Hyinen maaliskuu

Täytyy sanoa, että viime kevät oli kylmä, mutta tämä on vielä hyisempi. Muistan kuinka viime vuonna olimme Fuerteventuralla lomalla maaliskuun alkupuoliskon ja näihin aikoihin palasimme takaisin kotiin. Silloin täällä aurinko paistoi, tiet pöllysivät kuivina, lumet olivat sulaneet ja jouluruusumme kukki ensimmäisen kerran ulkona. Nyt ei edes perennapenkkejä vielä erotu lumen alta ja pakkasta on vielä päiväsaikaankin joinakin päivinä pari astetta ja yöpakkaset ovat vielä kovia, miinusta 5-10 astetta. Ja huomenna on jo kiirastorstai!

Lapsuudesta muistan kuinka pääsiäisen aikaan oli yleensä jo lämmintä, jokunen lumikasa siellä täällä saattoi kököttää, mutta talvikenkiä ei enää jalkaan täytynyt pukea, vaan sai vaihtaa kevyempiin kevätkenkiin. Ja aurinko lämmitti ihanasti ja linnut sirkuttivat jatkuvana kuorona.

Kuitenkin ihana puoli tässä kylmyydessä on se, että luontoäiti on intoutunut luomaan kauniita jääpatsaita ihan omatoimisesti tänä vuonna. Jaloangervot ja pallotuijat ovat saaneet oman jääkuorrotuksen. Jää on niin kirkasta, että sen kävitse erottaa oksat ja lehdet. Nämä kuvat ovat ihan omalta pihamaalta etupihalta aivan talon nurkalta.

Maanantaina muistin yhtäkkiä, että kasvimaan viereinen, villiintynyt pensasaitamme olisi syytä leikata ja piakkoin, niin kuin syksyllä suunnittelimme. Se oli helpointa nyt, kun olen lomalla neuvonantajana. Mieheni pisti tuulemaan pienen patistelun jälkeen ja saimme raivaussahan vuokrattua päiväksi sekä kuormalavan hommattua pihaamme risuja varten. Edelliskerralla ajattelimme, että ei niitä oksia niin paljon tule ja kuljetamme ne omalla peräkärryllämme. Muistaakseni oksia ja ajoreissuja taisi 7-8 kuormallista kertyä! Joten aikaisemmasta viisastuneena hankimme suoraan lavan pihaan. Nyt on aita matalana ja ensi kesänä pääsemme helpommalla hoitotöistä ja ruohonleikkurikin mahtuu kulkemaan aidan ja kasvimaan välistä, eikä tarvitse trimmeröidä. Tosin itselläni vielä pensasaidan juuren siistintä odottaa, kunhan kelit ensin lämpenevät. Kyseessä on rusokuusama-aita, joka siis on nopeakasvuinen, hyvin leikkausta kestävä ja ja oksat tykkäävät harottaa vanhemmiten sivulle. Nyt saamme sen taas pidettyä leikkaamalla kurissa seuraavat viisi vuotta, olettaisin. Ja kun juuren siivoaa, alkaa uutta kasvuakin intoutumaan.

Hieman eilen hetkellisesti harmaat pilvet peittivät mielialaa, kun mieheni on perinteisesti tehnyt maalis-huhtikuussa kalastusreissun tuttavan mökille. Nytkin hän oli varannut töistä lomavuoron sovitulle ajankohdalle, ja nyt sitten eilen tulikin ilmoitus, että voisiko tulla päivän myöhemmin. No ei voi! Yleisellä tasolla minua ärsyttää tuollainen käytös, että teet etukäteen isot järjestelyt, että pääset paikalle, kun kutsuttu on, ja sitten ilmoitetaankin, että josko kävisi muu ajankohta. Täytyy vain todeta, että kun olet vielä työssäkäyvä ja siinä sivussa opiskeleva ihminen, aika mahdotonta on pari viikkoa aikaisemmin lähteä uutta ajankohtaa sumplimaan. Lisäksi reissun siirtäminen tarkoittaisi, että menettäisimme yhteisen, harvinaisen vapaapäivän, kun uusi ajankohta ajoittuisi oman lomapäiväni kohdalle. Lomapäivän siirto ei meillä kummallakaan enää onnistu eikä mieheni opiskeluajankohdatkaan jousta yhtään. Toivon todella, että asia järjestyisi ja mieheni pääsisi odottamalleen parin päivän kalastuslomalleen aiemmin sovittuna ajankohtana. Joskus vaan ihmetyttää ihmisten välinpitämättömyys ja toisen näkemän vaivan arvostamattomuus.

