perjantai 16. kesäkuuta 2017

Hedelmäpuiden invaasio

Olemme jo pari vuotta yrittäneet muistaa siirtää siskoltani luumupuun alkua pihallemme kasvamaan. Paikkakin on jo ollut valmiiksi katsottuna kasvihuoneen kupeeseen. Synttärilahjakseni sain äitini muistoksi haaveilemani omenapuun siskoni perheeltä synttärilahjaksi tänä vuonna. Samalla he olivat pihastaan kaivaneet luumuntaimen ylös ja bonuksena saimme juurella kasvanutta karhunvatukkaa, joka pääsi köynnösritilikön luo kasvamaan.

Meillä oli aiemmin 2 luumupuuta jäänyt perintönä appivanhemmiltani, mutta toinen kuoli viime kesänä vanhuuttaan ja toinenkin alkaa olla jo iäkäs, joten varmistimme jatkossakin luumuja miehelleni herkuteltaviksi ostamalla vielä toisen luumupuun siskoltani saamamme viereen. Edustalla ostamalle puu ja sen takana kummulla siskoni puutarhasta saapunut luumu. Molemmat ovat violetteja hedelmiltään. Saa nähdä kummasta muodostuu maultaan mieheni suosikki.


Äitini nimikkopuu pääsi edellistalvena kuolleen koristekirsikan entiselle kasvupaikalle terassin kupeeseen. Kirsikka oli hieman arka tälle korkeudelle Suomea, mutta uskon, että tuo Marjatta tulee puutarhassamme tarkenemaan ja kasvamaan kokoa, vaikka ei tuosta isoa omenapuuta ikinä kasvakaan. On hentorakenteinen, kuten oma nimikkopuuni Heta, joka kasvaa tuosta parin metrin päässä. Nyt olemme äitini kanssa vierekkäin puutarhassa.

Lisäksi, vaikka kaivoin narsissin sipulit puun juurelta pois viime syksynä samalla kun nostin ylös kuolleen kirsikan, oli jäänyt paikalle kasvamaan narsissia ja nyt se ei haittaa. Ne saavat jatkaa kasvuaan haittaamatta nurmikonleikkuuta.

Kuten kuvasta näkyy, on terassimme jo kauniisti alkanut harmaantumaan. Mieheni olisi halunnut pitää ruskeansävyisenä, mutta pidin pääni, koska paljon harmaansävyjä talossa ja kivimuureissa.


Tässä kuvassa näkymä eri suunnasta eli takaterassiltamme hyötypuutarhaan. Taustalla naapurin koivikko, vadelmarivistömme, raparperia, reunassa morsiusangervo kukassa ja keskellä kuvaa edustalla Marjatta ja sen taakse jäävä Heta. Ja kyllä, kuvassa on kaksi omenapuuta, vaikka optinen harha onkin melkoinen.

Harmillista on, että viime kesänä suurina ja loistavanpunaisina kukkineet tulppaanit Hetan juurella olivat ottaneet viime talvesta itseensä, ja vaikka kastelimme niitä kevään kuivuudessa, ne eivät jaksaneet kukkia aukaista, vaan kuivuivat nuppuvaiheessa. Katsotaan vaatineeko uudet sipulit, vai jaksavatko ensi kesänä uudelleen yrittää kukintaa.

Onneksi tuo Marjatta loistaa punaisenaan auringossa. Ihanat ruskan värit lehdissä ovat ihana piristys muuten niin kesäisen vihreään puutarhaamme.

Eri suunnalta taas näkymää vanhoilta omenapuiltamme kasvihuoneelle päin. Etuvasemmalla Heta, joka on muuten kiitettävästi kasvanut viimeisen vuoden aikaan, ja etuoikealla eilen istuttamamme kirsikkapuun taimi, jonka kaivoimme siskoni puutarhasta eilen. Harmillisesti ei halunnut paakuttua, vaan jouduimme tuomaan avojuurisena meille. Laitoin säkkiin paljon multaa ja istutimme mahdollisen nopeasti, eli ylösnostettuna ei ehtinyt olemaan kuin vajaan tunnin. Mutta saa nähdä jaksaako lähteä kasvamaan. Aika näyttää.

Aika hauskaa on nyt katsella maisemaa. Muuttaessamme taloon aikanaan kirsikkapuun paikalla kasvoi piparjuurta ja nykyinen oikealla kuvassa näkyvä nykyinen liiterimme toimi kasvihuoneena. Muu osa oli pelkkää nurmikkoa tonttia reunustavaan pensasaitaan saakka. Nyt on liiteriin kylkeen kasvanut kukka-allas tukiritilöineen, johon tänä vuonna kylvin taas ruusupapua kasvamaan ja istutin vanhan ajan punaisia pelakuita sekä pensaskrassia ja siirsin kylvökukkamaalta itsekylväytynyttä unikkoa, jota siellä riitti tuppaina liikaakin. Piparjuuren paikalla kasvaa nyt kirsikka, Heta peittää näkymää, uusi kasvihuone on paikallaan ollut kohta 10 vuotta sekä saanut lähelleen pyöreän hyötymaan yrteille, mansikoille ja kesän kylvökukille sekä pensasmustikoita kasvaa rivistössä pyöreän maan takana. Nyt myös 3 hedelmäpuuta on kasvihuoneen ympärillä, edelliskesänä saamani päärynäpuu ja tänä kesänä luoksemme saapuneet luumupuut. Täytyy myöntää, että näkymä on nyt paljon mielenkiintoisempi.


Mieheni on muutostamme saakka taistellut vadelmarivistön sekalaisten tukirakenteiden kanssa, ja 9 vuoden taistelun jälkeen sai tarpeekseen ja päätyi nyt keväällä vaihtamaan kunnon tukiseipäät ja -narut 8 metriselle vadelmarivistölle. Itse muistelin, että näin jossain ohjelmassa tukiseipäiden kestävän paremmin kosteutta, kun niiden päät polttaa. Mysteeriksi jäi, kuinka tämä tehdään, hiilloksella, polttamalla vai miten? Onneksi on isä, jolle soittaa ja kysyä. Mieheni sitten poltti avoliekillä grillissä maan alle menevät osat seipäistä, kunnes hehkuivat hieman punaisena pinnastaan ja toivotaan, että kestävät seuraavat 9 vuotta vaatimatta vaihtoa. Mieheni myös etsi ruuvattavia metallilenksuja seipäiden kylkeen tukinaruja varten. Sellaisia ei löytynyt, mutta löysin sinkilöitä ja mieheni ne tukiseipäisiin vasaroi, ennen seipäiden maahan upottamista. Hyvin toimivat ja narut on tukevasti paikallaan. Olen todella tyytyväinen, on toimiva ja silmällekin esteettisempi, kun aiempi sekalainen rima-, metallitolppa-, erivärinaru-härdelli, jonka appivanhempani olivat aikanaan koonneet pihalta löytyneestä roinasta ja pyykkinaruista.

Puutarhamme on saanut siis tänä kesänä uuden omenapuun, kaksi uutta luumupuuta, kirsikkapuun sekä karhunvatukkaa, jota kävimme siskoltani paakuttamassa eilen lisää. Samalla kaivoimme mukaan pari varjoliljaa sipuleineen sekä kotkansiipeä. Mutta niistä juttua taas seuraavassa kirjoituksessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.