Elokuussa kesä on vielä parhaimmillaan.

Sukuni ei ole kovin uskonnollista, joten en ole elämässäni kovinkaan moniin rippijuhliin osallistunut. Eilen olimme kuitenkin mieheni kanssa ystäväperheen tyttären rippijuhlissa. Sain etukäteisvinkkinä (näin ruokarajoitteisena) sisäpiirin tietona ruokalistan ja kakkuteeman tiedoksi. Kakuissa teemana oli valkoinen pohjaväri sekä sini-kelta-punaiset kukat ja perhoset. Joten siltä pohjalta aloin myös luoda omaani. Kaikki koristeet ovat syötäviä ja poimittu omasta puutarhastamme, paitsi perhonen, jonka muotoilin sokerimassasta ja väritin karamelliväreillä. Vihreänä on sitruunamelissaa, timjamia ja kukista löytyy kehäkukkaa, kurkkuyrttiä ja orvokkeja. Lisänä vielä pensasmustikkaa makua antamassa.

Kakkupohja onnistui erinomaisesti, kostutin sen sokerittomalla karpalomehulla, väliin lisäsin viimekesäistä kirsikkahilloa ja maidotonta vaniljakreemiä ja valkoisen sokerimassan alle lisäsin ohuen kerroksen tomusokeri-margariinikreemiä tasoittamaan pintaa ennen kaulitun valkoisen massan lisäämistä. Erittäin hyvä kakku tuli tällä kertaa.

Ollessani työpaikaltani evakossa, sain sieltä työkaverilta vinkin, ja tänä vuonna en kiroillut karviaispuskissa. Marjapoimuri ja pehmustettu nahkainen työkäsine. Voin sanoa, että oli helppoa ja itselle ei olisi tullut kyllä mieleenkään. Mutta monen tunnin työhön kului tällä kertaa noin 20 minuuttia. Tarkoituksena on tehdä tänä vuonna taas Mutkan köyhän tilan lakkahilloa eli punaisista karviaisia ja porkkanaa yhdistäen. Maku on ihanan hapokasta ja muistuttaa todellakin hillaa.

Viime kesänä maakellaria siivotessamme löysimme appivanhemmilta perintönä jääneen marjapoimurin. Voisin veikata, että näitä ei joka taloudesta löydy. Meiltä löytyy, koska mieheni vanhemmat molemmat aikanaan työskentelivät Viialan viilatehtaalla. Ja vaikka oli kellarin kosteudessa säilytetty, toimi kuin unelma. Tästä en luovu!

Olemme omakotitalomme ulkoasua viimeisen vuoden aikana urakalla laittaneet kuntoon. Ja kaikkihan siis lähti katon vaihtamisesta. Kun nyt uusi katto on päällä, niin sovimme lopultakin puhallusvillan lisäyksen välikatolle. Siellä on alkuperäisen karhunvillat, jotka on siis 70-luvun alkupuolella lisätty rakennusvaiheessa ja olivat jo melkoisen painuneet versiot ja lämpöarvo ei varmastikaan ole ollut enää kummoinen. Ensi talvena sen sitten näemme, mikä on ero talon lämpötilassa ja sen lisäksi sähkölaskussa. Uskoisin, että lämmöt pysyvät paremmin neljän seinän sisällä ja sitä kautta sähkölaskukin pienenee. Ja oman paikkakunnan firmaa tuli käytettyä.

Tässä myös hieman samalla kuvaa uudesta katostamme sekä uusitusta päätykolmiosta. Eihän tuo luukku välikatolle edelleenkään mikään suuren suuri ole, mutta mieheni sai siitä kuitenkin hieman suuremman tehtyä. Kohta alkaa olla kaikki tarvittavat paneelit taloomme olla uusittuna. Mieheni on nyt viimeisenä takaterassillemme vaihtanut takaseinälle vaaleampaa paneelia. Lisäksi taloa kiertävien lautojen alapinnat ovat vielä maalaamatta. Jostain kumman syystä se on jäänyt viimeiseksi. Suoraan sanoen on niin paskamainen homma, koska talomme on puolikorkea eli maasta asti et yllä sutimaan ja kun otat tikkaat avuksi, joudut taivuttamaan itseäsi venkuraan. Mutta eiköhän tuostakin selvitä tämän syksyn aikana.