Vastapainona tämän päivän harmaudelle viime viikonloppuna ostamani tulppaanit ovat auenneet. Ystäväni totesi, että muistuttavat pioneja ja näinhän se on. Todella kauniit ovat. Magnolia aukoo myös jo uusia kukkia. Eilen meillä oli hieman vauhdikkaampi päivä, kun haimme siskontyttöni meille kyläilemään. Sää oli ihanan aurinkoinen ja vietimme iltapäivän ulkona oksia lavalle keräillen. Tosin siskontyttö toimi työnjohtajana ja teki pihan täyteen lumienkeleitä, koska risuja keräillessä tuli kuulemma hiki ja piti vilvoitella välissä. Isäni myös poikkesi pääsiäiskukan tuomassa ja nyt meillä on taas kirkkaankeltaisena kukkiva narsissi olohuoneella väriä tuomassa.

Aurinko on myös ilahduttanut meitä parina viime päivänä loisteellaan ja myös tulppaanikimppumme naustiskeli paisteesta maanantai-iltapäivästä. Tänään onkin sitten jo harmaampi päivä, mutta pääsiäiseksi lupasi jo kelin lämpiämistä ja aurinkoisemman sään palautumista. Rairuohomme ja pääsiäisohramme alkoivat eilen lopultakin kasvaa. Pieni jännitysmomentti oli jo, kun maanantaiaamuna ei  näkynyt yhtään alkua, vaikka perjantaina olimme jo siemenet kylväneet. Mutta saamme siis kuitenkin pääsiäiseksi vihreitä ruohoja pöytiämme piristämään.

Pääsiäistä vietämme tänä vuonna hieman perinteistä poiketen. Mieheni osallistuu perjantaina sulkapalloturnaukseen ja sunnuntaille hänelle osuu työvuoro. Joten yhteinen pääsiäisen vietto jää tänä vuonna vähemmälle. Sukuni kanssa vietän sitten perinteisesti sunnuntaita yhdessä. Itse en tehnyt enkä lähettänyt pääsiäiskortteja, ja pääsiäiskoristeetkin ovat vielä kaivamatta esille. Joten tunnelta on vielä hieman hakusessa. Onneksi on kukkia ja pääsiäisruohoja sekä viime sunnuntaina pari tuttua noitaa käväisi oven takana ja saimme kauniit virpomavitsat. Ja tänään aion kaivaa ne vanhat koristeetkin esiin.

Tämä bloggaaja siirtyy nyt vähitellen pääsiäistunnelmiin. Sään on luvattu lämpenevän ja auringonkin paistavan viikonlopun aikana. Sitä onnea odotellessa. Oikein hyvää ja rentouttavaa pääsiäisen aikaa!

Vihreyttä ja värejä

Aiemmin ostamani krookukset ovat aunneet. Yhden niistä lahjoitin jo isosiskoani ilahduttamaan. Kaksi vielä kotona kukkii, nyt siirrettynä sohvapöydälle. Ovat kuin aurinkoja asunnossamme. Taustalla edelleen sisätiloissa viihtyvät pikkunarsissit ja helmililjat pyöreällä, vihreällä tarjottimellaan. Harmitti hieman kun ilmat taas pakastuivat, enkä saa vieläkään sipulikukkia ulos istutettua kovien yöpakkasten vuoksi. Nautin jo niin, kun alkuviikosta alkoivat lumet sulamaan. Tosin uusi kattomme aiheutti sen, että vesi tippuu eri tavalla katoltamme ja aikamoinen rummutus kävi monena iltana sohvalla pötkötellessä vesipisaroisen paukahdellessa puuterassillemme ja muualle seunustoille. Mutta kaikkeen tottuu. Nautin, kun keskiviikkona oli jo asvaltti näkyvissä ja kuivana. Alkoi oikeasti olla jo keväinen fiilis talitinttien sirkutuksen ja auringonpaisteen keskellä töihin lenkkarit jalassa kävellessä. Torstaina alkoikin taas paluu normiarkeen ja täysi työpäivä odotti tekijäänsä. Selvisin hyvin kahdesta täydestä työpäivästä ja nyt sitten alkoi kahden viikon loma sopovasasti pääsiäisen ajaksi.

