keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Plaah...

Kunnaksen piirtämä paloautopyyhe ei todellakaan ollut 4-vuotiaan siskontyttöni mielestä viime sunnuntaina vietetyillä synttäreillä lahjaksi saatuna plaah, mutta tämä täti on kyllä ollut jo yli viikon ihan töttöröö.

Töitä oli viime viikolla liiaksi ja sama on jatkunut tälläkin viikolla. Uusi "sijaissysteemi" töissä ei nyt näytä toimivan ihan niin kuin meille asia esitettiin. Ensi viikolla selviää varmaan lisää ja toivon, että asiaan saadaan muutos. Nyt kun 7. työpäivä takana yksin urakoimassa kahden (tai itse asiassa kolmen) ihmisen töitä, niin kropassa alkaa tuntua. Ja henkinen puolikin siinä sivussa on nollassa, koska kiire on niin jatkuvaa. Työpäivän jälkeen ei jaksa touhuta enää mitään ylimääräistä.

Työmäärän vuoksi lihaksistoni on jumittanut eikä viimeviikkoinen ilmastointipula töissä asiaa auttanut. Ja aiemmin aloittamani virkkaamalla tehtävä pääkallohuivikin makaa pöydällä odottamassa, kun koko käsivarret ovat sen verran maitohapoilla ja särkevät. Nyt alkavat olla vähän paremmassa hapessa, kun mieheni hieroi edellisiltana kivuliaan olkalihakseni auki (itse tyydyin irvistelemään ja kiroilemaan). Sen jälkeen olen illat käsiä lepuuttanut ja laittanut olkaan kylmää ja kipugeeliä. Parempaan päin siis mennään. Tänään ei enää olkapäähän sattunut töitä tehdessä. Ja kun huomisen jaksaa, niin sen jälkeen pääsen palaamaan taas normaalin työtahtiin, ainakin toivon niin.

Ja reilu kuukausi eteenpäin ja olen lomalla. Todellakin olen sen tällä(kin) kertaa ansainnut!

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Askartelua ja herkuttelua

Nuorempi siskontyttöni sai palomiestytön (lalaloopsy-nukke) ja se oli kuulemma liian huonosti varusteltu, kun ei palomiehen työvälineitäkään ollut mukana.

Pitkästä aikaa sain inspiksen ja lasten happinaamarista ja -letkusta sekä tyhjästä hiusväripullosta sulkapallomailan gripillä päällystettynä askartelimme mieheni kanssa palomiestytölle paineilmalaitteiston. Kyllä pikkuneiti oli tyytyväinen. Tosin grippi meinattiin jo irrottaa, kun niin kovasti kiinnosti mitä pullon sisällä on, vaikka kuinka yritti selittää, että ilmaa siellä on, ei muuta.

Onneksi ehdimme ensin viemään varusteita, koska kuulemma 30 metrin tikkaatkin olisi vaatimuslistalla, sellaiset kokoonpainettavat. Toinen siskoni saa sitten ne askarrella, ehkä...

Eilen täytti nuken omistaja jo 4 vuotta ja ei voi taaskaan todeta muuta kuin, että mihin tämä aikaa katoaa. Itselle tulee tänä vuonna sama luku täyteen, tosin perään lisää yksi nolla.

Herkuttelimme mieheni kanssa taannoisena viikonloppuna ja söimme pitkästä aikaa tacoja ja tortilloja. Itse olen kokenut helpommaksi käyttää näitä pyöreitä "suupaloja" kuin taitettua taco-kuorta. Mieheni osti itselleen täysjyvätortilloja. Kävi tuuri, kun kaupassa sattui olemaan luomujauhelihaa ja lisäksi pestoon tarvitsin persiljaa ja sitäkin oli luomuna. Pesto oli sellainen ensimmäisen kerran kokeilu, kun nyt kananmunattomana en majoneesia käytä. Laitoimme pestoon kuorittuja seesaminsiemeniä, kylmäpuristettua rypsiöljyä (luomua), purkillisen persiljanlehtiä sekä hieman suolaa ja valkopippuria. Hyvää tuli. Lisäksi mieheni tekee todella hyvää kesäkurpitsa-valkosipuli seosta, joka meillä kuuluu aina näihin ruokailuihin ehdottomana suosikkina. Kesäkurpitsa käytetään vain pikaisesti paistinpannulla pehmentymässä valkosipulin kera ja hyvää on. Lisäksi tietysti jauheliha, vihreä salaatti ja ananas kuuluvat suosikkeihini. Nam!

