perjantai 16. kesäkuuta 2017

Perennat parhaimmillaan


Viime kirjoitukset olen höpöttänyt kesäkukista ja hedelmäpuista. Nyt pääsemme jokavuotisiin kukkijiin eli perennoihin ja pensaisiin. Kuvassa pari kesää sitten ostamaani rönsyleimua, joka on antaumuksella levinnyt kärhörivistön juurelle kasvamaan ja levittäytynyt hyvin peittämään aluetta. Tosin tänä kesänä on vasta yksi kärhö noussut kasvamaan, mutta ei hätää, viime vuonna ensimmäiset kärhöt nousivat vasta heinäkuussa. Joten aikaa on vielä odotella kasvua. Viime kesänä lopulta kaikki viisi nousivat ja kaksi ehti kukkiakin.
Revontuliatsalean istutimme myös pari vuotta sitten eikä ole vielä kertaakaan kukkinut. Nyt on tuollaiset erikoiset vänkyrät oksien kärjessä, joten josko nyt? Seuraamme tilannetta.

Tästä hieman oikealle tukiritilästä nurmikolle päin kasvaa lumipalloheisi, joka viime kesänä teki 3 pallomaista ihanuutta iloksemme kasvamaan. Tänä vuonna odotin enemmän, mutta kolme kukkaa tänäkin kesänä. No, pääasia, että kukkii. Kauniit, kermanvaaleat kukinnot.
Tässä alkuun lähinnä varjoiselta puoleltamme pihaa kuvia eli kutsun tuota aluetta sivupihaksemme. Maakellarimme näkyy monessa kuvassa ja luo vanhan ajan tunnelmaa kuviin ja olenkin yrittänyt antaa hieman rennompana täällä kasvien kasvaa ilman selvää rajausta. Pari vuotta sitten luomamme perennapenkki alkaa nyt lopultakin kukoistaa jo vähän korkeampana. Tänä kesänä lisäsin sinne synttärilahjaksi saamani valkoisen särkyneen sydämen. Nuorin siskontyttöni oli sen hartaudelle minulle valinnut. Viime kesänä hän toi lahjaksi vaaleanpunaisen idänunikon ja luulin sen talvella kuolleen, mutta ilokseni huomasin pari viikkoa sitten perennapenkissä unikonlehtiä, joten voi olla, että se vielä sieltä kasvuun nousee myöskin. No, kuvat kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Tässä maisemaa.
Lisänä perennamaalle on tuonut ilmettä muualta nurmikolta siirtäneeni poimulehti, joka on lähtenyt nyt kasvamaan kivenvierustalla sekä itse siemenestä kasvattamani harjaneilikat, jotka tuntuvat viihtyvän. Vaaleanpunaisen liljan vartta näkyy myös etualalla vielä lehtivaiheessa, tämä oli viimevuotinen mieheni hankinta. Niitä ostettiin 5 ja ainakin nyt 4 näyttää olevan edelleen hengissä. Oikealla etualalla vaaleanpunainen, isokukkainen patjarikko ja taustalla näkyy hieman valkoista patjarikkoa.
Akilleijaa,rikkalemmikkiä, ruskoliljaa, harjaneilikkaa, sammalleimua valkoisena, tulikellukkaa, kesä- ja jaloleinikkiä, rentoakankaalia, idänunikkoa, ukonkelloa, iiristä, ukonhattua, elokuunasteria, aro- ja valkovuokkoa, väriminttua, helmililjaa, jouluruusua ja kevätkiurunkannusta kasvamassa eri puolella kiveä. Ja pari tulppaaniakin on vielä kukassa.
Sitten pääsemmekin puutarhamme edustuspuolelle eli mieheni hankki kanttauslapion tänä vuonna ja ensimmäiseksi työkseen kanttasi perennapenkkimme reunat. Tämän penkin on rikkaruohot vuosia yrittäneet vallata ja jokakesäinen rikkaruohosota on ollut normaali käytäntö. Josko nyt pääsisimme vähemmällä, kunhan ehtisimme jossain vaiheessa ylemässä kuvassa näkyvän puolen perennat nostamaan ylös, puhdistamaan rikkaruohokasvustoista ja vaihtamaan uudet, ravintekkaimmat mullat. Nyt tyydyin vain lannoterakeita heittelemään keväällä perennojen juurelle. Tämän alemmassa kuvassa näkyvän perennapenkin reunan iirikset jokunen vuosi sitten nostimme ylös, jaoimme ja istutimme takaisin samalla maanparannuksen tehden. Etureunassa näkyvän sammalleimun sain kasvamaan uudelleen sen väliaikaisesti hävittyä appivanhempien aikana. Anoppi jo luuli se kokonaan kuolleen ja ihmetys oli suuri, kun se alkoi uudelleen meidän aikanamme kasvamaan. Luulenpa, että tuo perennapenkissä kaiveleminen sai sen innostumaan.
Ja tässä kuvassa eilinen muutos. Edellisvuonna siirsin sivupihalta nukkapähkämöä eli lampankorvaa kasvamaan varjoisemmalle paikalle tammen viereiseen perennapenkkiin. Se on hieman kärsineen näköinen, koska lupiini aiemmin varjosti sitä. Sen mukana siirtyi punalehtistä käenkaalia sekä nurmikolta siirsin myös tänne poimulehteä turvaan kasvamaan. Nyt mieheni kaivoi lupiinia eilen ylös ja tilalle laitoimme siskoltamme saamaamme kotkansiipeä. Sekä lisänä siirsin etuvasemmalla näkyvän purppuranpunaisena myöhemmin kukkivan töyhtöangervon myös talomme nurkalla sijaitsevan vesisaavin juurelta uuteen paikkaan kasvamaan syysasterin eteen. Aiemmin jäi vähän näkymättömäksi ison saavin varjoon. Saa nähdä, miten viihtyvät uudella paikallaan. Tammi aika hyvin varjostaa perennoja kovimmalta paahteelta. Toisella puolella kiveä kasvamassa päivänliljaa, ukonhattua, vaaleanpunakukkaista pientä töyhtöangervoa sekä valkoista tädykettä. Ja tietenkin anoppini aikanaan kylvämää lupiinia, josta on mahdoton päästä eroon. Annan sen kasvaa sitten kiven vierustalla tontin nurkkapuolella. On kaunis kukkiessaan, mutta kukinnan jälkeen täytyy kukkavanat aika pikaisesti leikata pois ja siinä on aina oma hommansa. Tänä vuonna sitäkin vähemmän.
Etupihan perenna-allas on vasta nyt alkanut kasvattamaan kuunliljoihin lehtiä, mutta aurinkoisemmalla puolella etupihaa salaojan ympärillä kuunliljat ovat jo intoutuneet kasvamaan isoiksi. Kesän kuluessa alkavat gladiolukset työntää lehtiään näkyviin kuunliljojen välistä ja toivottavasti jaksavat kukkia kauniisti tänä vuonna. Lintujen juottoallas on osaksi turvallisuussyistäkin kaivonkannen päällä. On graniittia ja lapset eivät sitä jaksa siirtää pois. Mieheni myös korjasi perennapenkin reunuksen takaisin paikalleen, kun se oli talven aikana taas routinut ylös. Tuo on jokakesäinen ihastus etupihalla ja samalla kaivo naamioituu piiloon.
Tämä hauska yksityiskohta on matkalla etuovellemme. Ihan on itse luonto muovannut. Ensimmäisenä keväänä taloon muutettuamme uudistimme mieheni isän aikanaan tekemillä laatoilla polun etuovellemme ja perenna-altaan ja polun väliin ilmestyi jostain kasvamaan yksi metsämansikka. No, tässä lopputulos. Ei enää taistelua rikkatuohoja vastaan laattojen väleissä, mansikka on kotiutunut ja täyttänyt välit. Ja koska tämä on kulkureitin vierustalla, saamme mukavan marjasadon poimittavaksi tänäkin kesänä ihan kotioven vierustalta. Onneksi olimme kerrankin viisaita emmekä peranneen sitä ainokaista mansikkaa pois. Nyt se kiittää meitä näin. Joskus on parempi antaa luonnon toimia omalla tavallaan. Kaikkea ei puutarhurinkaan tarvitse hallita.

