Valonpilkahduksia pimeään syksyyn

Tämän vuoden alussa työaikani muutettiin toimistotyöajaksi aiemman kahdeksasta neljään työskentelyn sijaan. Tämä muutos toi tullessaan sen, että työpäiväni pitenivät puolella tunnilla. Ja kyllä, 30 minuutin pidennys työpäivään voi olla niin ratkaisevaa. Se tiesi sitä, että töistä päästessäni on jo pimeää. Aamuisinkin aurinko nousee aina vain myöhempään ja kohta alkaa se aika, kun aamuisinkin on pimeää tallustaa töihin. Käytännössä siis pimeään vuodenaikaan en näe aurinkoa arkisin kuin sälekaihtimien välistä pilkistellen töitä tehdessäni tietokoneen ääressä. Vasta valkoinen lumipeite tuo valoa hieman enemmän työtaipaleelle, mutta sitä riemua tuskin on vielä hetkeen tulossa. Nyt on siis ensimmäinen syksy, kun joutuu totuttelemaan siihen, että jo aiemmin muuttuvat työpäivän jälkeiset illat mustanpuhuvan pimeyden valtaamaksi. No, turha nurista. Itse olen valinnut päivätyön, jota teen arkena, joten onneksi on viikonloput, jolloin ehtii aurinkoisista päivistäkin nauttimaan. Ja onneksi on kirkasvalolamppu, jonka valosta kerään energiaa aamupalaa syödessäni.

Tänään ensimmäisen sairausloman jälkeisen työpäivän jälkeisen pimeän illan pelasti postin tuoma joululehti. Jo kolmas tänä syksynä, kaksi muuta posti toi jo aiemmin. Ja, kyllä tiedän, kaikki eivät jouluhössötyksestä välitä, mutta itse aloitan ajoissa joulun valmistelun, jotta ehdin tekemään joulukortit ja joululahjat itse. Rakastami perinne. Enkä todellakaan koe sitä taakaksi, vaan ihanaksi puuhaksi iltaisin työpäivän jälkeen. Ihanaa vastapainoa perusarjelle.

Asunto muuttuu sitten yleensä vasta joulun alla tunnelmaltaan jouluiseksi, mutta haaveilen, että joku vuosi jaksaisin jo aiemmin vaihtaa jouluiset verhot, pöytäliinat, sohvatyynyt, torkkupeiton ja jokusen koriste-esineenkin. Ehkä tänä vuonna, kun mieheni viettää iltoja opiskelun merkeissä, ehdinkin asuntoon enemmän satsaamaan joulun alla. Muuten en niin kovasti joulua kotiin rakenna kun moni muu, koska joulu kuluu suurimmalta osalta aikaa mieheni suvun ja oman suvun kanssa eli kotona joulunpyhinä emme ehdi paljoakaan olemaan. Joulu tule tänä vuonna olemaan myös siksi mieluinen, koska pitkästä aikaa miehelläni kaikki kolme joulupyhää ovat työstä vapaana.

Jouluvalot, tai ehkä niitä voisi sanoa meidän taloudessamme ulkovaloiksi, viritämme mieheni kanssa jo aiemmin syksyisin, koska pihamme on niin pimeä. 70-luvulla säästeliäästi noita ulkovaloja ehkä asennettiin tai sitten appivanhempani vaan päättivät säästää siinä asiassa. Muutettuamme taloon olemme syksyisin asentaneet led-valot pihan pimeimpiin kulmiin ja ne ihanasti luovat valoa pihaamme, jotta vieraat näkevät tulla ovellekin saakka niin etu- kuin takapihankin kautta, itseämme unohtamatta. Sähköpiuhoja on jo hieman asennettu talon kulmille mieheni ja siskonmiehen toimesta, mutta ne itse valaisimet on vielä asentamatta. Ehkä sitten tulevina vuosina. Ainoat viralliset jouluvalot, jotka ripustamme jo aiemmin ulos, tulevat takaterassille muovisen ulkojoulukuusen oksille. Ja en ole muovikuusien ystävä, mutta tuolla ulkona se menee aivan hyvin ja on vielä kauniskin, ainakin illan pimeydessä.

