lauantai 12. toukokuuta 2018

Lapsettomien lauantai


Aamusta siskoni perhe poikkesi kävelylenkillään tuomaan minulle kukat. Tarkkaan olivat tytöt ruusut valinneet ja sain myös miniversion ruususta. Pääsivät nyt takaterassin pöytää sulostuttamaan.


Poikkesimme eilen puutarhalla ostamassa siskoilleni ja anopilleni äitienpäiväkukat. Mieheni osti sieltä minulle lahjaksi rungollisen verenpisaran, koska itsekin ihastui siihen. On todella kaunis etuterassin tummaa seinäpaneelia vasten.


En ole yleensä ostanut yhtään orvokkia keväisin, koska anoppi on tuonut aina hautausmaan kukista ylijäämät minulle, mutta koska tänä nyt oli asunnolla näyttö viikko sitten, ostimme sitten itse ison kasan arvokkeja, että saimme vähän piristystä molemmille terasseille. Tykkään kovasti. Eilen puutarhalta kertyi sitten kotiin mukaan verenpisaran lisäksi mustasilmäsusanna amppelissa kasvatettuna vaaleanpunaisin kukin. Uusi tuttavuus minulle.


Tänään sain myös täydellisen yllätyksen, kun ensimmäinen viime syksynä muurille lisätyistä tulppaaneista aukaisi kukkansa. Muut alkavat myös olla siinä hilkulla ja kaksi punaista tulppaania oli hieman jo kärjestään avoinna, mutta eivät auenneet tänään vielä kunnolla. Huomiselle siis tiedossa lisää uutta kukintaa odotettavissa.


Siskoni vinkkasi eilen puutahalla ollessamme kuvernöörin kukasta, joka on siis kuvassa etualalla tuo sipulimaisesti kasvavine lehtineen. Se sopii FODMAP-ruokavalioon, maistuu valkosipulille lehdet ja on hyvä lisä taas valkosipulin tilalle ruokavalioon. Ostin siis kokeiluun tätä jo aiemmin puutarhastamme löytyvän ruohosipulin lisäksi. Katsotaan, miten viihtyy ja miltä maistuu.


Vanhan talon pohjalla on nyt yhtä aikaa kukassa valkovuokot, kylmänkukka, scillat, helmililja ja huomenna sitten vielä tulppaanikin. On kyllä kevät tullut kohisten ja luontokin hieman sekaisin, mutta onpahan näyttävän näköistä tänä keväänä ja eri värejä jo näin aikaisin keväästä.



Myös siskoltani viime kesänä saamamme kotkansiivet rullaavat auki lehtiään. On kyllä jo alusta asti kaunis kasvi, hauska seurata rullien avautumista ja myöhemmin kesällä on kaunis sulkamaisine lehtineen harmaa kivi taustanaan. Sen vierellä on myös väriminttu alkanut hyvin jo kasvua aloittelemaan, joten kontrasti tulee olemaan taas kaunis, kunhan loppukesästä väriminttu intoutuu taas punaisenaan kukkimaan.

Viime päivien helteiden aikana, ensin helatorstaina ja nyt tänään, olen vähitellen ruokonnut perennapenkkejä siistimpään kuntoon. Hauska on ollut huomata, että olen jo aika taitava vasenkätisessä työskentelyssä. Sieltä ne rikkaruohot nousee vasemmalta ihan huomaamatta, samoin multa leviää vasenkätisesti. Tämän teen siis ihan huomaamattani. Mieheni on vasenkätinen ja alkaa vaikuttamaan siltä, että kohta meillä perheessä todellakin on kaksi vasemmalla kädellä pärjäävää. Joten onni onnettomuudessa on, että vaikka oikea ranne ei nyt kestä pihahommia tuhottomasti, pystyn jo vasemmalla kädellä osan töistä tekemään, joten yksi stressitekijä elämästä on pois.


Helatorstaina kanttasin raparperimaan, poistin rikkaruohoja ja joukkoon kasvanutta nurmikkoa, sekä lisäsin lopuksi multaa. Yhden taimen myös siirsin, koska takareunasta jostain syystä raparperit olivat kuolleet. Pienensin penkkiä myös hieman sieltä reunalta. Uskoisin, että taitaa olla liian märäksi kohta vuosien mittaan muuttunut.


Tänään iltapäivästä kiskaisin bikinit niskaan ja lähdin helteiseen puutarhaan perkaamaan toisen puolikkaan pyöreältä maalta. Iloinen yllätys oli, että jopa salvia ja curry olivat yrttilohkossa hengissä talven pakkasten jälkeen. Oikeastaan en sitten tarvitse tuonne enää muuta kasvamaan kuin basilikaa ja persiljaa. Puutarhamansikka oli hyvin rönsyillyt ja löysin vain jokusen lehtokotilon lohkon reunoilta. Kaivoin ylös ylimääräiset rönsyt kasvihuoneelle astiaan kasvamaan, jospa sieltä saataisiin aikaisemmin jo muutaman mansikka kuin maalta

.
Pikarililjat muurilla ovat nyt vuosien jälkeen alkaneet leviämään ja olivat myös jo tässä vaiheessa tänään, eli todennäköisesti huomenna myös aukaisevat kukkansa.

Isäni on tällä hetkellä Färsaarilla VAU:n boccian Pohjoismaiden mestaruuskisoissa ja juuri tänään saadun tiedon mukaan on Suomen maajoukkue päässyt joukkuekisassa palkintosijoille eli sijoittuivat toisiksi. Hopea ei ole häpeä, varsinkin, kun monta muuta maata jäi taakse.

Äitini kuoleman jälkeen meille on perinteeksi tullut viettää äitienpäivä mieheni äidin kanssa. Ulkoruokinta odottaa huomenna sekä ostimme lahjaksi kukka-amppelin hänen parvekkeelleen ja koska hän on myös kova edelleen lukemaan, löytyy paketista myös kirja.

