Tervehtymistä toiveissa...

Pahoittelen blogitaukoa, mutta terveyteni terrorisoi taas kerran sosiaalista elämääni ja myöskin bloggaukseni kärsi olkapääni tulehduksen vuoksi, enkä kyennyt tietokoneella kirjoittamaan. Käsi kun ei sietänyt yhtään liikettä eteenpäin. Onneksi tulehdus helpottui viikon levolla ja paikallishoidoilla. Uhkana oli saada kortisonipistos, mutta selvisin tällä kertaa ilman sitä. Onneksi!

Blogihiljaisuuden aikana on kaunis joulupukin tuoma seinäkalenteri päässyt sopivalle paikalleen keittiöön. En vaan tiedä, miten raaskin repäistä irti kalenterin sivut kuukauden vaihtuessa. Kuvat ovat niin kauniita. Täytyy katsoa, josko saisin kierrätettyä itseäni eniten miellyttävimmät kuvat esim.tauluiksi.

Myös mieheni nimipäivä tuli vietettyä, ihan kaksin ja kotosalla. Itse en kukkakaupoille päässyt, mutta onneksi anoppi muisti taas poikaansa neilikoilla, tosin punaisilla ja valkoisilla, mutta välillä jotain muutakin kuin perinteisesti jouluisia kukkia on asuntoamme somistamassa.

Joulukuusen olemme usein loppiaisen aikaan riisuneet koristeista ja paiskanneet pihalle. Nyt kuitenkin käteni oli juuri siihen aikaan käyttökelvoton, joten kuusen ulkoistaminen siirtyi. Kuusi ainakin tänä vuonna viihtyi, koska alkoi uutta kasvua pukkaamaan oksankärjistä.  Heitimme sen kuitenkin pihalle viime sunnuntaina siskontyttömme ollessa meillä yökyläilemässä, ja hänen ilmoitettuaan, että kuusemme on pullea ja siksi ruma!? Kuitenkaan ei kelvannut myöskään se ranka, joka jäi jäljelle mieheni leikattua kuusesta oksat pois, jotta oli helpompi kuljettaa kuusi pihalle. Pikkuneidin mielestä oli sitten liian ohut. Kotona ollut kuusi oli onneksi ollut kaunis...

Kävin myös hetken viime viikonloppuna kesäisissä fiiliksissä katselemassa beach volleyn pelaamista sisähallissa. Olipa jotenkin outu fiilis. Pelaajista lähinnä outoa oli hiekalla liikkuminen ja hyppiminen (lähinnä ilmaan pääseminen) kesän jälkeen tulleen tauon jälkeen.

Nyt on tämä viikko töissä kulunut ja edelleen väsyttää. Tänään en jäänyt ylitöihin (vaikka olisi pitänyt), vaan lähdin apteekkiin saatuani lopultakin odottamani lääkereseptit. Suolistoni on taas renannut huolella jo jokusen kuukauden ajan. Joulun jälkeen olin jo aivan poikki, kun mikään ruoka ei enää imeytynyt, mutta töistä ei sillä hetkellä ollut mahdollista olla pois. Kuitenkin hakeuduin työterveyteen ja sain  luvan ottaa Imodiumia pidemmän kuurin sekä laboratoriolähetteen, ja sain sitten näytteetkin laboratorioon toimitettua. Onneksi ei ollut krooninen suolistosairaus, vaan tilanne johtui aiemmin syksyllä syömästäni antibioottikuurista ja se on (pitäisikö itkeä vai nauraa?) hoidettavissa antibiootilla. Saa pitää peukkuja, että lääkekuuri tehoaa. Kuukausien jälkeen olisin oikein onnellinen, jos suolistoni toiminta jälleen normalisoituisi ja ikuiselta tuntuva lihasjumi, väsymys ja päänsärky helpottaisivat. Miehenikin jo huomautti, saatuani uuden passini ja passikuvan nähtyäni, että onpa mustat silmänaluset. Aina yhtä mukavaa saada palautetta. Mutta en ottanut itseeni, kyllähän nuo mustat ovat!

Tämän edt:n ostin miehelleni nimipäivälahjaksi. (112 olisi kyllä ollut sopivampi nimi.) Itselläni on naisille suunniteltua versiota ja voin suositella molempia, tuoksu on pehmeä eikä liian raskas.