Samoin lyhdyt kynttilöineen ovat suosiossamme. Mieheni niitä ahkerammin sytyttelee ulkosalle ja nautiskelee muun muassa saunan jälkeen vilvoitellessaan lyhdyn loisteessa olostaan takaterassilla istuskellen. Ja se ihanin ulkolyhty, joka ei joka vuosi onnistu, on jäälyhty. Toivottavasti tänä talvena tulee kunnon pakkaset ja mieluusti jo jouluksi, jotta saamme sellaiset jäädytettyä pihaamme. Itse olen mieheni vastakohta ja minua ei ulos saa istuskelemaan puolipukeissa kylmään vuodenaikaan. Enkä myöskään nautiskele puolipukeissa hiiviskelystä kylmässä ulkoilmassa lyhtyjä sytyttelemässä, joten useimmiten tyydyn sytyttelemään kynttilät sisätiloissa, kuten nuo kaksi lahjaksi saamaamme kauniin yksinkertaista sydäntä ikkunassa.

Elämä on joskus kuin ruusunpiikeillä tanssimista

Joskus ruusunpiikeillä tanssiminen on kovin kivuliasta ja piikkien aiheuttaman kivun kestämiseen tarvitsee apua. Joskus se on juttelukumppani, ystävä tai psykologi, jonka kanssa keskustelu auttaa jaksamaan. Raadollista on, että tänä syksynä keskustelun aiheena on ollut, kuinka toinen ihminen on toiselle susi. Vanhanaikainen kikka toimii joillekin edelleen. Kun on huono omatunto, on niin helppo sälyttää oma huono käytös ja vastuuttomuus muiden syyksi sekä tietenkin yllyttää muutkin mukaan tähän mustamaalaamiseen. Sen sijaan, että kysyisi toiselta, mitä tapahtui, miksi päädyitte toimimaan näin, läheisen syyllistäminen ja mustamaalaminen on helpompaa itselle. Asioita ei tarvitse kohdata eikä elämäänsä muuttaa, vaan saa jatkaa kuten ennenkin. Vaihtoehtona on myös rehellisesti katsoa peiliin ja miettiä, olisinko minä itse jotenkin voinut toimia toisin ja peräti vastuussa jostakin tapahtuneesta. Olen viime aikoina sairastaessani tähän peiliin tuijottanut ja todennut, ei, vika ei ollut minussa. Minä voin olla hyvillä mielin ja omatunto puhtaana, en ole ketään hylännyt, vaan viimeiseen asti huolehtinut. Kenenkään elämää en mene häiritsemään ilman pakottavaa syytä. En myöskään ole sälyttänyt puheillani ikäviä asioita kenenkään toisen huonokuntoisen, surun kanssa päivittäin taistelevan niskoille. Siitä saan olla ylpeä. Jotkut asiat pitää selvittää ihan itse, sekoittamatta eripuraan ketään muuta, ja juuri niiden ihmisten kanssa, joita asia koskee, eikä sotkea mukaan ulkopuolisia levittäen negatiivisuutta eteenpäin ja aiheuttaen välirikkoja.

Ja tuo toinen ikävin ja lapsellisin sana: kosto! Mitä sillä lopulta saa ja kuka siitä kärsii? Sekö, jolle kosto oli tarkoitettu. No ei, tälläkin kertaa, kuten monta kertaa aiemminkin, kostosta kärsii se, joka sen vähiten ansaitsisi ja eniten siitä kärsii. Seurauksena yksinäisyys ja lisätaakka muutenkin jo niin suureen suruun. Se rakas läheinen, joka tarvitsisi tällä hetkellä eniten apua, seuraa ja tukea. On ahdistavaa pakotettuna seurata etäältä, miten rakas ihminen kärsii eristettynä niistä läheisistä, jotka voisivat seuraa ja tukea useimmin tarjota. Elämä on joskus niin sietämättömän epäreilua ja on surullista seurata sivusta, kuinka rakas ihminen kuihtuu pois surun ja toisten ihmisten erimielisyyksien vuoksi, joihin hänet on sotkettu mukaan tahtomattaan ja täysin asiaa ymmärtämättä. Vain toinen puoli peilistä on esillä, ja se toisen puolen esittäminen on estetty. Tosin en sitä tekisikään, koska se tuottaisi vain lisää pahaa mieltä jo pahoin murtuneelle sydämelle.