Tänään vietin lapsettomien lauantaita aamuisen siskon perheen vierailun jälkeen yksin kotosalla helteisistä puutarhatöistä nauttien mieheni ollessa työvuorossa. Tämä oli hyvä päivä, rentouduin ja nautiskelin lämmöstä. On myös mukava välillä tehdä työtä, jossa työnjälki näkyy ja pysyy, eikä heti seuraavana päivänä tarvitse samaan hommaan ryhtyä. Vielä olisi hieman kanttaushommia perennapenkeissä ja ruusut odottavat vielä leikkausta ja siistimistä, sen teen kun ehdin ja jaksan.

Oikein hyvää lapsettomien lauantaina teille kaikille muillekin tahattomasta lapsettomuudesta kärsiville ja niille, jotka aiemmin lapsettomuusongelmasta ovat kärsineet! Meitä on avan liian monta, mutta näin se elämä kuljettaa, ei aina niin, kuin lapsuudessa ajatteli elämän olevan sitten aikuisena. Jokaisella on kuitenkin oma elämänsä, ja viime aikoina olen paljon pohtinut, mitä elämältäni haluan. Tällä hetkellä tyydyn kuitenkin tähän, mitä elämä nyt tarjoaa. Onneksi sairauskierre nyt tuntui loppuvan. Tulevaisuudesta ei voi tietää, mutta yksi muutos on tulossa, mistä sitten ystäväni ja blogini lukijat pääsette nauttimaan. Joskus muutokset ovat hyvästä ihan oman jaksamisenkin vuoksi.


Näiden valkovuokkojen kera haluan toivottaa oikein hyvää huomista äitienpäivää kaikille äideille, isoäideille ja teille, joilla äiti vielä elossa on! Omalle edesmenneelle äidilleni ja mummuilleni lämmin ajatus ja kiitos elämän aikana saadusta tuesta, neuvoista ja kaikista yhteisistä vuosista, joita ehdimme aikanaan yhdessä viettämään. Olette edelleen ajatuksissamme.

torstai 3. toukokuuta 2018

Sitkeys


Odotin tältä keväältä paljon. Viime aikoina on kuitenkin paljon tapahtunut ei niin mukavia asiota. Osasta voin kirjoittaa, osasta en. Tällä hetkellä makaan kuitenkin kotisohvalla sairauslomalla kirjoittaen tätä blogia. Viikko sitten alkoi verinen virtsatietulehdus, joka lääkittiin ilmeisesti liian heppoisesti, olin pari päivää jo paremmassa kunnossa, kunnes vappuaattona tauti palasi entistä pahempana, pissasin yöllä pytyllisen verta ja sain uuden vahvemman lääkekuurin hoidoksi. Eilen kävin pitkäaikaisella työterveyslääkärilläni, joka oli huolissaan ja mietti vahvemman antibiootin aloittamista ja mittautti tulehdusarvoni. Lopulta päädyimme kuitenkin jatkamaan vielä vanhaa suunnitelmaa, ja hän kirjoitti jatkoon lisälääkkeeksi hiivakuurit myös suun sammakseen, joka on oletettavissa yli viikon antibiootin syömisestä kiitoksena. Lisänä sain myös antibiootttipat vasemman silmän sisänurkan karhentelun ja turvottelun vuoksi. Epäilynä lievä kyynelkanavan tulehdus.

Suurin osa ihmisistä tulee lääkäriin vaatimaan antibioottia ja lähtevät vihaisena, kun lääkäri määrää virustaudin hoitoon oireenmukaisen hoidon. Itse välttelen suolistoni takia antibiootteja viimeiseen asti, ja mieluiten haluan sen oireenmukaisen hoidon, jos mahdollista, koska sain seurakseni pitkittyneeseen poskiontelotulehdukseen määrättyjen antibioottien jälkeen Clostridiumin jokunen vuosi sitten ja tarvitsen siis aina toisen antibiootin rinnalle estämään Clostridiumin aiheuttamaa antibioottiripulia. Ja hiivasyndroomani myös aina äityy antibioottikuureista. Joten nyt sairastetaan. Työterveyslääkärini ei tälläkään kertaa suostunut neuvottelemaan, vaan määräsi minut kahdeksi päiväksi sairauslomalle pyytämäni yhden päivän sijaan. Ja oikeassa oli. En muista koska viimeksi olisin ollut niin kipeä kuin eilen. Makasin loppupäivän käytyäni työterveydessä ja apteekissa, koska reissu vei viimeisetkin voimani. Alaselkä jumitti ja särki ja olotila oli nuutunut, tänään olo on jo hieman parempi, mutta jaksaminen ja selän väsymys on edelleen sitä luokkaa, että työkuntoinen en olisi vieläkään. Joten kiitos kuuluu työterveyslääkärilleni, joka määräsi minut lepäämään kotiin töihin menemisen sijaan, koska pelkäsi taudin leviämistä munuaistasolle. Toivon, että tämä lepo tehoaa ja säästyn vahvemmilta antibiooteilta. Ja kiitän taas omalääkäriäni, joka on suoranainen aarre. Emme ole aina samaa mieltä, mutta olemme silti samalla aaltopituudella, mikä helpottaa yhteistyötämme.


