lauantai 13. toukokuuta 2017

Lapsettomien lauantai

Omenankukkia odotellessa.
Aamu oli tänään kovin harmaa, mutta mieliala ei. Olen vähitellen tottunut lapsettomuuteemme ja hyväksynyt sen, että emme lapsia saa. Ympärilläni on aina lapsia ollut, koska äitini oli ammatiltaan perhepäivähoitaja. Itse en osaisi kuvitella elämää ilman lapsia. Joten itselleni muiden lapset ja raskaudet eivät ole olleet lapsettomuuden kriisissä ongelma, vaan pikemminkin ovat auttaneet minua hyväksymään asian. Aina on löytynyt meille lainalapsia, joiden kanssa touhuta. Kiitos heille, joiden lapsia olemme saaneet hoitoon, kyläilemään tai muuten vaan seuraa pitämään! Se on saanut ainakin minut ymmärtämään, että ei lapsettomuus ole maailmanloppu, vaan elämä voi olla yhtä mieluisaa tätinä, hoitotätinä ja kummitätinä.
Tänään katselin aamusta makuuhuonettamme ja muistelin, kun jossain lehdessä oli aikanaan otsikointina, että vaaleakin makuuhuone voi olla rauhallinen. Itse olin ällikällä lyöty! Miksi vaalea makuuhuone ei olisi rauhallinen? Ilmeisesti aiemmin tummaa makuuhuonetta on arvostettu rauhoittavan tyyssijana. Itse kuitenkin koen makuuhuoneemme tunnelman erittäinkin rauhoittavana ja hyvillä mielin siellä rauhallisesti yöni nukun. Etualalla olohoneen sohvatyyny, jonka aikanaan ostin jostakin alekorista. Kotona vasta tajusin, että alitajunta oli taas toiminut ja se on meille kahdelle asustavalle ja sopii myös lapsettomien lauantain teemaankin. Siksi otin myös sen mukaan kuvaan.
Tänään olo oli heti aamusta tarmokas ja päätin lopultakin siivota työhuoneeni pöydän, johon rannemurtumasta toipumiseni aikana kertyi aika kasa tavaraa. Ja tavaraa todella oli pöydällä niin paljon, että ikkunaa lähinnä olevat amaryllikset peittyivät pinon taakse, lehdet toki pilkistivät korkeuksissaan, mutta muuten ei edes huomannut kasveja pöydällä. Hieman oli miettimistä, mihin saan kaiken ylimääräisen pöydältä sopimaan, koska osa pöydän tavaroista oli äidiltäni perintönä saatua. Ja kyllä, tavarat on siivottu kaappiin, eivätkä siirrettynä lattialle ja tuoleille, vaikka kuvasta näkyykin, että sekava on huone edelleen. Päätin kuitenkin tällä kertaa tyytyä vain pöydän siivoamaan, että ranne ei ärtynyt enempää. Virkkausta olen vähän jo kokeillut, mutta ranne ei siitä hieman ärtyy, joten vähitellen aina pari riviä olen tulevaan huiviin virkannut. Olen ottanut varovaisesti vapaa-ajalla, että pystyisin työssä käymään. Tosin ranne on aina parempi työpäivän aikana, joten on kaivannutkin selvästi liikettä ja venytystä.
Isosiskoni perheineen kävi tänään kylässä ja toivat kukkakimpun lapsettomien lauantain kunniaksi. Siskoni on myös aikanaan kärsinyt monista keskenmenoista, joten hän tietää päivän arvon minulle. Ei ole aina itsestään selvää, mitä elämä tulee antamaan. Itse aina joskus olen miettinyt, kuinka erilaiseksi elämä olisi voinut muodostua, jos omia lapsia olisimme saaneet. Kuitenkin olen aina päätynyt olemaan tyytyväinen tähän elämään, minkä olemme saaneet ja todennut, että elämä kantaa ja aina ei tapahdu, niinkuin suunnitellaan, mutta ei se tarkoita, että elämän täytyisi silti olle epämieluisaa. Aina ei saa, mitä haluaa, mutta se kuuluu osana elämään. Itselläni vaikeina aikoina ovat auttaneet läheisimmät ystävät, mies, vanhemmat ja kirjat. Pahimpina aikoina hain kirjastosta lapsettomuutta käsitteleviä romaaneja ja sain perspektiiviä lapsettomuuteen. Emme todellakaan ole yksin lapsettomuutemme kanssa. Tämä Pia Perkiön runo on auttanut minua huonoina hetkinä, antanut toivoa, että tästäkin selvitään.