Näihin kesäisiin kuviin loppuu tämä postaus. Toivottavasti ehdin seuraavan kerran hieman nopeammin kirjoittelemaan kuulumisiamme. Viimeistään sitten heinäkuun puolivälissä, kun kesälomani alkaa! Yritän kuitenkin sitä ennen ehtiä.

Hedelmäpuiden invaasio

Olemme jo pari vuotta yrittäneet muistaa siirtää siskoltani luumupuun alkua pihallemme kasvamaan. Paikkakin on jo ollut valmiiksi katsottuna kasvihuoneen kupeeseen. Synttärilahjakseni sain äitini muistoksi haaveilemani omenapuun siskoni perheeltä synttärilahjaksi tänä vuonna. Samalla he olivat pihastaan kaivaneet luumuntaimen ylös ja bonuksena saimme juurella kasvanutta karhunvatukkaa, joka pääsi köynnösritilikön luo kasvamaan.


Meillä oli aiemmin 2 luumupuuta jäänyt perintönä appivanhemmiltani, mutta toinen kuoli viime kesänä vanhuuttaan ja toinenkin alkaa olla jo iäkäs, joten varmistimme jatkossakin luumuja miehelleni herkuteltaviksi ostamalla vielä toisen luumupuun siskoltani saamamme viereen. Edustalla ostamalle puu ja sen takana kummulla siskoni puutarhasta saapunut luumu. Molemmat ovat violetteja hedelmiltään. Saa nähdä kummasta muodostuu maultaan mieheni suosikki.