Mutta palatakseni kirjoituksen teemaan, joskus havahdun siihen, että ihmettelen ja ihailen luontoa sen sitkeydestä, ja toivoisin itse omaavani vastaavan taidon. Talven pakkasten ja koettelemusten jälkeen kasvit aina nousevat maasta kevään saapuessa vehreinä ja hetken päästä jo kukkivina. Viikonloppuna otin kameran mukaan ja kävin puutarhassa kierroksella tarkistamassa tilannetta. Uupumukseni myötä olen oppinut, että itseään ei voi pakottaa jaksamaan, vaan on edettävä päivä kerrallaan ja pienin askelin. Se vaikuttaa helpolta, mutta vaatii paljon ajatustyötä ja taistelua aiemmin opittuja jaksamista tukemattomien ajatuksia vastaan. Tänä keväänä on talomme ollut myynnistä, ja seuraava asunto jo odottaisi meitä, mutta kotipaikkakuntamme sisäilmasotkujen vuoksi asuntokauppa on täällä täysin stopissa. Onneksi on valoa näkyvissä koulujen tilanteen vuoksi ja lähes naapuriimme nousee tällä hetkellä uusi siirtokoulu, joka tulee helpottamaan ongelmaa koululaisten ja opettajien osalta, ja ehkä meidän talonmyyjienkin suhteen. Kierre on ollut massiivinen ja itse kunta on vaan siirtänyt ongelmaa eteenpäin, maalannut, tilkinnyt ajatellen ongelman häviävän, kun sen vaan peittelee. Lopputulos on se, että kaikki kuntalaiset kärsivät, lapsiperheet muuttavat pois kyetessään. Osa ei kykene, koska asunto ei mene kaupaksi. Tilanteesta kärsivät aikuiset, lapset, vanhukset ja työntekijät. Toivon, että täälläkin vähitellen siirrytään kestävän kehityksen ajatusmalliin, kuten muissa kaupungeissa, rakentaen uutta jo aikansa eläneiden rakennusten tilalle, eikä eletä hetken valheessa peittäen ongelmakohtia maalilla tai tilkitsemällä ongelman seinän sisäpuolelle. Siirtokoulu on jo hyvä alku. Propsit siitä!



Yksi luonteeni heikkouksista on, että olen todella huono elämään epävarmuudessa. Stressaa asiat, jotka ovat "auki", ja mitään tietoa ei ole, koska asiat selvenevät. Tällä hetkellä odotan kevään myötä kesän saapumista, yritän elää tätä hetkeä, ja olla liikaa suunnittelematta tulevaisuutta. Joudun kuitenkin elämään kahdessa eri ajassa, tämän asunnon ajassa että uuden, meitä odottavan asunnon ajassa.  Tämä talomme on ihana ja puutarhoineen, ja odotan ja toivon, että se oikea perhe/ihminen osuu kohdalle ja näkee tämän kauneuden. Puutarha on iso, mutta olen sen muuttanut kymmenen vuoden aikana helppohoitoisemmaksi ja kasvit on valittu sen mukaan, että hoitoa tarvitsevat mahdollisimman vähän. Ei mennyt aiempi puutarhurin koulutus tältä osin hukkaan. Alkuviikosta pohdimme mieheni kanssa juuri, että koska ranteeni ei kestä puutarhahommia kuten ennen, että josko tänä kesänä kylväisimme vain perunaa kasvimaalle. Ainakin yksi keino välttää ranteeni ylirasittumista ja kipuilua rikkaruohosouvin pienenemisenä sekä kasteluhommien vähenemisenä. Aika näyttää pystymmekö vastustamaan kiusausta laittaa muutakin, mutta ainakin nyt olemme tähän tyytyväisiä. Kavihuoneelle olemme tilanneet myös pitkää kurkkua ja tomaattia sekä kompostin päälle kesäkurpitsan kasvamaan. Niiden noutoaika on onneksi vasta kesäkuun alkupuolella.


Samaan aikaan päässäni surisee miettiessäni kuumeisesti uuden asunnon puutarhaa, jonne ei tule yhtään nurmikkoa, vaan liuskekivipolut, perennoja, sipulikasveja, koristepensaita, marjapensaita, yrttejä, maanpeitekasveja iloisesti sekaisin sekä joukkoon tietenkin kylvisin unikkoa ja muita minulle mieluisia kesäkukkia. Ja keskipisteeksi tulee äitini muistopuu, punalehtinen Marjatta, josta tulee puutarhan keskipiste, ja jonka haluan valaista alhaalta päin, että se pääsee myös iltaisin loistamaan olohuoneen ikkunasta ulos katsoessamme kirkastaen hyvät muistot, jotka äiditäni jäivät. Me kaikki kaipaamme häntä suunnattomasti vielä 3,5 vuoden jälkeenkin. Hän oli niitä harvoja hyviä ihmisiä, jotka olivat valmiita aina auttamaan apua tarvitsevaa, oli sitten tuttu tai tuntematon, ja kaikkia lapsia hän rakasti ehdoitta ja rajattomasti ihailtavalla tavalla. Uuteen asuntoon pääseminen ei ole pelkästään ostaminen ja edellisen myyminen, vaan sillä on minulle psykologinen merkitys, uuden alku ja paluu takaisin kotipaikkakunnalleni, jossa olen lapsuuteni viettänyt, lähemmäs äitiä ja isää. 


Puutarha on myös yksi isoista voimavaroistani ja ilon antaja. Siirsin edellisvuonna skillan sipuleita nurmikolta perennapenkkiin turvaan, ja nyt ne ovat alkaneet levitä ja kiittävät siirtäjäänsä aloittamalla kukintoaan. Kompostista pelastamani jo kuolleeksi luulleeni jouluruusukin näyttää jääneen henkiin, ei kuki, mutta lehdet loistavat kiiltävänvihreinä. Kaikesta syksyn ja kevään märkyydestä huolimatta krookuksetkin ovat säilyttäneen sipulinta hyvänä, ja kukkivat nyt. Jo anoppini aikoinaan kylvämät idänunikot myös jaksavat edelleen vuosikymmenienkin jälkeen puskea esiin pörröiset, vaaleanvihreät lehtensä. Tulppaanit ovat myös jo korkeita, mutta niistä saatte kuvia, kunhan pääsevät kukintavaiheeseen. Viime syksynä ostimme uudet sipulit, ja nyt odotamme, mitä niistä kehkeytyy. Lupiinit ovat nyt mielestäni kauneimmillaan lehtiruusukkeiden päällä pisaroiden levätessä. Ja kuten joka kevät tässä asuessamme on se jokakeväinen ongelma, mitä tähän siirsinkään kasvamaan!?


