Olen viime päivinä miettinyt neuropsykologista kuntoutusta, ja mitä tapahtuu, kun sitä tarvitseva ei sitä saa tai ei itse huoli. Aiemmin työelämässä olen työskennellyt autistien kanssa ja nähnyt kuntoutuksen positiivisen vaikutuksen heidän arjessaan ja sosiaalisissa suhteissaan.
Olen tällaista kuntouttamatonta aikuista seurannut läheltä nyt jo vuosia. Hän on ihminen, joka jatkuvasti vahingoittaa läheisiään ongelmallisella käytöksellään, koska häneltä puuttuu muiden asemaan asettumisen taito. Hän ymmärtää asioita vain omalta kannaltaan, ja raivostuu ja hyökkää sanallisesti kun asiat eivät mene niin kuin hän toivoo ja haluaa. Nuorempana hän kävi fyysisesti kimppuun nyrkein, repien ja jopa veitsellä uhaten, jos hänen kanssaan joku uskalsi eri mieltä olla.
Ja ei, asia ei ole näin mustavalkoinen. Tämä ihminen on kokenut kovia aikuisuudessa, ja tämä on vaikuttanut häneen ja hänen käyttäytymiseensä heikentävästi ja luonut vahvan elämän, tapahtumien ja muiden ihmisten kontrolloinnin tarpeen. Kukapa meistä ei olisi ikäviä asioita ja vastoinkäymisiä elämänsä aikana kokenut, mutta toiset meistä ovat henkisesti herkempiä.
Hänella todettiin vasta aikuisena mielenterveys- ja jaksamisongelmia hoidettaessa neuropsykologinen häiriö, jonka diagnoosista hän kuitenkin kieltäytyi "koska tämä ei hänen elämäänsä vaikeuta" ja samalla hänellä jää myös tähän kuntoutus saamatta. Hänen perheensä ja läheistensä elämää tämä NepSy-häiriö kyllä vaikeuttaa merkittävästi, mutta tätä hän ei tajua, koska häiriö on sen tyyppinen, ettei hän pysty asettumaan toisen ihmisen asemaan. Hän laukoo loukkaavia kommentteja ymmärtämättään, käytös on minäkeskeistä sekä tätä kautta itsekästä, hänen näkemyksensä ja mielipiteensä ovat ainoita oikeita eikä hän näistä jousta. Hänellä on lisäksi vahvat narsistiset piirteet ja kaikki virheet ja epäonnistumiset ovat aina jonkun muun vikaa. Hän alkuun hurmaa uudet tuttavuudet. Hänen uudet ystävyyssuhteensa kuitenkin päättyvät parissa vuodessa toisen osapuolen tajutessa hänen itsekkyytensä ja joustamattomuutensa. Nuoruudesta pysyneet ystävyyssuhteet ovat niin pintapuolisia, että tämä käytös ei tule esille hänet pitempään tunteneille kavereille. Hän on aina oikeassa eikä omasta mielestään tee virheitä. Jos hän epäonnistuu, on se aina jonkun muun syytä tai aiheuttamaa. Näin ollen hän ei koe olevansa myöskään kenellekään anteeksipyyntöjä velkaa. Hän on ylimielinen, ilkeä, irvailee ja mitätöi muita, varsinkin niitä, jotka hänen kanssaan eri mieltä ovat, ja kun joku lopulta hermostuu hänen asiattomiin kommentteihinsa ja puolustautuu, hän kokee, että häntä kohtaan on ihan ilman mitään syytä hyökätty ja vastapuoli on velvollinen häneltä anteeksi pyytämään.
Hän on on taiteellisesti luova ja hänen älykkyysosamääränsä on korkea, mutta sosiaaliset vuorovaikutustaidot ovat pohjimmiltaan heikot. Hän kokee olevansa korkeasti sivistynyt ja filosofia korkeakulttuurisine keskusteluineen on hänelle tärkeää. Hän uppoutuu usein mielekkääseen tekemiseen ja omaan maailmaansa niin, ettei näe eikä kuule mitä hänen ympärillään tapahtuu.