Äitini nimikkopuu pääsi edellistalvena kuolleen koristekirsikan entiselle kasvupaikalle terassin kupeeseen. Kirsikka oli hieman arka tälle korkeudelle Suomea, mutta uskon, että tuo Marjatta tulee puutarhassamme tarkenemaan ja kasvamaan kokoa, vaikka ei tuosta isoa omenapuuta ikinä kasvakaan. On hentorakenteinen, kuten oma nimikkopuuni Heta, joka kasvaa tuosta parin metrin päässä. Nyt olemme äitini kanssa vierekkäin puutarhassa.

Lisäksi, vaikka kaivoin narsissin sipulit puun juurelta pois viime syksynä samalla kun nostin ylös kuolleen kirsikan, oli jäänyt paikalle kasvamaan narsissia ja nyt se ei haittaa. Ne saavat jatkaa kasvuaan haittaamatta nurmikonleikkuuta.

Kuten kuvasta näkyy, on terassimme jo kauniisti alkanut harmaantumaan. Mieheni olisi halunnut pitää ruskeansävyisenä, mutta pidin pääni, koska paljon harmaansävyjä talossa ja kivimuureissa.

Tässä kuvassa näkymä eri suunnasta eli takaterassiltamme hyötypuutarhaan. Taustalla naapurin koivikko, vadelmarivistömme, raparperia, reunassa morsiusangervo kukassa ja keskellä kuvaa edustalla Marjatta ja sen taakse jäävä Heta. Ja kyllä, kuvassa on kaksi omenapuuta, vaikka optinen harha onkin melkoinen.

Harmillista on, että viime kesänä suurina ja loistavanpunaisina kukkineet tulppaanit Hetan juurella olivat ottaneet viime talvesta itseensä, ja vaikka kastelimme niitä kevään kuivuudessa, ne eivät jaksaneet kukkia aukaista, vaan kuivuivat nuppuvaiheessa. Katsotaan vaatineeko uudet sipulit, vai jaksavatko ensi kesänä uudelleen yrittää kukintaa.

Onneksi tuo Marjatta loistaa punaisenaan auringossa. Ihanat ruskan värit lehdissä ovat ihana piristys muuten niin kesäisen vihreään puutarhaamme.
Eri suunnalta taas näkymää vanhoilta omenapuiltamme kasvihuoneelle päin. Etuvasemmalla Heta, joka on muuten kiitettävästi kasvanut viimeisen vuoden aikaan, ja etuoikealla eilen istuttamamme kirsikkapuun taimi, jonka kaivoimme siskoni puutarhasta eilen. Harmillisesti ei halunnut paakuttua, vaan jouduimme tuomaan avojuurisena meille. Laitoin säkkiin paljon multaa ja istutimme mahdollisen nopeasti, eli ylösnostettuna ei ehtinyt olemaan kuin vajaan tunnin. Mutta saa nähdä jaksaako lähteä kasvamaan. Aika näyttää.

Aika hauskaa on nyt katsella maisemaa. Muuttaessamme taloon aikanaan kirsikkapuun paikalla kasvoi piparjuurta ja nykyinen oikealla kuvassa näkyvä nykyinen liiterimme toimi kasvihuoneena. Muu osa oli pelkkää nurmikkoa tonttia reunustavaan pensasaitaan saakka. Nyt on liiteriin kylkeen kasvanut kukka-allas tukiritilöineen, johon tänä vuonna kylvin taas ruusupapua kasvamaan ja istutin vanhan ajan punaisia pelakuita sekä pensaskrassia ja siirsin kylvökukkamaalta itsekylväytynyttä unikkoa, jota siellä riitti tuppaina liikaakin. Piparjuuren paikalla kasvaa nyt kirsikka, Heta peittää näkymää, uusi kasvihuone on paikallaan ollut kohta 10 vuotta sekä saanut lähelleen pyöreän hyötymaan yrteille, mansikoille ja kesän kylvökukille sekä pensasmustikoita kasvaa rivistössä pyöreän maan takana. Nyt myös 3 hedelmäpuuta on kasvihuoneen ympärillä, edelliskesänä saamani päärynäpuu ja tänä kesänä luoksemme saapuneet luumupuut. Täytyy myöntää, että näkymä on nyt paljon mielenkiintoisempi.
Mieheni on muutostamme saakka taistellut vadelmarivistön sekalaisten tukirakenteiden kanssa, ja 9 vuoden taistelun jälkeen sai tarpeekseen ja päätyi nyt keväällä vaihtamaan kunnon tukiseipäät ja -narut 8 metriselle vadelmarivistölle. Itse muistelin, että näin jossain ohjelmassa tukiseipäiden kestävän paremmin kosteutta, kun niiden päät polttaa. Mysteeriksi jäi, kuinka tämä tehdään, hiilloksella, polttamalla vai miten? Onneksi on isä, jolle soittaa ja kysyä. Mieheni sitten poltti avoliekillä grillissä maan alle menevät osat seipäistä, kunnes hehkuivat hieman punaisena pinnastaan ja toivotaan, että kestävät seuraavat 9 vuotta vaatimatta vaihtoa. Mieheni myös etsi ruuvattavia metallilenksuja seipäiden kylkeen tukinaruja varten. Sellaisia ei löytynyt, mutta löysin sinkilöitä ja mieheni ne tukiseipäisiin vasaroi, ennen seipäiden maahan upottamista. Hyvin toimivat ja narut on tukevasti paikallaan. Olen todella tyytyväinen, on toimiva ja silmällekin esteettisempi, kun aiempi sekalainen rima-, metallitolppa-, erivärinaru-härdelli, jonka appivanhempani olivat aikanaan koonneet pihalta löytyneestä roinasta ja pyykkinaruista.