Tämän löysin alkuviikosta puutarhastamme. Kevään ensimmäinen valkovuokon kukka. Uskomattoman valkoisena loistaa pitkälle enteenä äitienpäivän lähenemisestä. Ristiriitaisin tuntein suhtaudun edelleen tuohon viikonloppuun, niin ei-toivotun lapsettomuuden kuin nykyisen äidittömyyteni vuoksi. Lähipiirissäni on kuitenkin äitejä, ja sen vuoksi yritän kohdata viikonlopun aina iloisena heidän puolestaan, joskus onnistun, joskus en. Itse en ollut äidiksi tarkoitettu, olen ikuinen täti, mutta siskojen lapsia ja kummityttöjä olen saanut lainalapsikseni ja he ovat tuoneet paljon iloa meidän muuten lapsettomaan elämäämme. Samoin mieheni, joka kaikesta huolimatta on pysynyt rinnallani.

Muuta en voi todeta, kuin että tiedän kokemuksesta, että elämä kantaa ja asiat ratkeavat ajallaan. Kärsivällisyyttä kaipaisin niin asuntoasioiden kuin sairauskierteenkin suhteen. Onneksi alkaa puutarhakausi ja pääsen päätäni selvittämään puutarhahommien lomassa, ja olenkin jo perennapenkit käynyt siivomassa ja vappuaattona siivosimme tammenoksat puun alta sähkölaitoksen käytyä silpomassa vanhan pihatammemme taas kerran.

En ole niitä ihmisiä, jotka ajattelevat, että kun nyt vaan ajattelen asiat näin, niin ne tulevat toteutumaan. Olen realisti, elän päivä kerrallaan, ja toivon, että kesän saapuessa tuo puutarha on meidän valttikorttimme taloa myytäessä, samoin juuri tällä hetkelläkin työn alla oleva siirtokoulu tulee helpottamaan uusien asukkaiden löytymistä.

Itse odotan kärsimättömänä parantumista ja pääsyä ulos luontoon taas, ja tietenkin kuntosalille sekä ulos pyöräilemään. Muistakaa ottaa ilo irti heräilevästä luonnosta. Kaikki kasvaa, uudistuu ja maisema muuttuu hetkessä ruskean ja harmaan sävyistä ihanan vihreään. Hetken päästä jo omenapuutkin kukkivat.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Itse tehtyjä!


Ja tässä lupaamani kakkukuvat. Enpä muistanut ostaa pääsiäiseksi keltaista sokerimassaa, ja tuskin sitä enää kaupoissa olisi jäljellä ollutkaan, mutta onneksi kotoa löytyi vihreää mantelimassaa ja perinteinen pajunkissakuvioinen pääsiäiskakku tuli itse asiassa näin vihreän värin ystävän näkökulmasta jopa kauniimpi. Tosin naureskelin, että oksat näin puutarhurin näkökulmasta muistuttavat enemmän lähikoivikon oksia, kuin pajua, mutta maku oli pääasia ja hyvää oli. Tein suklaakakkupohjan, johon lisäsin hieman mariannerouhetta sekä kardemummaa ja vaniljaa. Kakun väliin lisäsin itse tehtyä kirsikkahilloa ja maitokiisseliä. Nam!



Viimeksi mainitsin takin ompelun, joka on siis ollut ikuisuusprojektina minulla ja on jo pari vuotta odotellut kaapissa viimeistelyä. Napinlävet, napit, hihansuut ja helma olivat viimeistelemättä. Mutta lopultakin, tässä hän nyt on, minun oma punahilkkani. Pintamateriaalina vanha villapeitto,  vuorina kaapista löytynyt tuulenpitävä punainen "mikälie`" kangas ja hihansuihin lisäsin resorit, että pysyy ranteetkin lämpiminä. Yllättävän lämmin on päällä. Tykkään!




Mieheni avusti ja otti kuvat minusta. Kuvat on omassa puutarhassa otettu naapurin kaunis mustavalkoinen koivikko taustalla. Tuota koivikkoa tulee kyllä ikävä, kun on vuosia seurannut sen muuntautumista talviasusta kevään hiirenkorviin, kesän vehreyteen ja syksyn keltaisuuteen ja takaisin riisuttuun talven tyyliin.

Oetttuaan kuvat minusta, mieheni kyykistyi ja räpsäisi vielä yhden kuvan. Talitintti toivottavasti oli päässyt karkuun ja menettänyt vain pari sulkaansa.


Pääsiäinen tuli ja meni. Vietämme jälkipääsiäistä viikon päästä isäni luona, ja toivottavasti silloin olemme kaikki terveinä. Itse olen tämän loppuviikon kärvistellyt räkätaudin ja lämpöilyn kourissa kotosalla, mutta tänään on ollut jo hieman helpompi päivä. Hyvä niin, koska huomenna on taas illasta asunnollamme näyttö, ja mieheni teki suurimman siivon tänään, mutta pystyin jo auttelemaan kevyemmissä hommissa. Vielä on vähän pölyjä pyyhkimättä ja tavaroita järjestelemättä, mutta onneksi on päivää jäljellä. Mieheni komensin aamusiivouksen jälkeen pyörälenkille, kun hän pyöräteiden sulettua on alkoi haaveilemeaan kevään ensimmäisestä pyörälenkistä.

Itse pari päivää sisällä taudin selättämänä maattuani kävin perjantaina postilaatikolla ja hämmästyin, kuinka etupihallamme oli jo asvaltti sulanut näkyviin.Vettä satoi juuri sairauslomani aikana ja  ikkunoistamme näkyy lähinnä puutarhan ja takaterassin puolelle, ja tämä maisema on vielä valkoisenaan. Onneksi tuolla muualla lumet ovat alkaneet jo sulamaan ja maata on näkyvissä.