Ja olen lopultakin saanut asiaan jonkinlaisen lopputuleman, päätös ei ollut helppo, mutta uskon, että on se oikea. Joskus vaan asiat menevät miten menevät ja turha haaskata ruutia harakoihin, kun elämässä on niin paljon hyviäkin ystäviä ja ihania, positiivisia asioita. Luopuminen ei ole koskaan helppoa, mutta joskus se on se asia, mikä on vaan pakko tehdä, että pääsee eteenpäin elämässä.

Omaksi onnekseni on edelleen niitä läheisiä, joihin voi luottaa. Jotka eivät huuda puhelimeen ja hauku sinua tai läheisiäsi surun hetkellä. Jotka eivät vääristele sanomisiasi. Jotka eivät syytä sinua, selvittämättä ensin, miksi tein mitä tein, saati levitä valheellista tietoa sinusta, vain omaa kilpeään kiillottaakseen. Ystäviä, joilta saa kannustavan sanan ja halauksen, kun sitä tarvitsen. Ja hyvä ystävä, joka huonolla hetkellä vain yhdellä sanalla saa jaksamaan eteenpäin, ja se pirullisen ihana sana on karma. Siihen uskon ja luotan juuri nyt. Ja muistan sen nyt aina, kun sisällä karhentaa muiden ihmisten huono käytös. Muistan sen myös, kun itse teen hyvän teon, josta seuraa jollekin toiselle apua ja hyötyä. Viime viikolla selvisi, että sellaisen olin tehnyt ja saanut jatkumon alulle. Hyvä minä!

Joskus vaaditaan kuukausien ajattelutyö ja monet keskustelut, että näkymättömät haavat paranevat. Joihinkin kipuihin on onneksi nopeampikin tapa, kuten tabletti päivässä häätää taudin pois. Ainakin niin toivon, että tämä toinen antibioottikuuri poskiontelotulehduksen lopultakin kaataa, että pääsisin taas palamaan tavalliseen arkeen ja tylsiin rutiineihin. On se kuitenkin mukavampaa kuin sairastaminen. Iloa ja lämpimiä ajatuksia alkaneeseen viikkoon!

Ps. Pientä piristystä elämään sain, kun viime viikolla mieheni poikkesi postista hakemassa tilaamani paneeliverhot. Kun eläintarhaa meille on viime aikoina kerääntynyt, niin jatketaan sitten samalla linjalla!

Syksyn viimeinen sadonkorjuu

Itse jatkan taas sairastelua. Tällä kertaa äänikin päätti ottaa ritolat maanantaiaamuna hyvin yskityn yön jälkeen ja illasta nousi vielä lämmötkin. Edelleenkin yskä jatkuu ja näin ollen äänikin on edelleen heikohko. Lämpöä ei tänään enää ole ollut. Hieman jo ääntä hiljaa puhuen tulee, mutta puhumisesta seuraa kova yskänpuuska, joten olen edelleen jatkanut hiljaiseloa kotosalla lepäillen. Sen verran olo heikko edelleen ja limaisuus lisääntynyt, että mieheni äänellisenä ihmisenä saa soittaa huomenna aamusta puolestani työterveyteen, josko pääsisin lääkärin pakeille tarkistukseen riittääkö lepo hoidoksi edelleen, kuten toivon, vai vaatiiko taas lääkekuurin, jota en todellakaan toivoisi. Edellisen taudin lääkekierteestä juuri selvinneenä en uutta lääkekuuria kaipaisi.

Miehellä on tämä viikko omaehtoista opiskelua eli kotiin on jäänyt enemmän aikaa. Tänään hän kävi loput porkkanat ja valkosipulit nostamassa maalta kirpakassa -2 asteen pakkaskelissä. Olihan nuo valkosipulit lopultakin kasvaneet. Joukossa on myös Virosta aikanaan isäni tuomaa isoa valkosipulia, jota oikealla kuvassa. Tosin voisi kasvaa vielä isommaksi, jos syksyllä jo laittaisi kynnet maahan. Meillä ei vaan ole tällä hetkellä erillistä sipulipenkkiä, vaan kasvavat kasvimaalla, joka käännetään sekä syksyllä että keväällä. Mieheni soitti eilen tutulle maanviljelijälle, joka lupasi lähipäivinä tulla maan kääntämään. No, onneksi mieheni tänään nosti herkut maasta, traktori ilmestyi jo alkuillasta maankääntöhommiin. Minusta tuo pieni, sininen Ford on vaan jotenkin niin symppis verrattuna nykyajan virtaviivaisiin työkoneisiin.