Viikonloput ovat nyt olleet arvossaan työrupeaman keskellä. Lisäksi työparini on poissa nyt melkein koko viikon ja uuden kirjoitusysteemin myötä on vielä vähän oppimista ja se hieman hidastaa hommaa, kun ei ihan vielä rutiinilla työt nyt suju. Lisäksi tietenkin sattui muutenkin olemaan tavallista työllistävämpi työviikko ja kiirein päivä sattui juuri tälle päivälle. Mutta hengissä ollaan juuri ja juuri, kun ylityöt olen nyt skipannut, kun en kertakaikkiaan jaksa enää yksin raadetun päivän jälkeen. Mutta turha napista, itse olen tähän työhön halunnut ja kyllä niitä helpompia aikoja pitäisi jatkossa olla tiedossa, ainakin toivon, että sujuu niin kuin on suunniteltu.

torstai 15. tammikuuta 2015

Tervehtymistä toiveissa...


Pahoittelen blogitaukoa, mutta terveyteni terrorisoi taas kerran sosiaalista elämääni ja myöskin bloggaukseni kärsi olkapääni tulehduksen vuoksi, enkä kyennyt tietokoneella kirjoittamaan. Käsi kun ei sietänyt yhtään liikettä eteenpäin. Onneksi tulehdus helpottui viikon levolla ja paikallishoidoilla. Uhkana oli saada kortisonipistos, mutta selvisin tällä kertaa ilman sitä. Onneksi!

Blogihiljaisuuden aikana on kaunis joulupukin tuoma seinäkalenteri päässyt sopivalle paikalleen keittiöön. En vaan tiedä, miten raaskin repäistä irti kalenterin sivut kuukauden vaihtuessa. Kuvat ovat niin kauniita. Täytyy katsoa, josko saisin kierrätettyä itseäni eniten miellyttävimmät kuvat esim.tauluiksi.

Myös mieheni nimipäivä tuli vietettyä, ihan kaksin ja kotosalla. Itse en kukkakaupoille päässyt, mutta onneksi anoppi muisti taas poikaansa neilikoilla, tosin punaisilla ja valkoisilla, mutta välillä jotain muutakin kuin perinteisesti jouluisia kukkia on asuntoamme somistamassa.

Joulukuusen olemme usein loppiaisen aikaan riisuneet koristeista ja paiskanneet pihalle. Nyt kuitenkin käteni oli juuri siihen aikaan käyttökelvoton, joten kuusen ulkoistaminen siirtyi. Kuusi ainakin tänä vuonna viihtyi, koska alkoi uutta kasvua pukkaamaan oksankärjistä.  Heitimme sen kuitenkin pihalle viime sunnuntaina siskontyttömme ollessa meillä yökyläilemässä, ja hänen ilmoitettuaan, että kuusemme on pullea ja siksi ruma!? Kuitenkaan ei kelvannut myöskään se ranka, joka jäi jäljelle mieheni leikattua kuusesta oksat pois, jotta oli helpompi kuljettaa kuusi pihalle. Pikkuneidin mielestä oli sitten liian ohut. Kotona ollut kuusi oli onneksi ollut kaunis...

Kävin myös hetken viime viikonloppuna kesäisissä fiiliksissä katselemassa beach volleyn pelaamista sisähallissa. Olipa jotenkin outu fiilis. Pelaajista lähinnä outoa oli hiekalla liikkuminen ja hyppiminen (lähinnä ilmaan pääseminen) kesän jälkeen tulleen tauon jälkeen.