Puutarhamme on saanut siis tänä kesänä uuden omenapuun, kaksi uutta luumupuuta, kirsikkapuun sekä karhunvatukkaa, jota kävimme siskoltani paakuttamassa eilen lisää. Samalla kaivoimme mukaan pari varjoliljaa sipuleineen sekä kotkansiipeä. Mutta niistä juttua taas seuraavassa kirjoituksessa.

Kesäterassi kukassa


Tämän vuoden ensimmäinen oma kasviostos terassillemme oli tämä amppelimansikka. En tiedä lajiketta, mutta hieman hapan on maultaan. Yksi  mansikka on jo kypsynyt ja nyt juuri näyttää kypsyvän lisää. Oli vaan niin kaunis suurine, vaaleanpunaisine kukkasineen, että päätin, että jokavuotinen köynnöstävä keijunkukka tai mustasilmäsusanna saa nyt tehdä tilaa tälle ihanuudelle. Säkällä löysin myös ale-korista tämän lasikuituisen, padan mallisen amppelin, joka sopi kuin nakutettuna terassin viimekesäisen muutoksen jälkeiseen tyyliin. Vieressä on mustarunkoinen ja mustalla punonnalla toteutettu riipputuoli, jonka mieheni sai viime kesänä lahjaksi. On myös kaikkea muuta tuon jälkeen ilmestynyt terassille kasvamaan. Päätin, että koska aiemman tumman seinävärin jälkeen on nyt vaalea seinä, voin ostaa nyt tummempia kukkia terassia koristamaan. No, toisin kävi...
 
 
Tässä ne "tummakukkaiset" valintani. Ystäväni kanssa kävin hänen seuranaan valitsemassa kukkia heidän terassilleen ja löysin meille aivan ihanat liukuväriset leijonankidat. Ne kyllä lopulta päätyivät etuterassin pataan, koska takaterassi oli kuitenkin liian paahteinen niille. Takaterassin vaaleuteen kuitenkin jäivät ihanat hattaranväriset neilikat, joiden seuraksi ostin myöhemmin pinkin pelakuun. Nämä tuntuvat viihtyvän mainiosti.
 Lisänä terassille on nyt kesäkuun aikana kertynyt pasuunakukka, johon mieheni ihastui puutarhalla. Ja koska rahatilanne on ollut hieman tiukka tänä keväänä osa-aikaisen työnikin suhteen, jo aiemmin toukokuulla istutin takapihan valkoiseen saviruukkuun vanhan joriininjuurakon sekä gladioluksen sipuleita. Sieltä ne jo iloisesti puskevat esiin, mutta kukinta taitaa mennä heinäkuulle asti. Terassin pöydälle olen sijoittanut vanhan puulaatikon, joka on täynnä yrttejä, joten vihreyttä terassilla riittää.

Puulaatikossa yrtit ovat tosin vielä valeistutuksessa, koska laatikko kaipaa vielä hieman uudistusta nykytyyliin. Löysimme sen viime kesänä talomme päätykolmiot purettuamme vintin puolelta ja sain sen pelastettua peräkärryn lavalta, jonne mieheni kaatopaikkakuormaa oli keräämässä. Minulla on siihen idea ja laitan sitten kuvia, kunhan saan laatikon valmiiksi. Hieno siitä tulee joka tapauksessa.

Ja kuten yllä olevasta kuvasta näkyy, on suihkulähteeni myös päässyt taas kesäkäyttöön. Jännä on tuo psykologinen vaikutus veden lorinalla viilentävänä tekjänä terassin rauhassa. Ja olen todella tyytyväinen, että vaihdomme vaaleat laudat terassin takaseinään aiemman tummanruskean sijaan. Tämä seinäkin luo viileyden tunnetta todella paahteiselle terassillemme.

Ps. Pihamme hedelmäpuut ovat huimasti lisääntyneet tänä kesänä, mutta siitä seuraavassa kirjoituksessani.

Överikakut - synttäreitä ja valmistujaisia!