Oman toiminnan ohjauksessa hänellä on suuria haasteita, ja tästä syystä käytännön taidot ja järjestelyt kuluttavat häneltä suunnattomasti energiaa ja hän väsyy herkästi. Asiat jäävät myös keskeneräisiksi. Pienetkin muutokset suunnitelmissa ja viikkoaikataulussa saavat hänet tolaltaan, hän ahdistuu ja useimmiten raivostuu, kun suunnitelmat yllättäen muuttuvat. Tästä syystä hänen puolisonsa pyörittää arjen ja tekee pääsääntöisesti kaiken. Somessa hän kuitenkin antaa itsestään ahkeran, luovan ja lapsistaan, puutarhastaan ja taloudestaan huolehtivan tunnollisen perheenäidin kuvan. Lapsen sairastuessa flunssaan, ja suunnitelmien tätä kautta pakosti muuttuessa, hänen koko maailmansa kaatuu. Kellään muulla ei ole niin isoja ongelmia kuin hänellä ja hänen perheellään, ja kenenkään muun lapset eivät sairasta yhtä paljon.
Hänellä on ongelmia hahmottaa voimavarojaan, hän väsyy ja purkaa huonon olonsa läheisiinsä ja syyttämällä näitä väsymyksestään, kerättyään itse ensin itselleen liikaa järjestelemistä, mm. tapahtumien järjestämisen muodossa. Tärkeää on kuitenkin pitää yllä aktiivisen kansalaisen leimaa.
Hän mielellään auttaa ystäviä ja puolituttuja. Niin hän tekeekin, mutta delegoimalla asiat jonkun muun riesaksi ja selvitettäviksi. Hän ei ota vastuuta, mutta mielellään neuvoo muita, miten asiat kuuluu tehdä. Kun läheinen kotiutetaan sairaalasta suuren operaation jälkeen, hänen suurin huolenaiheensa omasta kodista käsin on läheisen jääkaapin lämpötila ja leikkelepaketin alahyllysijoitusta. Tällä välin muut läheiset järjestävät sairaalasta kotiutuvalle käytännön asioita; apuvälineitä, omia aikataulujaan sekä kotihoitoa alkuun avuksi. Hän suuttuu, kun muut toteavat, että tärkeintä on, että läheinen pystyy itse jääkaapista leikkeleen ottamaan vaikkapa sitten jääkaapin ylähyllyltä ja tekemään välipalaa itsenäisesti. Hän ei ns. näe metsää puilta.
Hän tekee vain asioita, jotka ovat hänelle inspiroivia ja kivoja. Jos häneltä vaaditaan asioita, joihin hänellä ennestään ei ole taitoja ja jotka hän kokee siksi itselleen vaikeaksi, ja myös virheen tekemisen mahdollisuus on olemassa, hän keksii tekosyitä tilanteesta paetakseen, jopa tarvittaessa valehtelee, ja jos tämäkään ei riitä tilanteen välttämiseksi, hän raivostuu, haukkuu ihmiset ympärillään ja poistuu paikalta "pakotettuna poistumaan" muiden idioottimaisen käytöksen vuoksi. Hän ymmärtää kanssaeläjien puheita herkästi väärin, kokee, että toinen ihminen on häntä vastaan, jos ei ole hänen kanssaan samaa mieltä hänen "järjen paasaamisestaan" huolimatta, näkee piilomerkityksiä vastapuolen puheissa ja tarvittaessa hän vääristelee toisen ihmisen sanomisia ja mustamaalaa tätä jäädessään tilanteessa alakynteen oman tahdon uhatessa jäädä toteutumatta.
Voitte vain kuvitella millaista arki tällaisen kuntouttamattoman Nepsy-ihmisen kanssa on. Se on yksinvaltiaan tyranniaa, hillittömiä raivokohtauksia, karjumista, kulissien ylläpitoa, lasten ahdistuneisuutta ja masennusta, puolison väsymistä. Oman tahdon läpisaamiseksi hän manipuloi ja keksii tekosyitä mm. vedoten toistuvasti lasten hyvinvoinnin vaarantumiseen tai että hänen lapsistaan ei kukaan välitä, vaikka kyseessä on puhtaasti hänen oma agendansa. Hänen mukaansa lapselle kehittyneet mielenterveydenongelmat johtuvat läheisistä, jotka eivät ole tarpeeksi heitä huomioineet, tukeneet ja nähneet hänen lapsiaan. Aiemmin läheiset kävivät paljonkin, mutta perheen ilmapiirin muututtua ahdistavaksi perheen äidin mielenterveysongelmien astuttua arkeen, hekin väsyivät tilanteeseen ja katsomaan vierestä jatkuvaa lapsille huutamista ja miehelle satelevia syytöksiä. Lisäksi lopulta koronapandemia esti vierailut heille sekä lasten kyläilyt läheisille, varsinkin kun pakko-oireinen pöpökammo kuuluu myös perheen arkeen. Eli tavallaan hän on oikeassa, mutta syyt olivat eri, mitä hän itse kokee. Lapset olivat kaiken vapaa-aikansa hänen tahtotilansa ja raivokohtaustensa paineen alla kotona, eivätkä läheiset enää kyenneet lepotaukoja lapsille järjestämään kodin ulkopuolella. Läheiset joutuivat jättämään lapset ilman tukea hänen tyranniansa alle ja tästä syystä lapset ahdistuivat lisää.