Tänään heräsin ajoissa aurinkoiseen aamuun  jo ennen herätyskellon soittoa ja muistin, että on Minna Canthin päivä, joka minulle tuo ensimmäisenä mieleen appiukkoni. Sinä päivänä ei laskettu lippua puolitankoon, koska anoppini ajatteli, että ehtii se seuraavanakin päivänä. Ja niin tehtiin. Mutta tänään olen taas 4 vuotta sitten taivaan puutarhoja hoitamaan siirtynyttä appiukkoani muistanut. Ja koska mieheni on tänään työvuorossa, vein hänen puolestaan kimpun haudalle. Valkoisia tulppaaneja ja raikkaan keltaisin pikkunarsisseja. Kauniit olivat valkoisella hangella karunharmaata betoniseinää vasten aurnigossa valoa loistaen.

Kukkakaupassa oli pitkästä aikaa myynnissä magnolian oksia ja pakkohan sellainen oli saada, itse asiassa otin kaksi. Lisänä kauniita kerrottuja tulppaaneja. Poikkesin myös anopilleni seuraksi aamuisella kävelylenkilläni ja vein hänelle etukäteisvirvontakimpun pääsiäiseksi.

Magnolian kukka aukeamassa.

Itse asiassa viisi lomapäivää jää vielä huhtikuulle, jolloin lyhennän niillä työviikkojani. Eli pehmeä lasku töihin jatkuu, täyttä päivää, mutta vajaata työviikkoa.

Keskiviikkona töistä päästyäni kävin pienen kierroksen puutarhassamme kurkkimassa näkyykö sipulikukkien lehtien alkuja. Syksyllä lisäsimme lumikelloa uuden päärynäpuun alle ja lumipalloheisin juurelle krookuksia. Päärynäpuun alta lumi oli sulanut ja sieltä kurkisti kuvassa näkyvät pienet, pullukat lehdet. Lumikello? Mahdollisesti, mutta nyt ei voi kuin seurata. Kovien lumettomien pakkasten vuoksi taisimme menettää jouluruusumme, joka viime keväänä kukki todella kauniisti ja pitkään kiven kupeessa maaliskuun lopulla. Ei yhtään ikivihreää lehteä näkynyt sen kohdalla, vaikka vähän pöyhäsin lumihankeakin. Samoin pelkään hieman syysleimujemme puolesta. Kärhöt olivat myös ekaa talvea maassa. Taitaa tästä keväästä tulla puutarhan suhteen tavallista jännittävämpi mahdollisten pakkastuhojen vuoksi, mitä on edelleen elossa ja mitä olemme menettäneet pakkasukolle.

Eilen työpäivän jälkeen mieheni haki kellarilta multasäkin ja kylvimme lopultakin rairuohon ja pääsiäisohran. Saa nähdä ehtivätkö pääsiäiseksi, mutta luulisin, että tämänkin päiväisen aurinkokylvyn myötä intoutuvat itämään nopeasti.

Lomalleni en ole suunnitellut mitään. Jospa joitain kotirästitöitä saisin tehtyä ja vaatevarastoja hieman käymään läpi poistaen kuluneet ja käyttämättömiksi viime vuosina jääneet vaatekappaleet. Kampaajalle on myös aika varattuna ja pari akupunktiohoitoa varattuna. Mummuni luona ajattelin myös poiketa johonkin väliin. Mutta katsotaan nyt mitä ehtii. Pääasia on nauttia vapaista ja vaikka vaan levätä ja nautiskella olostaan, jos siltä tuntuu. Niin ja sormenkynnet saavat nyt hetken kasvaa, ja saatan jopa lakata ne loman kunniaksi!

Keltaista!

Tämä ihana vuodenaika alkaa vähitellen konkretisoitua. Ensimmäiset narsissit ja helmililjat ostettu ja siirretty olohuonetta piristämään. Nämä olin ajatellut istuttaa ulos pääsiäisenä ovenpieliä piristämään, mutta melkoisia yöpakkasia lupailee vielä pitkäksi aikaa, joten voipi olla, että saavat piristää meitä nyt sisällä. Ajattelin käydä sitten ilmojen lämmettyä istuttamassa nämä isäni asuinpaikan pihaan. Siellä tehtiin viime kesänä salaojaremonttia ja kaivoivat samalla aiemmin äitini sinne istuttamat sipulikukat ylös, vaikka isäni asiasta kysyessä, totesivat, ettei niihin tarvitse koskea ja säilyvät siinä. Olisimme ne nostaneet kauvuita ennen ylös ja sitten takaisin kasvamaan, mutta ei kuulemma olleet vaarassa. Eräänä päivänä vain oli kasa hiekkaa ja multaa nostettuna ylös ja kasasta pilkisti kukkasipuleita ylöskaivettuna. Helpolla oli yhden ihmisen vuosien työ pilattu. Ajattelimme korvata asian sisareni kanssa jakamalla omasta puutarhastamme kukkasipuleita ja istuttamalla tilalle uuden sipulikukkameren. Ja nämä siis myös sinne mielelläni käyn istutamassa. Oma piha on jo niin täynnä, ettei tänne mahtuisikaan.