Vietin synttäreitäni kesäkuun alussa ja pähkäilin, että olisi kiva keksiä jotain uutta kakkujen koristeluun. Nakukakuksi jätin ja yhdistin vanhaa ja uutta. Kunnon kinuskikuorrutus ja överisti keksejä, marenkeja, ananaskirsikoita, pensasmustikoita ja englanninlakuja. Jos englanninlakuja ei lasketa, niin kakku on gluteeniton ja laktoositon, sisältäen siis maitoa ja kananmunaa, joten tämä herkku meni työkamuille. Pohja on äidiltäni perimältäni sienikakun ohjeella leivottu gluteenittomiin jauhoihin. Herkullista oli, kuului tuomio. Yksi pala jäi kotiin, että mieheni sai maistella myös kakkua odotellessaan kotikakkua.
Tämä versio, jossa ei ole englanninlakuja, on sitten kokonaan gluteeniton. Engalnninlakujen tilalle laiton gluteenittomista lakuista leikattuja paloja, muuten samat ainekset sekä kakussa että koristeissa. Reunat tulivat kauniit kinuskin valuessa kauniisti, joten kumpikaan kakku ei kaivannut kermapursotusta reunoilleen. Väliin laitoin vaniljakiisseliä ja itse tehty marhahilloa. Kostutukseen käytin riisimaitoa ja ohueksi laimennettua mehua. Vichy toimii hyvin myös kostutukseen. Tämäkin kakku teki kauppansa hyvin. Ja vaikka moni sanoi, että miten sait noin kauniin koristeltua, oli pakko todeta, että ei ole rakettitiedettä asetella kakun päälle näitä herkkuja.

Tässä kuva omasta leivoksestani, jonka tein töihin itselleni mukaan. Kinuskikuorrutuksen korvasin ohuella kerroksella pikakreemiä eli tomusokeria, maidotonta margariinia sekä hieman kaakaojauhetta. Päällä keksin ja ananaskirsikan lisäksi suklaakarpaloita sekä maidotonta tummaa suklaata sekä gluteenittomia lakuja. Ja hyvää oli. Oman kakkupohjani tein myös suklaisena. Tämäkin tuli hyvää eikä yhtään liian makeaa. Ulkonäkö ei nyt ehkä niin herkullinen kuin kinuskikakuissa, mutta hyvä 10- . Tein samalla teemalla kotiin isomman kakun.
 Mieheni lopultakin valmistuu sairaanhoitajaksi ja saimme varmuuden pisteiden kertymisestä tämän viikon alussa, joten olisi syytä juhlaan 3 vuoden puurtamisen jälkeen. Mieheni ei kuitenkaan halua valmistujaisjuhlia, joten leivoin sitten kotiin kahville tämän kevään ensimmäisen raparperipiirakan tosca-päällisellä ja juhlistimme valmistumista näin pienimuotoisesti. Selvennykseksi, että kuvassa ei ole mieheni valmistujaisruusu, vaan sain häneltä synttäriruusukimpun kesäkuun alussa ja tämä kaunokainen edelleen jaksaa kukkia.
Seuraavat synttärit juhlimmekin sitten jo juhannuksena isosiskoni perheensä kanssa tullessa meille kyläilemään ja juhannusta viettämään. Samalla juomme sitten siskoni synttärikahvit. Mieheni on tänä vuonna vapaalla juhannuksen aikaan, joten on syytä senkin vuoksi juhlaan.