Tänään haaveilin terassikahveista ruuan päälle, mutta näyttää siltä, että aurinko päätti piiloutua pilviharsoon, mutta katsotaan, josko vielä palaisi takaisin iltapäiväämme lämmittämään.

lauantai 31. maaliskuuta 2018

Rauhaisaa pääsiäistä!

 

Peura sai häädön lasikuvun alta ja pääsiäisen kunniaksi vaihdoin suloisen pääsiäispupun keväistä teemaa luomaan. Ohra on myös ihana lisä vihreyttä tuomaan, kuin lupaus lumen alta hiljalleen paljastuvasta ruohosta ja mullasta kevään edetessä. 

Pääsiäisviikkoa olen viettänyt lomalla ja rentoutunut ja tehnyt mieluisia asioita. Käynyt kuntosalilla erittäin hyvävointisena ilman jumeja, koska pystyin järjestämään itselleni neljän akupunktiohoidon sarjan. Kävimme myös viikolla Tampereella pääsiäismunan metsästyksessä, nimittäin maidottomien pääsiäismunien ja löytyihän noita, oikein kaksin kappalein. Toisen ostin Ruohonjuuresta ja toisen Tamperelaisesta allergiakahvilasta Alleduurista. Suosittelen lämpimästä kyseistä kahvilaa. Erittäin herkulliset leivonnaiset, huippupalvelu ja viihtyisä ympäristö aivan puiston kupeessa ja tuotteiden hinta ei todellakaan ollut huima. Kuten mieheni totesi - leivonnaiset eivät hävinneet yhtään vehnäpohjaisille ja olivat jopa parempia. Lisäksi kahvilassa oli myynnissä allergisille ja vegaaneille sopivia muita tuotteita, keksejä, vegemarenkeja, suklaata, mm. Dammenbergin maidottomia suklaamunia (kuvassa oikealla).


Tänä vuonna siskontytöiltä sain virpomavitsat ja nuorempi oli tänä pääsäíäisenä oikein intoutunut koristeluissaan ja nyt on bling-blingiä! Selvästi nähty vaivaa vitsan vuoksi. Vanhempi siskontytöistä oli pysynyt perinteisemmällä linjalla ja laittanut paljon tädin lempiväriä tekemäänsä vitsaansa, nimittäin turkoosia ja vihreää!


Hyödynsin myös joulusta ylijääneitä muotopuolia paperinarupalloja, jotka pääsivät nyt pääsiäismunien virkaa tekemään, koska muotoituvat alunperinkin munan muotoon. Maljakko, vähän höyheniä ja paperinarupallot, asetelma oli valmis. Valoja en nyt lisännyt, koska aurinko on meitä viimeiset kuukaudet lähes päivittäin ilahduttanut.



Tässä meidän pääsiäistunnelmia kuvien välityksellä. Toivottavasti te muutkin olette saaneet pääsiäistunnelmasta kiinni. Meillä meni alustavat pääsiäissuunnitelmat suvun kanssa uusiksi äkillisen sairastumisen vuoksi, mutta nautimme sitten kaksin kotona pääsiäisestä. Eilen olimme ystäväperheen apuna muuttamassa heitä uuteen kotiin ja tänään mieheni lähti sulkapalloturnaukseen, josta palaa vasta myöhään illalla. Itse kävin isäni apuna sekä illan ajattelin nauttia ommellen kesken jääneen takin valmiiksi ja leipoen mieheni tilaamaan pääsiäissuklaakakun. Jospa sillä sitten huomenna herkuttelisimme. Jos onnistun, laitan kakun kuvan ehkä seuraavaan postaukseen.

Rauhaisaa pääsiäisen aikaa!

lauantai 17. maaliskuuta 2018

Kevään tuntua


Viimeiset kuukaudet meillä on ollut tulppaaneja maljakossa olohuoneen pöydällä lähes jatkuvasti. Ja vain siksi, että pidämme niistä. Tämän tavan olen oppinut mummulastamme. Ei kukkien ostoon tarvita mitään juhlapäivää tai muuta erityistä syytä, kukkia voi ostaa vain, koska ne
ovat kauniita katsella ja piristävät mieltä.


Ja samat tulppaanit hieman eri katsantokannasta, valo ja varjo. Tämä on sitä kevään taikaa. Harmaudenkin taikoo aurinko ja valo kiehtovaksi ja luo ihania siluetteja asuntoomme. Tähän asuntoon, jonka laitoimme kuukausi sitten myyntiin!

Kyllä, meidän ihana puutarha ja kaunis asuntomme on kaupan. Vain siitä yksinkertaisesta syystä, että ranteeni on murtuman jälkeen hyvin parantunut, mutta ison puutarhan hoitaminen ei enää onnistu, koska puristusliike isoina annoksina on liikaa ja ranteesta sormiin kaikki puutuu ja kipeytyy. Ja ei, ei ollut helppo päätös, koska olemme viimeisen 10 vuoden ajan rakkaudella puutarhaamme hoitaneet ja inspiraatiolla kehittäneet uusia ideoita ja ihanuuksia arkeamme piristämään. Asuntomme on myös kaunis ja valoisa, ja toivon, että se meidän jälkeemme jollekin muulle tulee yhtä paljon iloa tuomaan, niin asunto kuin puutarhakin. Hieman harmittaa luopumisessa se, että olemme saaneet oman pihan sadosta aina pakastimen täyteen vadelmia ja pensasmustikoita. Täytyy opetella uusia paikkoja, mistä marjasato jatkossa löytyy. Palaamme asumaan kotipaikkakunnalleni 10 km päähän, joten samalla seudulla pysymme, jos kaikki haaveiden mukaan sujuu. Seuraava asunto pienemmällä pihalla ja uutta perustettavaa puutarha vailla olisi jo katsottuna, mutta odotamme sitä ostajaa, joka tämän paratiisin omakseen kokee ja haluaa tähän muuttaa. Olemme todenneet netissä selatessamme, että tällaisia isoja tontteja upealla hoidetulla puutarhalla ei ole montaankaan myynnissä. 