Pilvet väistyvät,
vaikka suru ei hymystäni katoa,
ei murhe katseestani.
Kirkkaat illat lähestyvät,
vaikka kaipaua kiertää kotiani,
katsoo kaikista ikkunoista.
Mutta kerran
valo tulvi huoneisiin
ja minä lakkaan odottamasta.

Oikein hyvää lapsettomien lauantaita kaikille asian kanssa kamppaileville, lapsettomuuden hyväksyneille  ja lapsettomuutta aiemmin kokeneille! Tämä on meidän päivämme, ei valitsemamme, mutta päivä juuri meitä varten.

Vapun vaihtelevat säät

Vappuviikonloppuna teimme pihatöitä lauantaina päivällä ja onneksi niin. Illasta päätti takatalvi saapua taas luoksemme, kuten niin monta kertaa tänä keväänä. Itselläni on tullut fillis, että tänä vuonna ei kevättä tule ollenkaan, vaan hyppäämme suoraan talvesta kesään!

Sisällä meillä kuitenkin oli vappuvärejä, vaikka ilmapalloja en tänä vuonna jaksanutkaan puhallella. Vappuaaton vietimme isosiskoni luonna ja siellä oli miehelleni puhallusurakkaa odottamassa ja koristelimme tyttöjen kanssa ikkunat ilmapalloilla ja serpentiinillä. Kotona laitoin terasille ikikukat eli viipperät pyörimään tuulessa. Mieheni osti minulle yhden viipperän lisää ja on kuvassa etualalla.
Vapun maissa aukesivat pihassamme ensimmäiset krookukset. Myöhemmin on auennut isompia krookuksia lisää, mm. siskoltani  pari vuotta sitten lahjaksi saamani lumipalloheiden juurella. Kuvassa kuitenkin aiemmasta asuinpaikasta mukaani kaivamistani sipuleista kasvanut krookus.
Ja tässä kuvat puutarhahommien jälkeen ja vielä sen jälkeen. Kaikki siis samalta päivältä!
 
 
Että semmonen takatalvi...
Vappuaattona aamusta leivoin munkkien tilalle itselleni muffinsseja kardemummalla maustettuna. Yllättävän paljon sain munkkia muistuttavan maun, kun lisäsin vielä sokerikuorrutuksen muffinssien koristeeksi sekä tietenkin ihania karkkivärisiä nompparelleja (tai miksi noita nyt kuuluukin sanoa?)

Mieheni oli vappuna työvuorossa ja itse keräilin kotona voimia alkaviin töihin. Ja kyllä, olen ollut nyt töissä 2 viikkoa ja hyvin on sujunut ensimmäisten kahden työpäivän käsikramppien jälkeen. Yllättävän nopeasti käsi on kirjoittamiseen tottunut. Hyvä minä!

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Paluu kirjoittelun pariin


Pari kuukautta tässä vierähti ja nyt pääsen lopultakin taas blogini pariin. Ja ei, en paljon kyllä ole ehtinyt sairaslomalla lomailemaan. Kuntoutus, lymfaterapia, puhelinrumba sairaalan fysioterapeutille ja vakuutusasioissa sekä kaiken tekemisen sujuminen kymmenen kertaa hitaammin on kyllä pitänyt päivät kiireisinä. Nyt olen selvinnyt kuntoutuksessa jo siihen vaiheeseen, että fysioterapia on käynnistynyt ja saan kädellä nostaa jo pari kiloa. Toki takapakkeja on ollut eikä kaikki mennyt sairaalassa eikä kuntoutuksen suhteenkaan kuin Strömsössä, mutta hengissä ollaan ja yhtä kokemusta rikkaampana. Ja taas olen joutunut toteamaan, että mitään et saa eikä mikään toteudu, jos et itse ole aktiivinen. Onneksi minä jo sen verran tunnen terveydenhuollon järjestelmää, että olen osannut vaatia tarvitsevani. Ja työtapaturmavakuutukseni on todella kattava, joten taloudellisesti ei ole ollut stressiä. Plus nyt ymmärrän, mikä kaikki tuottaa ongelmia, kun on vain yksi käsi käytössä. Mies pääsi myös oppimaan avustajan roolia kotosalla.

Nyt kuitenkin olen siinä vaiheessa, että tarkoitus olisi palata omaan tekstinkäsittelijän työhön viikon päästä eli heti vapun jälkeen. Alkuun osa-aikaisesti ainakin pari kuukautta ja sitten voisikin pitää kesälomaa. Mutta tämän osa-aikaisuuden selvittely yksityiskohtineen on vielä kesken ja odotan vakuutusyhtiöltä soittoa, että saisin tarkemman käytännön selville, esim. voinko pitää kesälomaa tai palkattomia päiviä osa-aikaisuuden aikana ja kun huomenna teen esimiehen kanssa sopimuksen työajoista ja sähköpostitan sen vakuutusyhtiöön, niin joudunko odottamaan heidän hyväksyntänsä vai saanko aloittaa ennen sitä. Lääkärinlausunto asiasta on jo toimitettu, joten uskoisin, että pääsen taas palaamaan arkeen ja työn äärelle.