Nyt on tämä viikko töissä kulunut ja edelleen väsyttää. Tänään en jäänyt ylitöihin (vaikka olisi pitänyt), vaan lähdin apteekkiin saatuani lopultakin odottamani lääkereseptit. Suolistoni on taas renannut huolella jo jokusen kuukauden ajan. Joulun jälkeen olin jo aivan poikki, kun mikään ruoka ei enää imeytynyt, mutta töistä ei sillä hetkellä ollut mahdollista olla pois. Kuitenkin hakeuduin työterveyteen ja sain  luvan ottaa Imodiumia pidemmän kuurin sekä laboratoriolähetteen, ja sain sitten näytteetkin laboratorioon toimitettua. Onneksi ei ollut krooninen suolistosairaus, vaan tilanne johtui aiemmin syksyllä syömästäni antibioottikuurista ja se on (pitäisikö itkeä vai nauraa?) hoidettavissa antibiootilla. Saa pitää peukkuja, että lääkekuuri tehoaa. Kuukausien jälkeen olisin oikein onnellinen, jos suolistoni toiminta jälleen normalisoituisi ja ikuiselta tuntuva lihasjumi, väsymys ja päänsärky helpottaisivat. Miehenikin jo huomautti, saatuani uuden passini ja passikuvan nähtyäni, että onpa mustat silmänaluset. Aina yhtä mukavaa saada palautetta. Mutta en ottanut itseeni, kyllähän nuo mustat ovat!


Tämän edt:n ostin miehelleni nimipäivälahjaksi. (112 olisi kyllä ollut sopivampi nimi.) Itselläni on naisille suunniteltua versiota ja voin suositella molempia, tuoksu on pehmeä eikä liian raskas.

torstai 1. tammikuuta 2015

Hyvää uutta vuotta!

Tänä vuonna mieheni oli uudenvuodenaaton työvuorossa, joten tyydyin ihailemaan muiden lähettämiä raketteja isosiskoni perheen seurassa. Nuorimmainen tytöistä oli kerrassaan haltioissaan raketeista, huudahteli ja ihaili. Isosiskonsa kanssa pyörivät kuin väkkärät talon läheisellä sillalla metsästäen mistä suunnasta seuraava raketti näkyy. Välillä nuorimmaisen piti vähän käsiä korvilla pidellä, kun isompi pamaus kuului. Perheen puolivuotias koira ei onneksi ollut moksiskaan paukuista, se on suuri helpotus.

Minun raketteina toimivat kotosalla kauniina varren päässä keikkuvat amarylliksen kukinnot, ja kuten aiemmin mainitsin, kaikki kolme ovat edelleen kukassa ja kahdessa on uusi kukkavarsikin vielä tulossa. Nämä tulivat kaikki lahjaksi, koska unohdin kesällä aiempina jouluina saamani amaryllikset nostaa pihalle energiaa keräämään. Joten tänä vuonna en onnistunut saamaan niitä kukintoja tuottamaan. Aiempina vuosina olen siinä kyllä onnistunut. No, ensi jouluna taas uusi yritys.



Lupauksia en tehnyt tälle vuodelle sen suurempia. Ajatuksissa on kyllä terveellisempi ruokavalio sekä liikunnan lisääminen, mutta saa nähdä. Tämä vuosi sisälsi paljon hyviä asioita, mm. terveyteni on parantunut ja jaksan paremmin, vaikka vatsa tuottaakin taas tällä hetkellä ongelmia ja tutkimukset odottavat. Paljon surua ja pahaa mieltä sisältyi vuoden toiselle puoliskolle ja surutyö jatkuukin luonnollisesti vielä pitkään, niin itsellä kun läheisilläkin. Toivon kuitenkin, että ensi vuosi tulisi olemaan helpompi niin vapaa-ajalla kuin työelämässäkin.

Sain taas muistutuksen siitä, kuinka äkisti elämä loppuu, tapahtuu suuria muutoksia ja kuinka arvokas ihmiselämä on. Vasta rakkaan läheisen menetyksen jälkeen ymmärtää, kuinka paljon yksi ihminen voi elämänsä aikana vaikuttaa, tässä tapauksessa olla avuksi ja helpottaa toisten ihmisten, niin läheisten kuin tuttavienkin elämää. Olisin toki suonut, että elämänsä aikana hän olisi enemmän itse niitä kiitoksia ja kehuja saanut. Nyt me jäljelle jääneet olemme saaneet ne kuulla. Vaikka hän ei itseään niin arvokkaana ihmisenä pitänyt, niin silti hän vaikutti todella monen lapsiperheen ja läheistensä elämään. Sekä tietenkin antoi meille niin paljon neuvoja, läheisyyttä ja lämpöä. Niitä olen viime kuukausina kovasti kaivannut.

Onni löytyy sisimmästä ja läheltä omasta elämästä, kun sen vain itse huomaa. Se on se voimavara, joka auttaa jaksamaan. Joten monia onnellisia hetkiä tulevalle vuodelle toivon sydämestäni kaikille!