 

Samalla vaihtuivat keväisemmät, vaaleat verhot sekä torkkupeitot olohuoneellemme. Kuvat on tänä aamuna otettu, mutta intouduin jo viime viikolla rymsteeraamaan iltapäivästä työpäivän jälkeen. Silloin paistoi tuosta pienemmästä ikkunasta aurinko ja narsissit oikein loistivat valossa. Näissä kuvissa päivä odottaa vielä heräämistään, mutta lupaus valosta jo on herännyt.

Poikkesimme lauantaina mieheni kanssa paikalliseen kukkakauppaan, koska ystäväni vietti eilen syntymäpäiviään ja kävimme siellä kahvittelemassa ja hyvästä seurasta nautiskelemassa, ja aikuisten synttäreille en voi mennä viemättä kukkia. Se on minun perinteeni. Ainakin pyrin siihen. Kukkakaupassa oli myynnissä myös ruukussa krookuksia, ihania eri värejä. Ostin sahramin värisiä. Yksi on jo nupullaan. Ja olohuoneen pöytä on nyt niin kauniin pelkistetty vain tällä rivistöllä koristeltuna.

Joten joudun toteamaan, että kevät saa minut aina jotenkin muuttumaan aivan toiseksi ihmiseksi. Värisuvaitsevammaksi ainakin. Kirkas keltainen värikin kelpaa, vaikka muuten en niin sen ystävä olekaan. Tosin vihreä on edelleen se vallitseva väri asunnossamme lisävärinä vaaleiden eri sävyjen ja harmauden keskellä. Olen kyllästyvää sorttia ja tarkka väriyhdistelmistä, joten perusväreiltään asuntomme on neutraali, joten voin siihen halutessani lisätä sen piristysvärin, joka sillä hetkellä miellyttää.

Tänään alkaa se viimeinen viikko. 120 työpäivää on kulunut nopeaan, ne osa-aikaiset. Torstaina aloitan siis tekemään taas normaalia yleistyöaikaani. Ja ihan hyvillä mielin. Vuosi sitten kahlasin suossa keskellä voimattomuuden sumua ja voin todeta, että en enää. Olen saanut apua, tukea ja helpotusta jaksamiseeni, kasvanut taas hieman lisää ihmisenä, oppinut lisää kokemani kautta, ja ennen kaikkea oppinut taas suhtautumaan eri tavalla ihan arkisiin asioihin, iloitsemaan taas pienimmistäkin edistysaskeleista ja asioista. On kova paikka ihmisenä tippua pohjalle, varsinkin kun perusluonne on ollut positiivinen ja energinen. Ja pelkäsin jo etukäteen, saanko itselleni voimavaroja rakennettua enää uudelleen, toivunko, saanko enää iloa pidemmäksi aikaa mistään. Kokonaan en iloani menettänyt, mutta värit ympäriltäni katosivat hetkeksi, en odottanut enää mitään uutta, toivoin, että saan toistaa samoja helppoja rutiineja päivästä toiseen, samoin muistini teki tepposet ja en jaksanut enää huolehtia itsestäni enkä pitää yhteyttä ystäviini.

Nyt näen värit kirkkaasti, odotan kevään ja kesän tuloa innolla, ilmojen lämpenemistä, ulkoilua, puutarhatöitä, uuden kasvua, työt teen työnä ja odotan vapaa-aikaa, ystävien näkemistä, heistä kuulemista, jaksan iloitan heidän iloistaan ja ottaa osaa suruihin. Olen taas oma itseni, mutta en se sama, joka olin vielä vuosi sitten. Olen oppini saanut taas kantapään kautta, ketkä ovat niitä oikeita ystäviä, he ovat minua kannatelleet osaltaan näiden vaikeiden aikojen lävitse, pitäneet yhteyttä, kysyneet kuulumisia, jaksaneet kuunnella ja tukeneet ja tuoneet pieniä ilon hetkiä elämääni. Käyneet luonani ja kutsuneet kyläilemään, vaikka en aina parasta seuraa ole ollutkaan. Antaneet omaa aikaa silloin, kun en ole jaksanut lähteä yhteistä aikaa heidän kanssaan viettämään. Kiitos siitä kuuluu teille kaikille, jotka olette minua tukeneet viimeisen vuoden aikana läsnäolollanne tai viesteillänne, kannustavilla sanoillanne. Eniten saan kiittää miestäni, joka edelleen jaksaa rinnallani, vaikka en ole "hyvä vaimo" -titteliä viimeisen vuoden aikana taaskaan ansainnut. Paremmaksi ihmiseksi tiedän kuitenkin kasvaneeni.