Sain myös paikallislehdeltä soiton ja olisin päässyt haastatteluun ja lehtijutun aiheeksi puutarhamme kanssa, lähinnä kevätpuuhiin liittyen, mutta jouduin kieltäytymään rannemurtuman estäessä kaikki kevätpuuhat. Tosin työnjohtona ja vaaitsijana miehelleni kyllä toimin, kun hän leikkasi pihaamme reunustavan pensasaidan, joten riittää parisataa metriä. Onneksi isosiskoni oli juuri käymässä toimittajan soittaessa ja sain delegoitua jutun hänelle, koska hänellä on vallan ihana ja kaunis puutarha, jossa jo kukkiikin vähän krookuksia ja lumikelloja. Jutun voit lukea tästä: Siemenluettelo herätää talviunilta

Mieheni on muutenkin ahkeroinut niin opiskelujen, kotitöiden ja pihan suhteen. Vähän hirvitti, kun hän aloitti ranteeni murtuman aikaan juurikin opiskeluihin liittyvän harjoittelujakson päivä- ja iltavuoroina ja minua arvelutti, miten hän jaksaa, kun kotonakin joutui tekemään kaiken, mutta hän teki jopa ylimääräistä. Yhtenä sunnuntaina hän kutsui siskontyttöni kylään ja he tekivät jokaiselle oman linnunpöntön. Tytöille hyvää harjoitusta naulaamiseen ja nyt on jotain mitä jännittää, eli saadaanko asukkaita pönttöön kevään edetessä. Ja jos saadaan, niin häiriköivätkö oravat. Peltiä ei ollut kotona, jotta olisi voinut suojata linnunpöntön kolon reunukset jyrsijöiltä. Siskontyttöjen linnunpöntöt pääsivät omaan puutarhaan tontin reunalla sijaitseviin puihin. Toivotaan, että heillä kävisi tuuri ja pääsisivät seuraamaan lintujen pesimispuuhia omassa pihassaan.

Pääsiäinen myös meni jo ja pari tuttua virpojaa kävi ja saimme kauniit oksat, jotka ylimmäisessä kuvassa näkyvät. Lisäksi linnunpönttöjen rakentamisen sivussa he auttoivat minua kylvämällä rairuohot meille.

 

Poikkesimme viime viikonloppuna mieheni ja pikkuveljeni kanssa Supermessuilla Tampeeen messukeskukseen. Lähinnä puutarha- ja eräosastoilla. Mukaan tarttui siemenet kasvimaalle ensi kesäksi. Tänä vuonna laitamme kyllä vähemmän kasvamaan, koska ranteeni on vielä liikkuvuudeltaan ja lihaksistoltaan heikko, en tiedä, minkä verran pystyn rikkaruohoja perkaamaan. Mutta pakko on kuitenkin kesällä saada oman maan tuoretta porkkanaa, palsternakkaa, punajuurta sekä ruohosipulia, koska en voi käyttää tavallista sipulia suolistoni takia, niin lisänä ruohosipulia sekä minulle vihreän salaatin tilalle sopivaa pinaattia, jota kerään kesällä sellaisenaan syötäväksi pieninä lehtinä, ja isot lehdet syksymmällä ryöppään ja silppuan pakkaseen talven pinaattikeittoja varten.
Ostimme myös puuliljan sipuleita sekä teen uuden yrityksen syysleimun kanssa ja ostin uudet juurakot edellistalvena paleltuneiden tilalle. Päätimme myös tänä vuonna kokeilla bataatin kasvatusta ja ostimme pistokasnipun, joka nyt odottaa multaan istutusta maljakossa.
Ylemmässä kuvassa näkyy siis bataatin lehdet ja tässä kuvassa näkyy pistokkaiden komeat juuret. Nämä pitäisi lähiaikoina istuttaa multaan ja varjella huolella kylmyydeltä. Maallekin istutettaessa pitää odotella maan lämpiämistä sekä muovittaa maan pinta läpinäkyvällä muovilla ja lisätä harsotunneli suojaamaan taimia kasvimaalla. Uusi kasvi ja uudet konstit kokeiluun. Taidan yhden kokeilla laittaa kasvihuoneelle ämpäriin tai säkkiin, jos edes siellä ei kärsisi kylmästä, vaan saisimme edes vähän maistiaisia.

