Puutarhan kaariportti on pukeutunut syksyn kunniaksi punaiseen villiviinimekkoon.
Töihin olen palannut taudin jälkeen, mutta illat on kyllä kuluneet vastapainoksi sohvalla maaten. Samoin tämä viikonloppu. Ääni on vielä myös käheänä. Hidasta on toipuminen, mutta eiköhän se tästä vähitellen, kuten aiemmillakin kerroilla.
Hortensiat vielä jaksavat puutarhassa kukkia.
Lopultakin gladiolukset omassakin puutarhassa ovat aloittaneet kukintansa. Olen kyllä nyt sisälle lämpimään ne maljakkoon leikannut, koska puutarhassa niin vähän enää vietämme aikaa, että sinne jäisivät ilman ihailevia katseita.
Keltainen vadelma aloitti tänäkin vuonna satokautensa nyt syyskuun lopulla ja jatkuu vielä lokakuulle. Kiva yllätys aikoinaan oli, että tämä tekee satonsa näin myöhään ja saamme tuoreista vadelmista nauttia myöhään syksyllä.
Nyt sienilyhdyt ovat saaneet led-valonsa. Ja ovat kyllä ihana piristys syysiltoihin.
Samoin terassilla metallilyhty on taas otettu käyttöön. On kyllä kaunis reikäkuvioineen.
Pihalla on vielä syys- ja kesäkukat ruukuissa hyväkuntoisina. Täytyisi varmaan vähitellen uloskin lyhdyt kaivaa esiin vajan alahyllyltä. Kukkasipulit vieläkin odottavat maahan pääsyä. Kunhan tulee sateeton päivä mieheni vapaapäivänä, hän lupasi ne maahan kaivaa. Itselläni ei keuhkot vielä kumartelua kestä, mutta apukäsinä voin toimia.
Tänäkin vuonna lumikärho on viihtynyt ja kasvanut valtavaksi, ja totesin yhtenä päivänä kompostilla käydessäni, että meillä ei ole prinsessa Ruususta, mutta prinsessa Kärhönen löytyy.
Viikonloppu menee tosiaan nyt huiliessa, toipuessa ja voimia kerätessä. Ensi viikolla alkaakin töissä uusi, haastavampi aika, kun jään yksin työpistettäni pyörittämään nykyisen työparini siirtyessä samassa rakennuksessa muihin töihin. Haasteita ainakin töissä riittää, mutta eiköhän niistä selvitä, ennenkin on selvitty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.