Olemme myös säälien katselleet pihlajaparkaamme, joka kukki tänä vuonna ensimmäistä kertaa ja teki myös siis yhden marjatertun. Ja siellä ne marjat edelleen yksinäisenä törröttävät puun oksalla lehtien pudottua syksyn tultua. Jotenkin vaan surullisen näköinen puu nyt.

En ole suuremmin ruusujen ystävä, mutta tuo juhannusruusu on kyllä kaunis pienine vihreine lehtineen keväällä ja kukkiessaan valkoisenaan juhannuksen maissa. Tänä vuonna kukinto oli mahtavan upea, vaikkakin etuajassa, kuten kaikki muukin lämpimän kevään vuoksi. Nyt pensas on kuitenkin toisen kerran kauneimmillaan syysvärin saatuaan. Löytyy kaikki vihreän, oranssin, punaisen, pinkin, keltaisen ja ruskean sävyt. Puutarhassamme ei paljoakaan syksyllä punalehtisenä loistavia pensaita tai puita ole. Juhannusruusun lisäksi pensasmustikka tekee kauniin syysvärin. Nyt syksystä istuttamani lumipalloheisi tulee jatkossa olemaan kaunis väripilkku syksyn saapuessa.

Lehtiä on tänäkin syksynä riittänyt, kiitos naapurin suuren koivikon. Mutta en kovin vihainen koivikolle voi olla, koska on niin kaunis varsinkin keväisin hiirenkorvalla ollessaan. Ja onneksi mieheni äiti on ahkera haravoitsija ja on kahtena päivänä käynyt lehtiä haravoimassa. Eikä niitä enää haravoitavaksi tänä syksynä pihassamme olekaan, sen verran tyhjänä jo taivasta vasten piirtyy puiden oksat niin naapurissa kuin omassa pihassakin. Joten nyt saa ihan rauhassa tulla vaikka kunnon lumituisku. Autossanikin on jo talvikiekot alla, kiitos ahkeran mieheni.

Eläintarha laajenee...

Isosiskoni poikkesi täällä nyt viikonloppuna ja jälkikäteislahjoi miestäni. Ja onhan tuo hieno. Aurinkoenergialla latautuvat valosammakot! Voisi laittaa jouluna vaikka kuusen alle, ettei tarvitse kesään asti odotella hienouden käyttöön ottamista. Toisella isosiskolla vielä jokunen talvi sitten kellarissa majaili talvisin sammakoita ja siskontyttö tarkkaili sinä jouluna, josko joulukuuseen olisi muodostunut sammakonpesiä. Itse asiassa keksin jo kesäksi sopivan paikan jamsmakoille. Pääsevät suihkulähteeni äärelle loistamaan vihreyttään.

Itse sain siskoltani nimpparilahjan eri kokoluokan eläinaiheella. Porohimmeli. Löytyi juuri sopiva paikka olohuoneen isommasta ikkunasta ja kerrankin on jotain ripustettavaa, mikä ei näytä pieneltä ikkunaan kokoon suhteutettuna. Erikoista on, että porot hieman kilahtelevat tuulikellomaisesti, vaikka eivät toisiaan päin pääse liikahtelemaan. Mieheni suuresti ilahtui tästä suurena tuulikellojen inhoajana. No, hän saa luvan kestää. On niin hiljainen ääni, että kuuluu vain asunnon ollessa täysin hiljainen.

Paistoin myös aamusta rieskani valmistumisen jälkeen uunissa perusmuffinsilevyn maustettuna vain kardemummalla ja aidolla vaniljasokerilla. Jäin miettimään, mitä keksisin leivonnaisen päälle vähän estetiikkaa ja makua lisäämään ja muistin siskoni luomukaupasta ostamani laventelinkukat. Ovat todella vahvan makuisia sellaisenaan, mutta epäilyksistäni huolimatta päätin kokeilla ja ripottelin tomusokerikuorrutuksen päälle hieman ja antoivat kivan lisäsäväyksen makua, joka sopi todella hyvin muffinsin makuun, muidenkin kahvittelijoiden mielestä. Onnistuminen siis tällä kertaa. Suosittelen kokeilemaan!