Tämä kevät on ollut ennätyskylmä. Eletään huhtikuun loppua ja melkein päivittäin on satanut rakeita tai lunta tai molempia ja maa on jatkuvasti valkoisenaan. Haravoimisesta on turha edes haaveilla. Meidän savimainen puutarhamme on nurmikoltaan vielä litimärkä. Sen verran olen kierrellyt puutarhassa, että kyllä siellä kylmyydestä huolimatta sipulikasvit jo kurkistelevat mullasta sekä ruusujuuri, kylmänkukka ja maksaruoho ovat ainakin hengissä.

Sormet syyhyäisivät kovasti jo käsitöiden pariin. Nämä sukat ehdin onneksi juuri siskontytölleni päättelemään ennen kaatumistani liukkailla. Puutarhahommat myös kutsuisivat. Mutta pakko malttaa vielä molemmista, koska viime viikon lopulla käsi otti itseensä painovastusta lisättyäni, ja jouduin pitämään kuntoutuksessakin voimaharjoittelussa taukoa, tein vain venyttelyt. Maanantaina lopulta rullasin käden kalvoja sitkeästi auki ja sain kireydet helpottamaan. Mutta tämä siis antaa suuntaa siitä, että kannattaa tehdä vieläkin vain pakollinen, eli kotityöt ja käden kuntoutus.

Toivon, että työ myös toimii käden kuntouttajana. Ainakin pään kuntouttajana se tulee toimimaan! On ollut rankkaa olla yksin päivät kotona tekemättä mitään käsillään. Olen tottunut television ääressä tekemään käsitöitä ja nyt olen siis vain istunut ja tuijottanut televisiosta kaiken mahdollisen vähänkin katsottavan ohjelmiston. Ensimmäiset 2 viikkoa menivät kipsi kädessä, ja se häiritsi tasapainoa, joten ulos ei yksin uskaltanut lähteä kaatumisriskin vuoksi. Lisäksi ulkona oli edelleen kipsin poistonkin jälkeen liukasta, joten kävelylle pääsin vain miehen käsipuolessa. Ja kun olisin voinut mennä yksin kävelylle, ongelmana oli se, että en saanut takin vetoketjua itse kiinni ja ulkona oli pakkaskelit, joten aika kului neljän seinän sisällä, lukuun ottamatta paria lämmintä päivää, jolloin pääsin hetkeksi kotiterassille aurinkoon istumaan kun ilman takkia tarkeni. Autoa olen nyt ajanut vasta parin viikon ajan, kun ranne lopultakin kestää käyttää vaihdekepin liikuttelua.

Mutta nyt näyttää siltä, että lopultakin vihreää valoa minulle näytetään ja pääsen palaamaan työn äärelle ja ihmisten pariin tämän kotona toimettomana kökkimisen jälkeen. Toivon, että käsi kestää nuo neljän tunnin työpäivät enkä joutuisi palaamaan heti sairaslomalle. Ainakin tämän blogin kirjoittamisen käsi on hyvin kestänyt. Tosin töissä on eri tahti, mutta teen sitten sielläkin omaan tahtiini, kunnes kuntoudun täyttä työpäivää tekemään.

Katsotaan, miten käsi kestää. Bloginikin elää sen mukaan. Toivotaan, että nuo lumisateet vähitellen hellittäisivät ja pääsisin puutarhaamme ihailemaan uutta kasvua, tietenkin kamera mukanani, että pääsen teidän kanssanne näkymiä jakamaan.

tiistai 7. maaliskuuta 2017

Blogitauko

Blogi pitää pakollista taukoa. Kaaduin katastrofiliukkaana maanantaina 20.2. ja mursin oikean ranteeni ja nyt toivun leikkauksesta. Palaan taas linjoille loppukeväästä. Aurinkoisia päiviä ja ihanan kevään odotusta lukijat!