Tänään aurinko paistaa ja bongasin nyt aamusella yhden mieheni kanssa yhteisen tuttavan lintulaudaltamme. Ovat onneksi sulassa sovussa kaikki ruokailijat tuohon sopineet.

Niin ja antibioottikuurini loppui viime perjantaina ja jaksoin eilen illasta kävellä jo liiemmin hengästymättä 3,6 kilometrin kävelylenkin, joten en turhaan syönyt kuuria. Vielä odottelen, antaako poskiontelotulehdukset kokonaan periksi. Töihin sain viime viikolla lopultakin ilmanpuhdistimen työhuoneelleni. Eihän saan saamiseen mennytkään kuin yli kaksi vuotta! Olotila on nyt töissä ollut vähemmän tukkoinen ja silmäoireetkin lievemmät hurinakoneen huoneelle saavuttua. Joten toivon, että poskiontelotkin saisivat ansaitsemansa helpotuksen tuota kautta. Ja samalla manaan, että olisin säästynyt ehkä monelta vaivalta, jos puhdistimen olisin jo silloin aikanaan saanut, kun työsuojeluvaltuutettu siitä ehdotuksen työnantajalle teki. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan... Luulisin?

Hyvää alkanutta ja ihanan aurinkoista viikkoa kaikille tasapuolisesti!

Harmitusta ja juhlaa

Tammi vuonna 2012.

Muuttaessamme tähän taloon meillä oli komea, leveä, yli 40 vuotta vanha tammi. Tammi on meillä edelleen, muta jokunen talvi sitten olimme suunnitelleet oksankärkien siistimistä sähkölankojen lähellä. Emme ehtineet, kun sähkölaitoksen palkkaamat miehet tulivat ilmoittamatta, ja syksylla salaa leikkasivat puun aivan päin "mäntyä". Onhan se tietysti tärkeintä, että puu mukailee sähkölankoja?! Olemme nyt parina talvena yrittäneet mieheni kanssa korjailla tammea inhimillisen näköiseksi. Mutta kapeahan tuo on.

Tammi nyt.

Viime viikolla taas leikkasimme hieman lisää. Eniten ehkä harmittaa, että menetimme ihanan majan, joka muodostui tammen alle roikkuvista oksista. Olin jo suunnitellut juurelle puunrunkoa kiertävää penkkiä, jossa istuskella lukemassa kesäisin. Nyt puutarhamme ainoa varjopaikka on menetetty. Edelleenkin sapettaa, että eivätkö sähkölaitokset vielä nykypäivänäkään voi informoida asiakkaitaan puunleikkuuaikeistaan, kun tekstiviesti ei paljon maksa ja postikin kulkee edelleen. Olisimme voineet ilmoittaa, että leikkaamme itse puun lepotilaisena keväällä. Onneksi kyseessä oli tammi, joka ei otsanut itseensä syksyleikkauksesta. Tammi on hidaskasvuinen ja tukeva puu, ja oksankärjet eivät olleet vielä lähelläkään sähkölinjoja, joten minkäänlaista vaaraa ei ollut vielä. Piti varmuudeksi kuitenkin pari metriä napata pois joistakin oksista, jättää tappeja ja leikata puusta keskioksat pois latvuksesta! Olisi jollekin puutarhayrittäjälle tuossa hyvä työ. Ainakin osattaisiin arvioida kuinka nopeakasvuinen puu on kyseessä ja leikata se kauniiksi. Onneksi sentään takaterassillemme päin puun olemme saaneet siistittyä siedättävän näköiseksi. (Kuvassa oikealla.)