Onnistuin myös eilen tekemään tuottoisan ostosreissun Tampereen suunnalle ja löysin mm. kesäkenkiä, joita aiemmin kaupoista metsästäessäni en löytänyt. Nyt sitten löytyivät puoleen hintaan. Lisäksi löysin alesta pari kaunista neuletta. Kummallista on edelleenkin se, että kun etsii jotakin kaupasta, ei sitä löydä, mutta sitten toisella ostosreissulla ne suorastaan pomppaavat syliin. Pääasia, että edes joskus löytää kaupasta sen, mitä tarvitsee. Ja tällä kertaa vielä edullisesti.

Nimppari-ilta

Tänään vietin nimipäiväni iltaa siskontyttöjen, anopin ja isäni kanssa kotosalla mieheni ollessa töissä. Sain ihania lahjoja, kukkia, tyttöjen tekemät onnittelukortit ja roppakaupalla hyvää mieltä nuhanenien kanssa. Kaikki eivät nimipäiviä vietä, mutta meidän perheessämme nimipäiviä on juhlittu ja haluan perinteen säilyttää.

Söimme tyttöjen kanssa eilen leipomiani muffinsseja. Nuorempi tosin "kehui" täytteenä oleva hilloa "kilpeäksi", ja yllättäen taas tiesi asian jo ennen maistamista. No, takkatulessa paahdetut vaahtokarkit kelpasivat molemmille ja marjamehu pillillä. Ja tädin ja vaarin seura. Ainahan arki-ilta liian lyhyt  kyläilylle, mutta ainakin ehdittiin jotain kivaa tekemään, vaikkakin vain lyhyen aikaa. Ehkä siitä jää kuitenkin tätilästä kivoja muistoja tytöille.

Sain lahjaksi myös hieman inspiraatiota sukkien kutomiseen. Ja minä kudon puikoilla, vaikka jotkut aina jaksavatkin huomauttaa, että oikea termi on neuloa. En jaksa kovin monimutkaisia sukkia yleensä kutoa, mutta josko sitä oppia ikä kaikki. Haasteita pitää aina joskus itselleen luoda. Onneksi kutomalla aloitetut "haasteet" voi purkaa alkutekijöihinsä, jos ei luonnistu, ja aloittaa uudelleen myöhemmin, jos siltä tuntuu. Tuossa kirjasessa näyttää löytyvän ihanuuksia eri vaikeusasteissa eli jokaiselle jotakin. Enköhän noista vielä jonkun mallin toteuta.

Sain myös hauskan västäräkki-heijastimen. Miehelläni on samantyyppinen, mutta aiheena hauki, kalamies kun on. Itse sain tuon pirteän linnun. Lintubongari en ole, joten kuvastaakohan luonnettani?

Lisäksi tämä lastenvahti karkasi hetkeksi ulos ja kävi istuttamassa etuoven pieleen mieheltäni eilen saamani lahjakanervat. Yhden orvokin vielä jätin paikalleen kukkapataan kanervien seuraksi, kukkii vielä niin kauniisti. Saa nähdä, kukkiiko ensi yön pakkasen jälkeen...

Ja tänään minä näin tämän syksyn ensimmäisen lumisateen ja ainakin kahteen kertaan. Jännitysmomenttia riittää huomenaamuksi, kun sää kylmenee. Yarikseeni lisättiin piuha sisälohkoon ja kävikin niin, että konepellin alla valmiiksi ollut piuha oli kärtsännyt, joten nyt on sisäpiuha, mutta reitti seinäpistokkeesta sinne saakka ei siis pelitä, koska välistä puuttuu se tärkein yhdistävä piuha. Perjantaina  se saadaan paikalleen, mutta vielä on kaksi kylmää aamua tiedossa ennen sitä. Joten toivon todella, että auto aamulla käynnistyy ja jääkerros autonlaseissa ei ole ihan mahdottoman paksu raapata pois, jotta ehdin ajoissa työn ääreen.