lauantai 18. helmikuuta 2017

Alkuvuoden neuloosi

Alkuvuosi on kulunut hujauksessa. Töissä on ollut mukavaa osaavan ja sääntöjä noudattavan sijaisen kanssa. Vapaa-ajalla puikot ovat myös heiluneet ahkeraan ja olen ollut jonkinlaisen neuloosin vallassa. Sukkia on valmistunut pikavauhtia. Itselleni tein kahdet unisukat ja siskontytöille pöllösukat pirtsakassa värissä. Ja teemana pöllöt, koska itsellänikin on ollut hieman pöllömäinen olo. Ja kyllä tässä nyt vähän mieheni opiskelutehtävillä on vaikutusta asiaan. Itse en ole läppärille päässyt ajan kanssa, koska hän yrittää valmistua kevään aikana ja kirjallisia tehtäviä on paljon. Itse olen nykyään todella huono vain katselemaan televisiota tekemättä mitään, joten tämä selittänee osittain neuloosiani.
Pöllösukkiin ohjeen löysin googlettamalla toisesta blogista, linkki tässä: pöllösukkien ohje. Itse jätin helmet pois ja kudoin tilalle nurjan silmukan.
Lisäksi, kun unisukista jäi ihanan pehmeää alpakkalankaa yli, innostuin kutomaan toisen palmikkopipon. Alku on alpakkalankaa ja yläosa hieman paksumpaa merinolankaa. Ja pahoittelen, että ohjetta ei ole. Laskin silmukkamäärän omaan päähän sopivaksi ja palmikko on 8-silmukkainen yksinkertainen vasemmalle kierteinen. Tykästyin kovasti ja on mukavan lämmin, köykäinen ja tietenkin kaunis. Sekä valmistui päivässä.
Saimme siskoltani tammikuulla lopultakin haettua meille sedältäni jääneen palkintokaapin. Jäi pikkuveljellemme perinnöksi, mutta koska heillä on sen verran pieni asunto tällä hetkellä, niin lupasin ottaa meille väliaikaissäilytykseen. Siirsin alahyllylle kotoamme eri kaapeista löytyneet maljakot, ja kauhukseni alahylly täyttyi niistä. Mistä noita onkin kertynyt? Tosin totesin, että aika moni niistä on kyllä ollut käytössä, joten eivät nuo erimalliset maljakot sitten turhuuksia kuitenkaan ole.

Ylähyllylle siirsin kaatimia, teepannuni ja sekä mummulasta jääneet ihanat kirsikkakupit, joita en ole vielä raaskinut käyttää. Ehkä sitten kesällä nautiskelin terassilla kahvikupilliset niistä, jos saan jonkun sopivasti seurakseni. Tai sitten jonain sadepäivänä kaivatessani piristystä elämään.
Nuorempi siskontyttöni täytti jo 6 vuotta tammikuun loppupuoliskolla. Mihin tämä aika kuluu? Tänä keväänä on tulossa myös ensimmäisen kummityttömme rippijuhlat. Eskari-ikäisen juhliin sain idean lapsuudesta. Muistan kuinka mummulassa oli usein kaupasta ostettua käkykakkua. Se oli makeaa ja hyvää. Päätin kokeilla itse päällysteen tekemistä ja ihan tavallisesta mantelimassasta ja kaakaojauheesta vaivasin suklaisen massan ja se onnistui, maku oli täysin sama. Muuten en kakusta ihan niin makeaa tehnyt. Hyvää tuli.
Runebergin päiväksi tein myös leivokset. Ja ihan samaan henkeen. Kaapista ei löytynyt mantelirouhetta, tai siis löytyi, mutta oli vanhentunut, joten käytin tilalle hasselpähkinärouhetta. Ja kyllähän nuo muutenkin aikamoiset muunnelmat ovat erityisruokavalioni takia. Pohjana kananmunaton muffinssitaikina ja alkoholin tilalla käytän säilykekirsikan lientä taikinassa ja siitä saa hieman punssimaisen maun leivonnaisiin. Nämä leivoin pahvisiin muffinssivuokiin, joista sitten jäähtymisen jälkeen poistin, leikkasin kohonneen yläosan suoraksi, kippasin nurin lautasella ja päälle sokerikuorrutus, ja sen hieman jähmetyttyä, lisäsin hillon keskelle.  Päällä itse kesällä tekemäämme vadelmahilloa, joka siis maistuu vadelmalle eikä ole niin makeaa kuin kaupan hillo.
Tänään heräsin jo ennen kellonsoittoa ja ulkona on tänään kaunis, aurinkoinen keli. Alkaa vähitellen kevään merkkejä olla ilmassa, vaikka vasta helmikuun puoltaväliä eletään. Terassilta on alkanut lumi ja jää sulaa pois ja pakko oli napata kamera ja käydä näpsäisemässä tunnelmakuva. Myös pikkulintujen sirkutus on alkanut. Takaterassilla kuvia napsiessani jouduin toteamaan, että siellähän kohta tarkenee seinustalla istuskella aurinkoisella säällä. Talomme on L-kirjaimen muotoinen ja tuo terassi sijaitsee siellä suojaisessa kulmassa, joten usein jo maaliskuulla siellä tarkenee nautiskella kevätsäästä, jos ei ole tuulista.