Laitoin helmikuussa kirpparipöydän taas pystyyn, ja tarkoituksena oli tietenkin myydä, ei ostaa. Tämä kanneton Kirsikka-teepannu kuitenkin huuteli naapuripöydästä minua, ja meillehän se lopulta päätyi. Kahvikupit tasseineen olen mummulastani/sedältäni perinyt, joten sarjaa oli valmiiksi jo kotona. Yksi lapsuuteni mummulamuistoista. Nämä oli ihanat kupit ja mummu niistä joskus harvoin antoi juoda maitoa lämpimän, vastaleivotun pullan seuraksi.


En tiedä, onko se tämä keski-ikäisyys vai muu, mutta tuntuu, että viime vuosina elämäämme on kuulunut osana hautajaiset ja perintö. Mieheni kummisetä kuoli pari viikkoa sitten ja eilen mieheni oli äitinsä kanssa häntä saattamassa viimeiselle matkalle. Perintö oli testamentattu Syöpäsäätiölle, mutta tavaroita jaettiin kuitenkin läheisten kesken, ja mieheni oli myös jotain kerännyt matkaan. Itse en niin keltaisen värin ystävä oli, mutta tämä Riihimäen lasin Grapponia-lasikulho puhuttelee näin pääsiäisen lähestyessä ja ajattelimme pitää tämän itsellä. Mieheni oli ajatellut kirpparipöytään myyntiin tätä, mutta kotiin tämä nyt jää. 


Lisäksi mieheni oli napannut mukaan näitä Iittalan Festivo-sarjan kynttilänjalkoja 5 kappaletta, ennesstään meillä oli jo yksi korkea. Nämä ovat siitä ihania, että ovat kauniita yksinään ja korkeuseron vuoksi ryhmänäkin. Nämä 3 jäävät meille ja kahdelle matalammalle löysin myös jo uuden kodin.

Muistan, kun mieheni kanssa yli 20 vuotta sitten aloimme seurustelemaan ja muutimme yhteen. Hän ei voinut sietää vanhoja tavaroita eikä ymmärtänyt niiden arvoa. Nyt olen huomannut, ettei hän vieläkään arvoa täysin ymmärrä, mutta muistoarvon kylläkin ja myös sen, että myös vanha voi olla kaunista ja käyttökelpoita sekä paljon kestävämpää käytössä.

Kevättä alkaa olla rinnassa, ja meille tämä kevät on todellakin muuutoksen aikaa. Odotan ja toivon, että joku ihastuisi asuntoomme ja pääsisimme itsekin siirtymään eteenpäin elämään elämää, joka meidän muuttuneeseen elämäntilanteeseemme sopii. Yhdessä eteenpäin. Muutto on aina iso rasite, mutta myös mahdollisuus ja kuin uuden elämän alku, uudet puitteet, samat vanhat ystävät ympärillä, osa myös lähempänä ja uusi ympäristö ja ennen kaikkea uusi puutarha, mitä pääsisimme suunnittelemaan ja perustamaan, pienempi sellainen, mutta puutarha kuitenkin. Äitini muistopuu lähtisi tietenkin mukaamme sekä puutarhavadelman taimia. Pieneen tilaan tekisin sekä huvi- että hyötöpuutarhan, sen kokoisen, että ranteeni kestäisi sen hoitotyöt.

Nautitaan valosta ja vähitellen lumen alta paljastuvasta nurmikosta ja muhevasta mullan tuoksusta. Puutarhurin lempivuodenaika!

sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Kiirusta pukkaa

Olen viime aikoina keskittynyt tulevaan ja en ole paljoa tietokoneelle ehtinyt. Psykologikäynnit olen nyt tauottanut psykologin ollessa samoilla linjoilla melkein 3 vuotta keskustelukäynneillä käytyäni. Vuoden ajan minulla on mahdollisuus palata taas juttelemaan aiemmalla lähetteellä, jos siltä tuntuu. Mutta nyt on katse suunnattu tulevaan ja menneisyydessä en enää elä, vaikka muistot elävätkin mukanani, mutta ne huonot eivät enää kulje mukanani painolastina. Mummun perintöasiat ovat nyt hoidettu ja saatu sekin asia päätökseen.

Psykologiltani sain ihanan palautteen. Hän totesi, että siitä harvinainen asiakas, että olen oikeasti päämäärätietoisesti tehnyt jatkuvasti työtä saadakseni elämäni paremmille urille. Suurin osa käy vain keskustelemassa ja unohtavat käyntien välissä tehdä itsenäisesti ajatustyötä, asenne- ja elämänmuutoksia paranemisensa eteen. Minun onneni on se, etten kuulunut tuohon porukkaan, vaan olen tietoisesti keskittänyt huomiota siihen, miten reagoin ja miksi reagoin asioihin tietyllä tavalla, ja sitä kautta itsetuntemukseni on kasvanut, ja olen kyennyt muuttamaan asenteitani ja toimintaani parempaan suuntaan. Olen myös haastanut itseni toimimaan omaa hyvinvointia edistävällä tavalla itselleni epämukavissa tilanteissa, vaikka ei ole helppoa ollutkaan. Olen myös opetellut erilaisia toimintatapoja totuttujen kaavojen tilalle. En kulje enää niitä reittejä, midtä aita on matalin, kuten aiemmin tein. Nyt saan taputtaa itselleni kehut olkapäälle ja olla ylpeä. Vuosia se vei, mutta ainakin tällä hetkellä olen parantunut uupumuksestani. Voi olla, että taas elämä jossain vaiheessa käy liian rankaksi, mutta nyt osaan tunnistaa jo vaaran merkit ja levätä sekä hakea apua ajoissa, jos elämäntilanne sitä vaatii.