Tolpillaan taas

...vaikka tuskin minun jalkojani kovin tolppamaisiksi voi kutsua. Lähinnä kaksi riukua. Varsinkin kun en ole päässyt kävelylenkeillä tai jumppaamaan moneen viikkoon. Mutta töihin olen jo palannut ja vähitellen muukin jaksaminen alkaa palautua taudin riepoteltua minua rankasti 1,5 viikon ajan. Nyt hoidetaan sitten vahvan tulehduslääkityksen jälkitiloja elimistöstä pois eli lääkekierre senkun jatkuu. Mutta loppuu tuokin aikanaan.Ehkä jo ensi viikon pärjään ilman ylimääräisiä droppeja.


Miehelläni on tämä ilta opiskelua ja minä biletän yksin kotona. Janis Joplin raikaa stereoista täysillä. Mieheni ei siedä moista "rääkymistä", joten inspiroidun ja nautiskelen kyseisen naislaulajan mahtavasta soundista aivan yksin silloin, kun mieheni ei ole kotosalla.

Innostuin myös leipomaan pitkästä aikaa työpäivän jälkeen. Viime ajat olen melkeinpä pakastimesta sulattanut omat herkkuni mukaan juhliin lähtiessämme. Koska loppukesästä tekemistä hilloistani tuli rakenteeltaan hillon ja marmeladin välimuotoja, päätin tänään kokeilla, miten käyttäytyy muffinsien sisällä täytteenä. Osa hieman kiehui yli, mutta suurimmassa osassa hillo pysyvän taikinan sisällä. Vielä kun jäähtyvät pääsen maistamaan. Olo on vielä sen verran vetämätön, että huomenna rikon periaatteitani ja vien ostettua itse leivotun sijaan töihin tarjolle. Työkamut saavat huomenna tyytyä kaupan kekseihin ja toffeesuklaaseen. Itselleni ruokarajoitusteni vuoksi taidan huomiselle kuitenkin varata jokusen omatekoisen muffinsin mukaan aamuteen kanssa herkuteltavaksi.

Lahjontaa ja lepoa

Tänään on mieheni syntymäpäivä. Onneksi olin viisas tänä vuonna ja kävin lahjaostoksilla jo ennen mieheni opiskelujen alkua. Muuten olisi lahja saattanut jäädä hankkimatta kokonaan. Juhlinta ulkoruokinnassa ja elokuvissa meni pieleen sairastumiseni vuoksi, mutta onneksi itse lahjapaketti ehti kotona jo odottamaan tovin. Kukat minua jäivät vähän harmittamaan. Lahjon aina päivänsankaria kukin, mutta nyt en ollut vielä siinä kunnossa että olisin jaksanut kukkakaupassa poiketa. No, anoppi huolehti sen puolen ja toi pojalleen kauniin neilikkakimpun. Kakkupohjan leivoin oman rieskani ohessa. Koristelun sai sitten mieheni huolehtia itse. Unohdin ottaa kameralla kuvan, joten mielikuvitus peliin: Sydämen muotoinen täytekakku, jossa kinuskikuorrutus ja reunoilla kauniisti pursotettuna kermavaahto. Kaunis tuli ja miehenikin oli oikein tyytyväinen, vaikka itse joutuikin päkästelemään päällisen.

Ostamastani lahjasta sen verran avaudun, että mieheni on aiemmalta koulutukseltaan kokki ja häntä harmitti jokunen vuosi sitten hajonnut sumutepullo ruokaöljylle ja päätin ostaa uuden, mutta eri valmistajalta, josko olisi kestävämpi? Lisäksi Iittalan pippurimyllyistä toinen hajosi viime keväänä ja kyseistä mallia ei enää valmisteta. Mustapippuri jäi silloin ilman myllyä, mutta nyt on asia kunnossa ja uusi mylly saatu hajonneen tilalle. Nyt kelpaa taas kokata.

Oheisen kirjan mieheni sai myös tänään lahjaksi. Vähän rennompaa luettavaa opiskelujen lomaan. Olemme mieheni kanssa seuranneet televisiosta Haapasalon Villen reissuja itärajan toiselle puolen. Aiemmin on jo ilmestynyt kirja 90-luvun Villen Venäjän vaiheista, jossa valotetaan myös kulissien takana tapahtunutta. Nyt on sitten jatko-osa ilmestynyt, enemmän tätä vuosisataa. Isälläni on myös aiempi teos, jonka hän lupasi jo aiemmin lainata luettavaksi myös meille.