Plantaarifaskiittini ei ole vieläkään antamassa periksi, joten olen jatkanut kuntosalilla käymistä. Aloitin tammikuun alkupuolella ja noin kerran viikossa olen käynyt siellä. Pientä päänsärkyä väliin niskojen vuoksi aiheuttaa seuraavalle päivälle, mutta se menee ohitse ja muutenkin kroppa on hyvin kestänyt ja vahvistunut. Ja tekee tuolle pääkopalle niin hyvää. Myös kävelylenkit tällaisella säällä olisivat mitä mainioin mielialan piristäjä, mutta nyt on vaan lepuutettava jalkaa, joka ei kestä pitkää kävelyä vielä, jatehtävä asioita, jotka ovat mahdollisia.

Ystäviä edelleen olemme todella vähän ehtineet näkemään. Anopilla olemme yrittäneet käydä ainakin kerran viikossa kylässä ja samalla tarkistamassa tarvitseeko hän apukäsiä. Mummun luona poikkesin viime viikonloppuna pitkästä aikaa ja oli mukava häntä nähdä. Ja onneksi poikkesin, koska nyt hän onkin vuodeosastolla, kun kotona yksin pärjääminen alkaa muistin vuoksi olla mahdotonta. Helpotus meille, mutta hänelle maailmanloppu, jonka ymmärrän ihan täysin. Joskus vaan on niin vaikeita tilanteita, ja tämäkin on vain väliaikainen ratkaisu. Nuo palvelutaloasunnot vaan ovat nykypäivänä niin pitkän ja matelevan jonon takana.

Mieheni opiskelukiireet painavat nyt todella päälle. Ja vaikka moni ajattelee, että kyllähän minä voisin omia menojani mennä, niin ei se nyt ihan niinkään mene. Ei mieheni opiskelu minua sido kotiin, kotityöt tekevät sen. Mieheni tekee kyllä sen minkä ehtii, mutta kyllä tuo opiskelutahti minulle päivä/arkityöntekinä tarkoittaa, että iltaisin pyykkikone pyörii, erityisruokavalioisena leivon joka toinen ilta itselleni leipää, siivottavaa ja järjesteltävää  asunnossa riittää ja olen nyt ruokaakin tehnyt useammin. Takka täytyy vielä lämmittää iltaisin. Lisäksi, kun työpäivän jälkeen käyn kampaajalla, kosmetologilla tai akupunktiossa, jää ne illat käytännössä aika lyhyiksi kotosalla. Mutta olen itselleni tuon yhden vapaaillan varannut, jolloin menen kuntosalille. Ja onnekseni en tilanteesta pahasti kärsi, koska osaan nauttia myös omasta ajasta ja yksin olemisesta. Ystäviä tosin olisi mukava enemmän nähdä, mutta tämä on nyt tällainen kausi elämässä, onneksi ohimenevä sellainen. Ja tänään, kun mieheni on työvuorossa ja minulla on vapaapäivä, vietän sitä kotona migreenissä. Onneksi lääkkeet tehoavat, mutta mitään raskaampaa ei voi tehdä, ettei kohtaus sitten iske pahempana takaisin. Joten tämä päivä menee levätessä ja uutta käsityötä aloittaessa. Neuloosi siis jyllää edelleen. Ja en valita, itse asiassa tämä alkuvuosi on ollut aika seesteistä aikaa elämässäni. Olen tehnyt yhteisiä ja omia asioitani pois ja moni pitkään odottanut asia on valmistunut kotona aikaa pakosta viettäessäni.

Ja nautin näistä pitenevistä aurinkoisista päivistä ja niiden suomasta valosta. Itsekin saa virtaa erilailla. Ikkunat tosin huutavat pesijäänsä ja huonekasvit multien vaihtamista, mutta ehtiihän tuota, sitten kun on hyvä päivä, ilman migreeniä ja väsymystä.

Nauttikaahan te muutkin lisääntyvästä valosta! Kevät lähenee ja kohta pääsee puutarhaan kiertelemään ja katselemaan, mitkä kasvit ovat selvinneet talvesta.

maanantai 9. tammikuuta 2017

Herkullista uutta vuotta 2017!

Vuosi on vaihtunut ja jouluherkkujen loputtua siirryimme nimipäivä- ja syntymäpäiväherkkujen pariin.

Kuvassa työkaverilleni viikonloppuna leipomani ja koristelemani kakku. Tänään herkuttelimme töissä 60-vuotiasta ikiliikkujaa. Kukkia on kuusi ja terälehtiä jokaisessa 10, joten kyllä kakussa on ikää vastaava numerointi. Lautanen jää synttärisankarille lahjaksi, kunhan kakku saadaan syötyä.