Tällä hetkellä ei lepoon ole paljon aikaa, mutta olen huomannut, että nautin taas työstäni, ja vapaa-ajalla osaan sulkea työasiat pois, sekä keskittyä asioihin, joita teen. Aloitin taas eilen kirpputoripöydän pidonkin, ja kaappeihin taas kertyy tilaa. En ole kotona mitään kontikia aloittamassa, vaan yksinkertaisesta myymme pois sen, mitä emme enää tarvitse. Nyt vaan peukut pystyyn, että kauppa käy. Tavara on ehjää ja hyvää, mutta meille tarpeetonta. Ja koska kirpputori sijaitsee meiltä 200 m päässä, ei siellä käynnit paljon vapaa-aikaamme kuluta.

Elämässämme on tapahtumassa suuria muutoksia, jos kaikki menee suunnitelmiemme mukaan. Se selviää kuukauden sisään, mutta siitä sitten myöhemmin kirjoittelen enemmän, kunhan asiat selviävät.

Vesisateet nyt onneksi loppuivat tällä erää ja tänään taas sää pakastui. Parempi niin. Minä tykkään enemmän pakkasesta kuin pääkallokeleistä. Nastakengillä on nyt ollut käyttöä.

sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Joulu 2017


Tänä vuonna oli vaikea päästä joulufiilikseen, mutta onnistuin lopulta aatonaattona löytämään tunnelman ja sitä jatkuikin yli koko joulun ajan. Edes pienet viivästykset jouluaaton suunnitelmissa eivät saaneet minua hermostumaan, ja lopulta ehdimmekin kaiken mitä pitikin.

 
 

Tänä vuonna sain kaksi ihanaa jouluista kukkakoria ja lisäksi vielä monta amaryllistä ja pensaan keskelle pudonneen tontun. Kukkia on ollut riittämiin ja olen nauttinut niiden runsaudesta. Vielä on kolme amaryllistä nupullaan ja osassa on vielä uusi nuppu juurella odottamassa kukintaa. Alimmassa kuvassa oleva kori on mieheltäni. Pöllö on todella suloinen ja pääsee sitten tulevina jouluinakin varmaan aina jonkin kukan juurelle koristukseksi.

 
 

Joulukuusen mieheni kävi valitsemassa isäni metsämökiltä ja kaunis löytyikin. Alkuun ajattelin, että onkohan liian pieni, mutta lopulta totesin, että juuri sopiva meidän olohuoneeseemme, kaunis, ilmava, tukevaoksainen ja tasainen. Kauneimpia kuusia, mitä meillä jouluna on ikinä ollut. Piparitalo sai tänä vuonna pantterin tassunjäljet katolleen ja monivärisen jouluvalot katon reunustaa koristamaan. Katonharjalla nukkuu rivi nalleja ja kaksi nallea on ovensuussa toivottamassa tervetulleekksi. Lyhty ei ole meillä, vaan annoin sen siskolleni marraskuun lopulla nimipäivälahjaksi. Lyhty pääsi siskoni perheen lähettämiin joulukortteihin somistukseksi.

 

Tänäkin vuonna tonttu havuseppeleineen pääsi tuulikaapin seinustalle toivottamaan jouluvieraat tervetulleeksi. Tontun olen aikanaan lapsena saanut Alli-mummulta eli isäniäidiltä. Siskontyttöni askartelivat ennen joulua silkkipaperista lumihiutaleita ja nuorempi vaati, että niiden pitää päästä ikkunaan. Joten pääsiväthän ne ja ovat nyt eteisen väliovessa. Sain syksyllä perinnöksi Kepa-mummulasta suuren lasikulhon ja siihen jälkiruoka-astiat samaa sarjaa. Monasti tuo malja oli mummulassa käytössä jäätelön tarjoiluun, ja se muistuttaa minua vahvasti ihanista juhlista, joita monta ehdimme elämämme aikana mummulassa viettämään. Äitini teki perinteisesti jouluksi aina karpalokiisseliä ja niinpä minäkin teen usein jouluksi samaista kiisseliä. Tänä vuonna yhdistin mummuni ja äitini ja tarjoilin kiisselin lasikulhosta. Äiti ja tytär samassa maljassa, kuin viettämässä joulua kanssamme edelleen.

 

Sain paljon ihania joululahjoja tänäkin vuonna. Tämä on yksi niistä. Mafkan tuikkulyhty, jota tosin alkuun käytin yhden kukan vaasina, kun valkoiset amaryllikset alkoivat olla kukkineita, niin leikkasin viimeisen kukan ja laitoin sen yksinään veteen kellumaan. Kaunis on tuo lasinen alusta. Tulee mieleen jäälyhdyt, joita usein jouluksi ollemme  jäädyttäneet, jos vaan sää on sallinut. Tänä vuonna saimme valkean joulun, mutta pakkasasteet eivät riittäneet jäälyhtyjen jäädyttämiseen. Parasta joulussa on kuitenkin edelleen tuoksut, tunnelma, ystävien luona vierailut, lahjojen ja joulukukkien antaminen ja saaminen, jouluruoka ja -herkut sekä tietenkin sukulaisten kokoontuminen yhteen. Unohtamatta lasten riemua. Mieheni pääsi tänä vuonna joulupukiksi, koska oli vapaalla joulun ajan.