lauantai 13. toukokuuta 2017

Lapsettomien lauantai

Omenankukkia odotellessa.
Aamu oli tänään kovin harmaa, mutta mieliala ei. Olen vähitellen tottunut lapsettomuuteemme ja hyväksynyt sen, että emme lapsia saa. Ympärilläni on aina lapsia ollut, koska äitini oli ammatiltaan perhepäivähoitaja. Itse en osaisi kuvitella elämää ilman lapsia. Joten itselleni muiden lapset ja raskaudet eivät ole olleet lapsettomuuden kriisissä ongelma, vaan pikemminkin ovat auttaneet minua hyväksymään asian. Aina on löytynyt meille lainalapsia, joiden kanssa touhuta. Kiitos heille, joiden lapsia olemme saaneet hoitoon, kyläilemään tai muuten vaan seuraa pitämään! Se on saanut ainakin minut ymmärtämään, että ei lapsettomuus ole maailmanloppu, vaan elämä voi olla yhtä mieluisaa tätinä, hoitotätinä ja kummitätinä.
Tänään katselin aamusta makuuhuonettamme ja muistelin, kun jossain lehdessä oli aikanaan otsikointina, että vaaleakin makuuhuone voi olla rauhallinen. Itse olin ällikällä lyöty! Miksi vaalea makuuhuone ei olisi rauhallinen? Ilmeisesti aiemmin tummaa makuuhuonetta on arvostettu rauhoittavan tyyssijana. Itse kuitenkin koen makuuhuoneemme tunnelman erittäinkin rauhoittavana ja hyvillä mielin siellä rauhallisesti yöni nukun. Etualalla olohoneen sohvatyyny, jonka aikanaan ostin jostakin alekorista. Kotona vasta tajusin, että alitajunta oli taas toiminut ja se on meille kahdelle asustavalle ja sopii myös lapsettomien lauantain teemaankin. Siksi otin myös sen mukaan kuvaan.
Tänään olo oli heti aamusta tarmokas ja päätin lopultakin siivota työhuoneeni pöydän, johon rannemurtumasta toipumiseni aikana kertyi aika kasa tavaraa. Ja tavaraa todella oli pöydällä niin paljon, että ikkunaa lähinnä olevat amaryllikset peittyivät pinon taakse, lehdet toki pilkistivät korkeuksissaan, mutta muuten ei edes huomannut kasveja pöydällä. Hieman oli miettimistä, mihin saan kaiken ylimääräisen pöydältä sopimaan, koska osa pöydän tavaroista oli äidiltäni perintönä saatua. Ja kyllä, tavarat on siivottu kaappiin, eivätkä siirrettynä lattialle ja tuoleille, vaikka kuvasta näkyykin, että sekava on huone edelleen. Päätin kuitenkin tällä kertaa tyytyä vain pöydän siivoamaan, että ranne ei ärtynyt enempää. Virkkausta olen vähän jo kokeillut, mutta ranne ei siitä hieman ärtyy, joten vähitellen aina pari riviä olen tulevaan huiviin virkannut. Olen ottanut varovaisesti vapaa-ajalla, että pystyisin työssä käymään. Tosin ranne on aina parempi työpäivän aikana, joten on kaivannutkin selvästi liikettä ja venytystä.
Isosiskoni perheineen kävi tänään kylässä ja toivat kukkakimpun lapsettomien lauantain kunniaksi. Siskoni on myös aikanaan kärsinyt monista keskenmenoista, joten hän tietää päivän arvon minulle. Ei ole aina itsestään selvää, mitä elämä tulee antamaan. Itse aina joskus olen miettinyt, kuinka erilaiseksi elämä olisi voinut muodostua, jos omia lapsia olisimme saaneet. Kuitenkin olen aina päätynyt olemaan tyytyväinen tähän elämään, minkä olemme saaneet ja todennut, että elämä kantaa ja aina ei tapahdu, niinkuin suunnitellaan, mutta ei se tarkoita, että elämän täytyisi silti olle epämieluisaa. Aina ei saa, mitä haluaa, mutta se kuuluu osana elämään. Itselläni vaikeina aikoina ovat auttaneet läheisimmät ystävät, mies, vanhemmat ja kirjat. Pahimpina aikoina hain kirjastosta lapsettomuutta käsitteleviä romaaneja ja sain perspektiiviä lapsettomuuteen. Emme todellakaan ole yksin lapsettomuutemme kanssa. Tämä Pia Perkiön runo on auttanut minua huonoina hetkinä, antanut toivoa, että tästäkin selvitään.

Pilvet väistyvät,
vaikka suru ei hymystäni katoa,
ei murhe katseestani.
Kirkkaat illat lähestyvät,
vaikka kaipaua kiertää kotiani,
katsoo kaikista ikkunoista.
Mutta kerran
valo tulvi huoneisiin
ja minä lakkaan odottamasta.

Oikein hyvää lapsettomien lauantaita kaikille asian kanssa kamppaileville, lapsettomuuden hyväksyneille  ja lapsettomuutta aiemmin kokeneille! Tämä on meidän päivämme, ei valitsemamme, mutta päivä juuri meitä varten.

Vapun vaihtelevat säät

Vappuviikonloppuna teimme pihatöitä lauantaina päivällä ja onneksi niin. Illasta päätti takatalvi saapua taas luoksemme, kuten niin monta kertaa tänä keväänä. Itselläni on tullut fillis, että tänä vuonna ei kevättä tule ollenkaan, vaan hyppäämme suoraan talvesta kesään!

Sisällä meillä kuitenkin oli vappuvärejä, vaikka ilmapalloja en tänä vuonna jaksanutkaan puhallella. Vappuaaton vietimme isosiskoni luonna ja siellä oli miehelleni puhallusurakkaa odottamassa ja koristelimme tyttöjen kanssa ikkunat ilmapalloilla ja serpentiinillä. Kotona laitoin terasille ikikukat eli viipperät pyörimään tuulessa. Mieheni osti minulle yhden viipperän lisää ja on kuvassa etualalla.
Vapun maissa aukesivat pihassamme ensimmäiset krookukset. Myöhemmin on auennut isompia krookuksia lisää, mm. siskoltani  pari vuotta sitten lahjaksi saamani lumipalloheiden juurella. Kuvassa kuitenkin aiemmasta asuinpaikasta mukaani kaivamistani sipuleista kasvanut krookus.
Ja tässä kuvat puutarhahommien jälkeen ja vielä sen jälkeen. Kaikki siis samalta päivältä!
 
 
Että semmonen takatalvi...
Vappuaattona aamusta leivoin munkkien tilalle itselleni muffinsseja kardemummalla maustettuna. Yllättävän paljon sain munkkia muistuttavan maun, kun lisäsin vielä sokerikuorrutuksen muffinssien koristeeksi sekä tietenkin ihania karkkivärisiä nompparelleja (tai miksi noita nyt kuuluukin sanoa?)

Mieheni oli vappuna työvuorossa ja itse keräilin kotona voimia alkaviin töihin. Ja kyllä, olen ollut nyt töissä 2 viikkoa ja hyvin on sujunut ensimmäisten kahden työpäivän käsikramppien jälkeen. Yllättävän nopeasti käsi on kirjoittamiseen tottunut. Hyvä minä!

