Luonnon omaa väriterapiaa

Viimeisen postauksen jälkeen voimat olivat vähissä. Vettä satoi ja oli harmaata ja kylmää. Ja vaikka aurinkokin alkoi vähitellen paistamaan, en jaksanut ulos lähteä siitä nautiskelemaan. Vähitellen olen rämpinyt taas ylös sohvan syövereistä ja hakenut voimia ystävien luota ja omasta kotipuutarhasta. Ja nyt lopultakin olen päässyt eteenpäin jaksamiseni kanssa ja päässyt avohoidon puolella jatkohoitopaikkaan, eli jatkuvampi psykoterapia pääsee alkamaan vähitellen. Pääsen käsittelemään saamiani arpia ja menetyksiäni ammattilaisen kanssa pitkäjänteisemmin. Se jo antaa voimaa ja uskoa tulevaisuuteen.

Eilen jaksoin lähteä paikkakuntamme markkinoille, koska kuulin, että olemme saaneet tänne uuden lankakauppiaan, joka oli markkinoilla myymässä tuotteitaan. Hän myy ekologisia kierrätyslankoja sekä luomulankoja. Matkaan tarttui tämä ihanan herkullisen karkkivärinen kierrätyssilkkilanka. Paljon muutakin ihanaa oli tarjolla. Mm. luomupuuvilla olisi ollut ihanan pehmeää. Jos kiinnostuit, katso lisää osoitteesta Neulovilla.

Lisäksi illemmalla poikkesimme tuttavan pihakirppikselle tekemässä löytöjä ja löysin ihanan laatikoston ja pienen puisen liukuovikaapin työhuoneelleni, johon teen muutosta eli lisää tilaa olisi tarkoitus saada huoneeseen luotua, koska on tällä hetkellä kovin ahdas. Lisäksi lisäsäilytystila olisi tarpeen. Rahipatjat jo vierasvaraksi on ostettuna nyt huoneessa olevan sivustavedettävän laverin tilalle. Laveri matkaa takaisin siskoni luokse varavuoteeksi. Mutta löydöistäni ja muutoksesta paremmin kuvia, kunhan saan työhuonettani uudistettua.

Väriterapiaa on myös puutarhassamme tarjolla runsaasti ja nyt on ensimmäinen kevät, kun sipulikukkailotulitus on kunnolla vauhdillaan pihassamme. Pikarililjatkin, jotka lykkivät viime vuonna vain jokusen lehdenkärjen näkyviin, kukkivat nyt urakalla ja kukinta jatkuu edelleen. Tämä sipulikukkabuumini on osittain anoppini ansiota. Hän kun lausui ostaessamme talon ja alkaessamme kunnostaa puutarhaa, että sipulikukat eivät tässä puutarhassa sitten menesty, koska maa on niin savista. Näin hänelle on sanottu. Minäpä sitten ajattelin, että sehän nähdään.

Ja kyllä, pihassamme kasvaa nyt erilaisia tulppaaneja ja narsisseja, pikarililjaa, helmililjaa ja erilaisia suurempia liljoja, ja kaikkea muutakin pientä on tullut lisättyä. Hyvin menestyvät jo toista kevättään. Ja edelliskeväänä istuttamani alliumit, jotka luulin mädäntyneiksi, ovat nyt nostaneet lehtiään parkkipaikan reunusmuurilla. Nyt jännittää, jaksavatko kukkia. Siskoltani sain myös lempi-iristäni, sitä sini-keltaista. Sen kukintaa myös kovasti odotan.