Onneksi on elämässä juhliakin. Meillä oli mieheni kanssa eilen kihlojen 17. vuosipäivä ja ostin miehelleni suuremman kauratyynyn lämmikkeeksi. Sisällä on täytteenä luomukauraa ja päällinen on irrotettava pellavainen, jonka saa siis tarvittaessa pestyä. Valmistajana Viialan Pellava. Tämä tyyny riittää isommankin miehen hartioita ja jumisia niskoja rentouttamaan. Ja saan myös itse lainata, kun siltä tuntuu.

Eilen päivällä poikkesimme mummuni luona muun lähisukuni kanssa. Ihana oli saada taas porukka pitkästä aikaa kasaan ja mummu nautti iloisesta seurueestamme, vaikka varmaan illalla olikin väsynyt vierailumme jälkeen. Tiedän, että kuitenkin oli iloinen, että poikkesimme kukkapuskien kera onnittelemaan ja seuraa pitämään. Yllätykseksi oli muitakin vieraita paikalle saapunut ja näimme pitkästä aikaa vaarini sukua Tampereen suunnalta. Mieluisa yllätys.

Illasta hurautimme vielä mieheni äidin kukittamaan hänen syntymäpäivänsä kunniaksi. Mieheni valitsi ihan itse kukat ja kaunis on tuo leikko-orkidea kelta-oranssin sävyisenä.

Minulla alkoi nyt viimeinen kokonainen osa-aikaisuus viikko. Ensi viikon puolivälissä alkavat työt taas täysipäiväisenä työntekijänä. Hieman jännittää miten alkuun taas tottuu 8 tunnin työpäiviin, mutta toisaalta odotan innolla paluuta normiarkeen pitkän toisaikaisuuden jälkeen. Ja saan pehmeän laskun, koska ehdin olemaan töissä vain 2 kokonaista päivää, kun alkaa vuosilomani jokuseksi viikoksi. Vielä on auki vietänkö lomaa 2-3 viikkoa putkeen vai jaanko viimeiset 5 päivää huhtikuulle lyhentäen työviikkoa. Mutta ainakin pääsiäisviikot saan viettää lomaa.

Olen hieman kahden vaiheilla otanko tänä keväänä urakakseni taimien esikasvatuksen vaiko ostan kaupasta hyviä, valmiita taimia. Katsotaan saanko inspiraation vai vietänkö laiskiaiskevättä puutarhan osalta. Olen kovasti tuijotellut pihakivemme juurelle olohuoneen ikkunasta toivoen, että jouluruusumme ei paleltunut alkuvuoden vähälumisen, kovan pakkasjakson aikana. Viimeistään maaliskuun lopulla ruusun pitäisi alkaa kurkkia lumen alta.

Itse sain harmituksekseni pitkittyneeseen poskiontelotulehdukseen ja mykoplasma-epäilyyn viime viikolla antibioottikuurin ja rinnalle toisen antibioottikuurin antibioottiripulia estämään. Joten olin viime viikon todella väsynyt antibioottien sivuvaikutuksena ja tänäänkin sammahdin työpäivän jälkeen sohvalle torkuille. Lisäksi haittavaikutuksena mm. sammas on jo saapunut vieraakseni ja sain tänään siihen lääkityksen. Näillä mennään ja toivotaan, että suolisto ei ota itseensä rajusta antibioottimäärästä huolimatta. Joskus on vaan pakko antaa periksi, jos tauti ei hellitä. Ainakin hengenahdistus on jo hieman keuhkoputkien osalta hellittänyt, samoin silmien aamuinen rähmintä on vähentynyt, joten ei taida turhuuteen kuurit mennä. Nenä on vielä tukkoinen, mutta kuuri vasta puolivälissä meneillään, joten toivon, että nenän tukkoisuuskin vielä ehtii hellittämään.

Mutta keväässä siis jo mennään, ja myönnän, että vaikka lumiset maisemat ovat kauniita, niin kaipaan jo kevään vehreyttä. Nuorempana olin syysihminen ja parasta oli ruskan kirkkaat värit ja iltaisin lenkkeillä puista tippuvien lehtien keskellä tuulen tuivertaessa hiuksia. Viime vuosina, oman puutarhan saatuani, olen kääntynyt kevätihmiseksi ja odotan aina innolla mitä seuraavaksi maasta nousee ja mikä kukkii tänä keväänä. Mullan tuoksi ja ensimmäiset aurinkoiset ja lämpimät kevätpäivät sekä lintujen sirkutus saa tämän puutarhurin todella nauttimaan olostaan ja innostumaan taas kaikesta uudesta. Keväisin energiavarani taas nousevat talven harmauden jälkeen.

Hyvää alkanutta kevättä lukijoilleni!