Ja postauksen otsikkoon viitaten olen viime päivinä pohtinut suomalaisten asennetta. Elokuu kun vaihtuu, niin osa ihmisistä alkaa puhumaan jo syksystä ja kesän lopusta. Onhan nyt elokuu sentään virallinen kesäkuukausi eikä minun mielestäni kesä ole mihinkään vielä kadonnut.

Myönnän, että kaksi vuotta sitten minun kesäni loppui ja värit katosivat elokuun puolivälissä, mutta se ei johtunut siitä, että oli elokuu, vaan siitä, että äitini oli saattohoidossa ja kuoli 16.8. Tänä samaisena päivänä 8.8. annoin hänelle lupauksen huolehtia, että hänen hoitonsa on sellaista, kun hän haluaa. Tuntuu, että pahinta ei ollut äitini kuolinpäivä, vaan juurikin tämä päivän, kun syöpälääkäri antoi tuomionsa ja tiedon jäljellä olevan ajan vähyydestä. Äitini toive oli, että ei enää tutkimuksia, vain kivun helpotusta ja mahdollisimman rauhallinen ympäristö. Kutsun edelleen tätä viikkoa piinaviikoksi.  Osa suvustamme ei äitimme toivetta ymmärtänyt, että kuoleva ei halunnut enää ympärilleen kuin me lähimmät ja oman iäkkään äitinsä, ne ihmiset, jotka viikoittain olivat kuuluneet hänen elämäänsä. Ja itselleni käsittämätöntä on, että nämä samaiset ihmiset eivät tänä päivänäkään tätä ymmärrä ja jatkavat kiukutteluaan. Jos he haluavat elää katkeruuden ja vihan keskellä, niin omapahan on elämänsä. Itse olen jatkanut eteenpäin, kuten äitini olisi toivonut, vaikka helppoa se ei ole ollut. Löydän kuitenkin elämästä jo päivittäin paljon positiivisia asioita ja ilon aiheita.

Mummuni puolesta suren edelleen. Hänen sydämensä murtui esikoisen menetyksen jälkeen, ja elossa olevat lapset jatkavat kiukutteluaan. Mummuni on monasti kivahtanut, että saisivat jo lopettaa kiukuttelunsa, aikuiset ihmiset, ja sanonut sen suoraan heillekin. Joskus vaan ihmisluonto toimii itsekkäästi, eikä tajuntaan uppoa, että eniten asiasta eivät kärsi ne, joille he ovat vihaisia ja haluavat kostaa, vaan se ihminen, joka heitä ehdoitta rakastaa ja nyt edelleen kärsii heidän huonosta käytöksestään ja ristiriidoista kaiken surun keskellä ja kuihtuu vähitellen pois. Itselleni ei tulisi mieleenikään kuormittaa vanhaa ihmistä enää hänelle kuulumattomilla kiistoilla. Itse olen välini mummuni kanssa selvittänyt ja se on minulle riittävää.

Huomenna vietämme mieheni kanssa hääpäivää, tai siis varmaankin hääpäivän iltaa, koska työparini on nyt kesälomalla, niin olen yksin töissä, eli ei ole mahdollisuutta edes työpäivän lyhennykseen. Olen kuitenkin hakenut perjantaille vapaapäivän, ja ehkä sitten sinne keksimme mieheni kanssa jotain kivaa yhteistä tekemistä, mistä nautimme molemmat. Tälle viikolle kaipaan kipeästi jotain mistä saan hyvän mielen, ja uskon, että sellaisia asioita löytyy ja paljon, kunhan ne huomaa. Ensi viikolla on perheessämme paluu arkeen, kun mieheni aloittaa opiskeluihinsa liittyvän harjoittelujakson ja se on arki/päivätyötä, joten tämä tietää arkemme uudelleen organisointia, ruokakin pitää ehtiä iltaisin tekemään. Onneksi mieheni iltaopinnot alkavat vasta ensi kuun vaihteessa, joten ehdimme pari viikkoa totuttelemaan elämänrytmin muutokseen.

Hyvää alkanutta elokuuta! Kesä jatkuu vielä, ainakin minulla.