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Paluu kirjoittelun pariin


Pari kuukautta tässä vierähti ja nyt pääsen lopultakin taas blogini pariin. Ja ei, en paljon kyllä ole ehtinyt sairaslomalla lomailemaan. Kuntoutus, lymfaterapia, puhelinrumba sairaalan fysioterapeutille ja vakuutusasioissa sekä kaiken tekemisen sujuminen kymmenen kertaa hitaammin on kyllä pitänyt päivät kiireisinä. Nyt olen selvinnyt kuntoutuksessa jo siihen vaiheeseen, että fysioterapia on käynnistynyt ja saan kädellä nostaa jo pari kiloa. Toki takapakkeja on ollut eikä kaikki mennyt sairaalassa eikä kuntoutuksen suhteenkaan kuin Strömsössä, mutta hengissä ollaan ja yhtä kokemusta rikkaampana. Ja taas olen joutunut toteamaan, että mitään et saa eikä mikään toteudu, jos et itse ole aktiivinen. Onneksi minä jo sen verran tunnen terveydenhuollon järjestelmää, että olen osannut vaatia tarvitsevani. Ja työtapaturmavakuutukseni on todella kattava, joten taloudellisesti ei ole ollut stressiä. Plus nyt ymmärrän, mikä kaikki tuottaa ongelmia, kun on vain yksi käsi käytössä. Mies pääsi myös oppimaan avustajan roolia kotosalla.

Nyt kuitenkin olen siinä vaiheessa, että tarkoitus olisi palata omaan tekstinkäsittelijän työhön viikon päästä eli heti vapun jälkeen. Alkuun osa-aikaisesti ainakin pari kuukautta ja sitten voisikin pitää kesälomaa. Mutta tämän osa-aikaisuuden selvittely yksityiskohtineen on vielä kesken ja odotan vakuutusyhtiöltä soittoa, että saisin tarkemman käytännön selville, esim. voinko pitää kesälomaa tai palkattomia päiviä osa-aikaisuuden aikana ja kun huomenna teen esimiehen kanssa sopimuksen työajoista ja sähköpostitan sen vakuutusyhtiöön, niin joudunko odottamaan heidän hyväksyntänsä vai saanko aloittaa ennen sitä. Lääkärinlausunto asiasta on jo toimitettu, joten uskoisin, että pääsen taas palaamaan arkeen ja työn äärelle.

Sain myös paikallislehdeltä soiton ja olisin päässyt haastatteluun ja lehtijutun aiheeksi puutarhamme kanssa, lähinnä kevätpuuhiin liittyen, mutta jouduin kieltäytymään rannemurtuman estäessä kaikki kevätpuuhat. Tosin työnjohtona ja vaaitsijana miehelleni kyllä toimin, kun hän leikkasi pihaamme reunustavan pensasaidan, joten riittää parisataa metriä. Onneksi isosiskoni oli juuri käymässä toimittajan soittaessa ja sain delegoitua jutun hänelle, koska hänellä on vallan ihana ja kaunis puutarha, jossa jo kukkiikin vähän krookuksia ja lumikelloja. Jutun voit lukea tästä: Siemenluettelo herätää talviunilta

Mieheni on muutenkin ahkeroinut niin opiskelujen, kotitöiden ja pihan suhteen. Vähän hirvitti, kun hän aloitti ranteeni murtuman aikaan juurikin opiskeluihin liittyvän harjoittelujakson päivä- ja iltavuoroina ja minua arvelutti, miten hän jaksaa, kun kotonakin joutui tekemään kaiken, mutta hän teki jopa ylimääräistä. Yhtenä sunnuntaina hän kutsui siskontyttöni kylään ja he tekivät jokaiselle oman linnunpöntön. Tytöille hyvää harjoitusta naulaamiseen ja nyt on jotain mitä jännittää, eli saadaanko asukkaita pönttöön kevään edetessä. Ja jos saadaan, niin häiriköivätkö oravat. Peltiä ei ollut kotona, jotta olisi voinut suojata linnunpöntön kolon reunukset jyrsijöiltä. Siskontyttöjen linnunpöntöt pääsivät omaan puutarhaan tontin reunalla sijaitseviin puihin. Toivotaan, että heillä kävisi tuuri ja pääsisivät seuraamaan lintujen pesimispuuhia omassa pihassaan.

Pääsiäinen myös meni jo ja pari tuttua virpojaa kävi ja saimme kauniit oksat, jotka ylimmäisessä kuvassa näkyvät. Lisäksi linnunpönttöjen rakentamisen sivussa he auttoivat minua kylvämällä rairuohot meille.