Tänään tulee täyteen 20 vuotta mieheni tapaamisesta ja parisuhteen alusta. Tulee mietittyä, että kyllä aikaa liitää. Ja emme juhli, vaikka haluaisimme, koska mieheni on työvuorossa. Ystäväperheen äiti minulle tuossa taannoin totesi, että odotahan kun ikää tulee lisää, niin vuodet vierii vielä nopeammin! Tämä vuosi on mennyt nopeaan, johtuen varmaankin siitä, että on ollut poikkeusellinen vuosi minulle rannemurtumineen ja vaikeine sisäilmaoireiluineen töihin liittyen. Aika kuluu nopeammin, kun on jotain uutta ja erilaista, vaikkakin terveydellisiin ongelmiinkin liittyvää. Perusarki kuluu hitaammin, mutta sanoisin kyllä, että olisin voinut  ihan mielellään viettää sitä tylsää perusarkea mieluummin. Mutta elämä menee omia reittejään, ei siten, kun aina toivoisi, mutta olen tänäkin vuonna paljon kehittynyt ihmisenä, niin kärsivällisyyteen kuin itsetuntemiseen liittyen. Ja todennut, että elämä kantaa edelleen ja asiat ovat järjestyneet, vaikka välillä epätoivo on väliin meinannut iskeä.

Olen myös päässyt ihmettelemään tänäkin vuonna ihmisten erikoista käytöstä surun tai paineen alla, kuinka se ajaa sen häijyimmän ja itsekkäimmän puolen esille, seurauksena on toisten ihmisten loukkaaminen sekä myrkyn levittäminen muihinkin läheisiin, sotkien ulkopuolisetkin asioihin, jotka eivät heille edes kuuluisi. Ihmisten sokeus on myös kummallista. Itse en sulkisi ketään ystävää/tuttavaa elämästäni pois vain yhden ihmisen näkökulman kuulemisen jälkeen, ennen kuin olisin kuullut toisenkin osapuolen version asioista ja tapahtumista. Mutta näköjään löytyy näitäkin, jotka kokevat sen helpommaksi poluksi. Onnekseni ymmärrän jo, että se ei ole minun ongelmani, vaan ongelma on siellä toisella taholla asenteissa. Jos toisesta ihmisestä, jonka on tuntenut syntymästään saakka, haluaa uskoa pahaa, on se jokaisen oma valinta.

Toivon tulevasta vuodesta rauhallisempaa, terveellisempää ja ihan sitä tylsää perusarkea olisi suotuisaa viettää. Toivotan myös kaikille lukijoilleni oikein onnellista, terveempää ja lämminhenkistä uutta vuotta 2018! Muistakaa huolehtia läheisistänne!

lauantai 16. joulukuuta 2017

Lomakuvia


Yli kuukausi on taas vierähtänyt tänne kirjottelustani. Olimme miehen kanssa kaksistaan 15-vuotias hääpäiväreissulla marras-joulukuun vaihteessa Fuerteventuralla, joka on siis Kanarian saarista se luonnonvaraisin. Tällä kertaa matkasimme saaren pohjoispäähän Corralejon kaupunkiin. Olimme siellä aikanaan myöhäisellä häämatkallamme ja halusimme nyt nähdä, kuinka kaupunki oli muuttunut. Ja olihan se muuttunut, mutta 10 km dyynialue onneksi suojeltuna alueena on edelleen se sama rauhan tyyssija. Rauhan löysin myös kuvassa olevan Fuerteventuran Äiti Maan sylissä. Siellä kävin aina voimia keräämässä ohi kävellessämme.



Saari on uskamattoman kaunis karuudestaan huolimatta. Sisämaa on todella kuivan ja karun näköinen tulivuorineen, kun taas dyynialue on vastakohtana vaaleaa hiekkaa ja turkoosinsinistä merta. Molemmista maisemista nautin. Aikanaan saunaremonttia tehdessämme valitsin värit Fuen mukaan. Tummanharmaata lattialaattaa, seinillä valkoista kuin muureissa ja taloissa ja koristeseinään tuli turkoosin ja sinisen eri sävyjä.

 
 
 

Näitä aitakoristeita/aidan yläosia myös joka reissulla olen ihaillut. Mieheni muistuttaa, joka kerta, etteivät sovellu Suomen olosihteisiin, mutta haaveilen aina, että voi kun saisi omaan pihaan jotain noin kaunista ja käytännöllistä. On näkö- ja tuulensuoja sekä rajaa aluetta, ja kuitenkin ilo silmälle verrattuna näihin suomalaisiin aitoihin.

 
 
 

Hotellialueella on oma puutarha ja kävinkin tutkimassa jokuseen kertaankin näitä kasveja. Granaattiomenaa ihmeteltiin miehen kanssa, että mikä hedelmä on kyseessä. Suomeen palattuamme selvisi kaupassa käydessämme, mikä kasvi kyseessä, koska täälläkin noita myynnissä satokauden ollessa lämpimässä meneillään. Pääsin myös banaanin kukkaa tutkimaan ja tuo alimmassa kuvassa oleva kukkavanan varsi on todella kaunis. Ylimmän kuvan lintuhäkin olisin voinut ottaa mukaan omaa puutarhaa kaunistamaan. Ihaistuin siihen välittömästi. Nuo kotkankynnet, joiden varassa on pystyssä sekä tuo idea, että häkki on rikki ja sieltä on päässeet kyyhkyt vapauteen. Usein lisänä tuolla istuskeli ihka eläviä puluja.


Viimeisenä iltanamme siellä pääsimme nauttimaan superkuun valosta. Oli kyllä todella suuri ja todellakin valaisi koko tienoon. Upea!


Ja kuten aina, tälläkin reissulla keräsimme simpukankuoria. Ne ovat mielestäni aina yhtä kauniita. Reissu oli onnistunut ja lepäsimme sekä nautimme lämmöstä ja valoisuudesta. Mukava oli kuitenkin palata Suomeen itsenäisyyspäivää viettämään. Ja viikon päästä se onkin sitten jo joulu!