Läheiset ovat yrittäneet vuosien mittaan puuttua hänen käytökseensä, saada häntä näkemään asioita muidenkin kannalta, ja kertomalla, että käytös ei ole hyväksyttävää millään mittapuulla ja että hän loukkaa muita läheisiään puheillaan, tekemisillään ja tekemättä jättämisillään. Kaiken hän kääntää niin, että itse asiassa läheiset käyttäytyvät huonosti, arvostelevat häntä aiheettomasti ja eivät välitä hänestä eivätkä hänen lapsistaan.
Surullinen, mutta realistinen tilanne kuntoutuksen jäätyä toteutumatta. Koko lähipiiri kärsii, eri toten hänen oma perheensä. Monesti me läheiset olemme toivoneet mielessämme, että puoliso saisi tarpeekseen, ottaisi lapset ja lähtisi. Tätä ei kuitenkaan ole tapahtunut, ainakaan vielä. Toinen lapsista asuu nyt omillaan, jo hieman kauempana äitinsä käskyvallan alaisuudesta. Toivon hänelle kaikkea hyvää, apua hän saa kotoa alkunsa saaneelle oireilulleen ja ennen kaikkea itsenäistymisen myötä toivon hänen löytävän oman tahtonsa ja itsensä, ja oppivan tekemään kuten itse haluaa, ei niin kuin äiti tahtoo. Toinen kotona vielä asuva lapsi on luonteeltaan voimakastahtoinen, paremmin puolensa pitävä ja on lapsesta saakka tiennyt mitä haluaa, ja toivon tämän kannattelevan häntä kodin räjähdysherkässä, ylikontrolloidussa ilmapiirissä.
Tämä kuntouttamaton Nepsy ymmärtää tavallaan tilanteensa, muttei ymmärrä sen vaikutusta läheisiinsä. Hän on itse todennut, että kyllä, nykyisin mielenterveyssairaudet ja -häiriöt ovat osa hänen persoonansa rakennetta. Yrittäkää kestää, niin hän itsekin yrittää. Ymmärrän. Hänen on pakko, mutta me muut voimme valita, varsinkin kun hän itse on valinnut tien, joka ei hänen itsensä eikä hänen läheistensä hyvinvointia edistä.
Päätös ei ole ollut helppo ja yöuneni olen menettänyt ja kärsinyt viime päivät migreenistä mielipahan vuoksi, koska tiedän hänen jatkavan mustamaalaamistani noustuani taas kerran hänen diktatuuriansa vastaan, ja tiedän, että hän myös myrkyttää lastensa mielet minua, häntä ymmärtämätöntä vihollistaan vastaan. Toivon, että aiemmin lapsille antamani aika, lämmin läsnäolo ja rakkaus on kuitenkin jäänyt hänen perillistensä alitajuntaan ja sydämeen, ja he tulevat vielä aikuistuttuaan ymmärtämään, mikä tilanne on ollut heidän äitinsä terveyden suhteen. Heidän äitinsä ei ole paha ihminen, hän on olosuhteiden, perimän ja henkisten ongelmien kuntouttamaton vyyhti.
En itse ole myöskään paha ihminen, haluaisin olla tukena ja apuna edelleen näille kuin omille lapsilleni, mutta heidän heille silti niin rakas äitinsä nykyisillä valinnoillaan on tämän tilanteen aiheuttanut. Myös itselleni rakas ikäihminen läheiseni aiheuttamista kiistoista ja riitatilanteista kärsii. Jos voin tilannetta jotenkin auttaa, teen sen ja vetäydyn sivummalle välttääkseni hänellekin lisästressin aiheuttamisen. Kaikkia ei voi auttaa. Itselläni tukena on rakas aviomieheni, läheiset ja ystävät, nuo aikuisena saadut, ja jo kymmeniä vuosia elämääni kuuluneet aarteet.