 

Poikkesimme viime viikonloppuna mieheni ja pikkuveljeni kanssa Supermessuilla Tampeeen messukeskukseen. Lähinnä puutarha- ja eräosastoilla. Mukaan tarttui siemenet kasvimaalle ensi kesäksi. Tänä vuonna laitamme kyllä vähemmän kasvamaan, koska ranteeni on vielä liikkuvuudeltaan ja lihaksistoltaan heikko, en tiedä, minkä verran pystyn rikkaruohoja perkaamaan. Mutta pakko on kuitenkin kesällä saada oman maan tuoretta porkkanaa, palsternakkaa, punajuurta sekä ruohosipulia, koska en voi käyttää tavallista sipulia suolistoni takia, niin lisänä ruohosipulia sekä minulle vihreän salaatin tilalle sopivaa pinaattia, jota kerään kesällä sellaisenaan syötäväksi pieninä lehtinä, ja isot lehdet syksymmällä ryöppään ja silppuan pakkaseen talven pinaattikeittoja varten.
Ostimme myös puuliljan sipuleita sekä teen uuden yrityksen syysleimun kanssa ja ostin uudet juurakot edellistalvena paleltuneiden tilalle. Päätimme myös tänä vuonna kokeilla bataatin kasvatusta ja ostimme pistokasnipun, joka nyt odottaa multaan istutusta maljakossa.
Ylemmässä kuvassa näkyy siis bataatin lehdet ja tässä kuvassa näkyy pistokkaiden komeat juuret. Nämä pitäisi lähiaikoina istuttaa multaan ja varjella huolella kylmyydeltä. Maallekin istutettaessa pitää odotella maan lämpiämistä sekä muovittaa maan pinta läpinäkyvällä muovilla ja lisätä harsotunneli suojaamaan taimia kasvimaalla. Uusi kasvi ja uudet konstit kokeiluun. Taidan yhden kokeilla laittaa kasvihuoneelle ämpäriin tai säkkiin, jos edes siellä ei kärsisi kylmästä, vaan saisimme edes vähän maistiaisia.

Tämä kevät on ollut ennätyskylmä. Eletään huhtikuun loppua ja melkein päivittäin on satanut rakeita tai lunta tai molempia ja maa on jatkuvasti valkoisenaan. Haravoimisesta on turha edes haaveilla. Meidän savimainen puutarhamme on nurmikoltaan vielä litimärkä. Sen verran olen kierrellyt puutarhassa, että kyllä siellä kylmyydestä huolimatta sipulikasvit jo kurkistelevat mullasta sekä ruusujuuri, kylmänkukka ja maksaruoho ovat ainakin hengissä.

Sormet syyhyäisivät kovasti jo käsitöiden pariin. Nämä sukat ehdin onneksi juuri siskontytölleni päättelemään ennen kaatumistani liukkailla. Puutarhahommat myös kutsuisivat. Mutta pakko malttaa vielä molemmista, koska viime viikon lopulla käsi otti itseensä painovastusta lisättyäni, ja jouduin pitämään kuntoutuksessakin voimaharjoittelussa taukoa, tein vain venyttelyt. Maanantaina lopulta rullasin käden kalvoja sitkeästi auki ja sain kireydet helpottamaan. Mutta tämä siis antaa suuntaa siitä, että kannattaa tehdä vieläkin vain pakollinen, eli kotityöt ja käden kuntoutus.

Toivon, että työ myös toimii käden kuntouttajana. Ainakin pään kuntouttajana se tulee toimimaan! On ollut rankkaa olla yksin päivät kotona tekemättä mitään käsillään. Olen tottunut television ääressä tekemään käsitöitä ja nyt olen siis vain istunut ja tuijottanut televisiosta kaiken mahdollisen vähänkin katsottavan ohjelmiston. Ensimmäiset 2 viikkoa menivät kipsi kädessä, ja se häiritsi tasapainoa, joten ulos ei yksin uskaltanut lähteä kaatumisriskin vuoksi. Lisäksi ulkona oli edelleen kipsin poistonkin jälkeen liukasta, joten kävelylle pääsin vain miehen käsipuolessa. Ja kun olisin voinut mennä yksin kävelylle, ongelmana oli se, että en saanut takin vetoketjua itse kiinni ja ulkona oli pakkaskelit, joten aika kului neljän seinän sisällä, lukuun ottamatta paria lämmintä päivää, jolloin pääsin hetkeksi kotiterassille aurinkoon istumaan kun ilman takkia tarkeni. Autoa olen nyt ajanut vasta parin viikon ajan, kun ranne lopultakin kestää käyttää vaihdekepin liikuttelua.

Mutta nyt näyttää siltä, että lopultakin vihreää valoa minulle näytetään ja pääsen palaamaan työn äärelle ja ihmisten pariin tämän kotona toimettomana kökkimisen jälkeen. Toivon, että käsi kestää nuo neljän tunnin työpäivät enkä joutuisi palaamaan heti sairaslomalle. Ainakin tämän blogin kirjoittamisen käsi on hyvin kestänyt. Tosin töissä on eri tahti, mutta teen sitten sielläkin omaan tahtiini, kunnes kuntoudun täyttä työpäivää tekemään.

Katsotaan, miten käsi kestää. Bloginikin elää sen mukaan. Toivotaan, että nuo lumisateet vähitellen hellittäisivät ja pääsisin puutarhaamme ihailemaan uutta kasvua, tietenkin kamera mukanani, että pääsen teidän kanssanne näkymiä jakamaan.