Kuva tähän siksi, että raketit jäivät tänä vuonna oikealla kameralla kuvaamatta ja nämä kukat kakun korsteena ovat kuin kirkkaita raketteja uuden vuoden taivaalla.
Kakun jätin muuten nakukakuksi, koska töissä on jokunen maidotonta ruokavaliota noudattava minun lisäkseni. Lisänä vatkasin kermavaahtoa erilliseen kulhoon sitä lisukkeeksi halajaville.

Loppiaisena mieheni nukkuessa työvuoron jälkeen aamupäivästä, minä uurastin keittiöllä kooten ja päällystäen hänen nimipäiväkakkuaan. Ja jos joku ei tunnista, on kakun tarkoitus esittää golfpalloa. Perinteisesti ostin hänelle lahjaksi suklaasuukkoja ja paketista löytyi uusi arabian Lumihevonen-muki sekä kahvipurkki pappatunturi-teemalla. Pääsivät molemmat heti käyttöön, eli ilmeisesti mieluiset olivat. Appiukollani oli aikanaan pappatuntureita kulkupelinä.

Ja tämän vuoden ensimmäinen tulppaanikimppukin on nyt virallisesti ostettu. Ja on ne vaan niin kauniita. Myös anoppini kävi poikaansa lahjomassa ja illemmalla poikkesi siskoni perhe tyttärineen lahjomassa päivänsankaria lisää. Ja joku voi kummastella, että nimipäivänä tällaista, mutta minun sukuni puolella on ollut tapana juhlia myös nimipäiviä kakutellen. Mieheni eräs tuttu kysyi, että jos nyt näin paljon kaikkea, niin millaiset on sitten synttärit? Tähän totesin, että silloin on monta kakkua pöydässä!

Loppiaisaattona huomasin aamusta töihin lähtiessäni, että mieheni oli unohtanut ostaa loppiaiseksi ruokatarpeita. Otin pakkasesta sulamaan marraskuulla siskoltani ostamaamme luomupossun jauhelihaa ja ajattelin, että eiköhän jotain muuta kuin perusruokaa siitä keksitä tehdä. Sainkin työpäivän aikana idean ja poikkesin töiden jälkeen ruokakaupan kautta kotimatkalla. Pekonia, juustoa sekä sämpylöitä miehelleni tarvitsin loppiaisherkuttelua varten. Eli teimme hampurilaisia.

Elämäni ensimmäisen hampurilaisen söin viime kesänä kaveriperheen pojan synttärigrillibileissä. Ai että, se oli hyvää - ja täyttävää. Sämpylänä käytin hiivatonta tattarileipää ja niin tein nyt loppiaisenakin. Ja voin todeta, että edelleen oli herkullista. Sekä myös ihan yhtä täyttävää kuin kesälläkin. Hurja ähky kaupan päälle. Lauantaille jäi vielä tarpeita ja herkuttelimme silloinkin hampurilaisilla. Mieheni totesi, että laihdutuskuuri menee pilalle. Tähän totesin, että tietääkseni hampurilainen kotona tehtynä nyt niin kovin epäterveellistä ole. Varsinkin kun välissä on salaatit, tomaatit ym. viherpiipertäjän härpäkkeet.
Ja ihan selvennyksenä, että etualalla on siis mieheni hampurilainen, tuo pieni laiheliini taustalla on minun. Mutta ei makua haitannut ja voin kertoa, että en kyennyt haukkaamaan kuin aina kerrallaan toisesta reunasta syödessäni, sen verran kokoa hampurilaisessani oli.

Mitään lupauksia en tulevalle vuodelle tänäkään vuonna tehnyt, mutta täytyy todeta, että ainakin olen aloittanut vuoden syöden hyvin. Vastapainoksi olen myös hankkinut kuukaudeksi käyttöoikeuden kuntosalille, joka toimii paineilmavastuksin, joten sopii minulle ärsyttämättä liikaa helposti itseensä ottavaa kroppaani. Kerran olen jo käynytkin, ja tänäänkin piti mennä, mutta työpäivä oli sen verran väsyttävä, että jätin väliin ja otin koti-illan mieheni ollessa työvuorossa. Kohta laitan rieskan uuniin, otan käsityön käteen ja lössähdän hyvillä mielin sohvalle keräilemään voimia tulevalle työviikolle. Tänään oli maanantai ja sen kyllä töissä huomasi. Loppuviikolle ei myöskään helpotusta ole tiedossa. Minulla on kuitenkin torstaina töiden jälkeen aika varattuna intialaiseen päähierontaan, joten sillä ainakin saan osan viime viikkojen aikana kertyneistä niskan alueen kireyksistä rentoutumaan.