Edellispäivänä kävimme hakemassa siskollani talvisäilössä olleet joriininjuurakot ja gladioluksen sipulit ja ovat nyt jokavuotisessa kukkapenkissään turvassa mullan alla. Harso on vielä lisäämättä, koska yöhallaa ei ole nyt ollut tarjolla, kiitos sateisten säiden. Mielestäni joriinit juurakkoineen ovat erittäin helppohoitoisia moneen muuhun kesäkasviin verrattuna. Moni niitä karsastaa, koska ovat vaikeita? Kesällä annat vettä ja odotat, että kasvavat ja kukkivat. Talveksi leikkaat varret alas, kaivat juurakot ylös, kuivatat, puhdistat pahimmat mullat pois  ja nostat viileään, ilmavaan, kuivaan tilaan (tällainen tila onneksi löytyy isosiskoni taloudesta samalta paikkakunnalta) ja keväällä lyöt taas takaisin multiin kasvamaan. Ei mielestäni mitään rakettitiedettä! Gladiolukset ovat vieneet meidän molempien, mieheni ja minun sydämeni ja niitä vaan on pakko laittaa joka kesä kasvamaan. Nämä sipulit nostetaan myös syksyllä ylös ja viedään siskoni kellariin varsineen päivineen talven kylmyydeltä turvaan.

Puissa ja pensaissa alkaa olla nyt nuppuja. Tämä kevät on jotenkin nin hitaasti etenevä ja kaikki on myöhässä. Täysin vastakohta viime keväälle, jolloin taas kaikki kukkivat etuajassa. Luumupuumme aloittivat kukintansa eilen. Ja edelliskesänä lahjaksi saamani koristekirsikka, joka jätti viime vuonna kukinnan väliin, on nyt nupullaan, joten jokusen kauniin valeanpunaisen, pörheän kukan tulemme näkemään tänä keväänä. Ehdin jo ajatella, että puu ei viihdy valitsemallani paikalla, mutta onneksi erehdyin. Pensasmustikoissa näytti myös olevan jo ensimmäiset nuput. Ja tietenkin omenapuut ovat nupullaan ja näyttää tulevan komea kukinta tänä vuonna, ainakin valkeaankuulaaseen.

Ps. Kerrankin onnistuin valloittamaan ihanan keväisen valoisan tunnelman alla olevaan kuvaan.

Kivikkomaalla patjarikot innostuivat myös nyt kukkimaan. Nostin tänä keväänä mehitähdet, rikot ja maksaruohot ylös, koska näyttivät niin kärsineiltä. Kasvipenkissä oli kivireunus, jonka alla muurahaiset viihtyivät erinomaisen hyvin. Mehikasvit eivät yleensä pienistä itseensä ota, mutta patjarikot alkoivat nuutua, joten vaihdoimme kivireunuksen muoviseen sekä pohjalle uudet maaneristyskankaat, lisäsimme myös alimmaiseksi pohjalle sepeliä ja mehikasvit saivat myös uuden hiekkamullan. Vaihdoin myös patjarikkojen paikan penkin aurinkoisempaan reunaan. Nyt näyttävät siis viihtyvän ja ovat lähteneet kasvamaankin.

Ruusujuuren siirsin myös avarampaan kohtaan tunnistettuani sen ja on sen jälkeen kasvanut huimasti. Mietityttää, pitääköhän vieressä kasvava amerikanvuokko vielä siirtää hieman kaueammaksi. Siirtämäni tyyriän poikanen tuntuu viihtyvän uudella paikallaan ja kukkii itse asiassa jo aiemmin kuin emokasvinsa vanhalla paikallaan.

Pihamme toinen harvinaisuus on jalokiurunkannus, joka kukkii nyt parhaimmillaan. Pitkään etsin tietoa aikanaan, mikä kasvi mahtaa olla kyseessä, koska anoppinikaan ei sitä tiennyt. Isosiskoni onneksi sai selville ja tämä kaunis, vaatimaton (ihan missä vain kasvava) kasvi on edelleen on säilyttänyt paikkansa puutarhassamme monista kukkapenkkien mylläystoimistamme huolimatta.

Nyt on luvattu sään lämpiävän. Nautitaan siitä ja tästä ihanasta kevään valoisuudesta ja auringonpaahteesta. Toivotttavasti viikon päästä olisi jo niin lämmintä, että ulkona tarkenisi. Juhlia tiedossa tuplasti. Nyt minä jään nyt odottelemaan miesvierastani, jonka pitäisi saapua tänään traktoreineen kääntämään kasvimaamme kylvökuntoon. Ja ikkunoiden tärinästä päätellen hän saapuikin juuri!