Tällä hetkellä televisiossa pyörivä sarja Haapasalon reissusta Ameriikkaan ei ekan jakson perusteella sytyttänyt, mutta ainakin Ville oli laihtunut ja se on mielestäni jo mainitsemisen arvoinen asia. Hyvä Ville!

Itse kärvistelen vielä kotona sairaslomaillen flunssan kourissa ja enpä muista koska viimeksi olisin näin kipeä ollut ja hengitystiet tukossa. Eilen oli pakko oli antaa periksi ja hakeutua lääkäriin, vaikka niin inhoankin antibiootteja, koska suolistoni terve bakteerikanta sekoaa niistä totaalisesti. Vahvistuihan sieltä ärhäkkä poskiontelotulehdus, kurkunpääntulehdus ja keuhkoputkentulehdus. Poskiontelotulehduksen diagnosoin jo itsekin, koska sarvikuonolla nenäonteloita huuhdellassani valui vesi nielun kautta ulos. Eilen myös päänsärky päätti kääntyä migreeniksi poskiontelotilanteen vuoksi. Mutta ei tulehdusta sentään ihan joka puolella ole, lääkäri totesi korvat ja itse keuhkot terveiksi. Nyt olen nöyrästi eilisestä lähtien käyttänyt hevoskuuria tabletteja. Lisäksi tänään päätti silmätulehdus uusia, mutta onneksi on edellisviikkoisia antibioottitippoja vielä jäljellä. Vielä en muutosta olotilassani parempaan ole huomannut, mutta josko huomenna, kun kolmas kuuripäivä alkaa.

En halua kuitenkaan lopettaa tätä postausta negatiiviseen valitukseen, joten positiivista tästä tilanteesta on se, että sainpahan viettää kotona mieheni kanssa hänen syntymäpäiviään. Ilta jatkuu yksin lepäillen kotosalla mieheni lähdettyä opintojen pariin. Teetä ja hunajaa. Niitä olen viime päivinä reilusti nauttinut ja hyvää on edelleen. Varsinkin tuo hunaja, joka on luomua.

Kyllä minä niin mieleni pahotin...

...kun en päässytkään katsomaan Mielensäpahoittajaa tänään Tampereelle elokuviin. Järjestelin viikolla miehelleni etukäteissynttäriyllätystä kaveripariskunnan kanssa, koska mieheni virallisen syntymäpäivän aikaan hänellä on opiskeluja. Varasin jo ulkoruokintapaikankin, jossa miehelleni vasta olisi selvinnyt, että emme juhlikaan kaksin, vaan ystävät olisivat mukana. Ja sitten elokuviin vielä yhdessä pitkästä aikaa. Ja plääh... Minulle iski flunssa torstaina päälle. Yhden illan hakkaavan ja limaisen yskän jälkeen kehitti jo kurkunpäätulehduksen, joten äänenikin kaikuu jostain maan alta kumeana. Alkuun vilutti, päätä särki ja nokkakin valui. Nyt sitten nenä on tukossa, korvissa paukkuu ja rutisee ja hakkaava yskä raapii kipeää kurkkua. Muuten olotila on jo vähän parempi. Vielä kun lähtisi lima lohkeamaan keuhkoputkista. No, sitä saan vielä hetken odotella, kiitos astmani. Lisäksi olin varannut itselleni vähän luksusta, perjantaille kulmakarvojen sokeroinnin ja lauantaille kampaajan itselleni. Joten nekin sitten siirtyivät. Rehottakoon karvat vielä hetken, kun muutakaan ei voi!

Päätimme sitten ettei hukkaan heitetä kuitenkaan vapaapäivää ja nautiskellaa kaksin kotosalla ja teimme pitkästä aikaa pitsaa. Mieheni uurasti aamupäivän pihalla ja nyt on talvisuojaukset rusakkoja vastaan puille ja pensaille tehty ja kasvihuone lopultakin tyhjennetty kasveista. Alkuviikosta siirtyy sinne sitten terassihuonekalut suojaan talven ajaksi.

Mieheni lattoi pitsansa pohjalle oman kasvihuoneen pihvitomaatin siivuja. Kuten näkyy, ei niitä montaa sopinut pellilliselle sopinut. Saipahan osan aiemmin keräämistäni tomaateista hukattua pitsaansa mehukkuutta antamaan. Nam!