Hyvää ja ehkä vielä hieman parempaa uutta vuotta 2017!

Joulu 2017


Ulkona oli jouluna pimeää, koleaa ja lumetonta, mutta meillä sisällä oli valkoista. Kaikki jouluna kukassa olleet kukkani olivat valkoisia, ja osa kukkii vieläkin. Sain anopilta ja isältäni valkoiset amaryllikset ja lisäksi mieheltäni jouluruusun ja joulukorin, jossa oli jouluruusu sekä valkoinen amaryllis. Joten kaunista ja talvisin valkoista oli sisällä, vaikka ulkona pimeys lymysi. Joulu on kuitenkin aina joulu. Sain mieheltäni lahjaksi Pentikin poron, joka kuvassa näkyy. Kaunis on. Itse lahjoin miestäni mm. palapelillä, jossa on espanjalainen maisema ja sen saimme loppiaista ennen jo valmiiksi, vain 1000 palaa. Kuusi oli tänä vuonna kaunis, vaikka mieheni epäili sen olevan liian pieni, ei ollut, oli juuri sopiva.

Piparkakkutalokin valmistui ennen joulua. Nimesin sen pöllöhotelliksi. Kesällä oli ulkona hyönteishotelli, jonka muuten naakat tai harakat tuhosivat sisuksiltaan syksyn saapuessa, joten ensi keväänä täytyy kerätä uudet korret ja heinät siihen ja varmaankin verkottaa etuseinämä, ettei näitä saa nokittua irti. Tämä hotelli kuitenkin säilyi oikein hyvin joulun yli, nyt on jo puolet seinistä syöty ja pöllötkin lentäneet pois. Naureskelin, että taisi olla rokkipöllöt kyseessä, kun heidän lähdettyään, oli hotellin etuseinämä pistetty pipariksi, eli hotellihuone oli hävityksen kauhistus.

Löysin myös vanhan uuden sopivan joululiinan ruokapöydällemme. Ystäväpariskunnalta saimme kauan sitten häälahjaksi kauniin pellavaliinan, mutta siihen aikaan ruokapöytämme oli suurempi. Nyt tajusin, että pienempi pöytä, kaivoin aarteena paperin sisään käärityn pellavaliinan esille ja olen niin ihastellut nämä viikot päätyjen pitsejä. Tunnelmanluoja.
Tämän vuoden jouluherkkuna teimme rocky roadia itse. Dammenbergin maidottomia suklaita sulatin, makuina toffee, valkosuklaa ja tummasuklaa, joukkoon minivaahtokarkkeja ja saksanpähkinän paloja. Puoleksi tunniksi jääkaappiin ja palasiksi terävällä veitsellä ja kannelliseen lasiastiaan. Hyvää, mutta ei liian makeaa. Namskis! Ja nämä palat loppuivat kyllä jo heti joulun jälkeen.
Ja sitten se joulun tärkein kohokohta. Tiukille meni ja viimeisiä vielä liimailin jouluaattoaamuna muiden ollessa joulusaunassa, mutta valmiiksi ehdin saamaan tarpeeksi. Tämän vuoden joululahjana annoin origamipalloja ja kauniita ovat. Kotiokin jäi tänäkin vuonna muutama ja pääsivät kuuseen koristeeksi. Pahoitteluni, etten tajunnut kuvata koko määrää, kun pärekorissa odottelivat matkaansa eteenpäin. Tämä harmaa oli minun suosikkini, mutta myös vaaleanruskea, vanhan nuottipaperin näköisestä paperista taiteltu pallo teki kauppansa. Kolmantena vaihtoehtona löytyi myös punainen pallo. Kaikki kauniita.

Lomilla en itse ollut joulun välipäivinä, mutta onneksi joulunjälkeiset työviikot olivat vajaita. Ennen ja jälkeen joulun olin aika kovilla yksin kahden työntekijän työmäärän alla. Mutta selvisin. Täytyy tosin todeta, että sen verran oli kiireistä, että nämä kaksi viikkoa olivat ihan tarpeeksi, kolmatta en olisi enää jaksanut. Onneksi sain tammikuun ajaksi lomailevan työparin tilalle tutun sijaisen ja homma sujuu vanhalla mallilla erinomaisesti.

Uusi vuosi vaihtui perinteisesti isosiskoni perheen luona tacoja syöden, raketteja ampuen, tinat sulattaen ja muuten vaan yhteisolon merkeissä. Isäni myös oli paikalla ja mieheni vietti opintovapaan viimeistä päivää ja sai heti vuoden 2017 ensimmäisenä päivänä herätä aamulla aikaisin takaisin vuorotyön pariin omaa vakituista työtään tekemään.