Syksyn valopilkkuja

Mongolianvaahtera, jonka syysväriä niin odotin, tuotti tänä vuonna pettymyksen. Luulin myös, että tuurenpihlaja tiputti lehtensä, mutta ei, siellä hän viimeisenä punaoranssina on tämän viikon loistanut keskellä puutarhaamme. Upea!

Marja-aronia tiputti jo lehtensä, mutta viikko sitten se oli puutarhamme valopilkku. Nyt tilanne alkaa olla se, että ainoat oranssit piristeet ovat enää yksittäiset lehdet siellä täällä harmaalla kiveyksellä, mutta loistavat sitäkin kirkkaammin.

Itse innoistuin alkuviikosta askartelemaan paperitähtiä, joista osan vein myös työhuonettani piristämään. Kauniita ovat niin kotona kuin töissäkin. Työskentelen nyt sitten tähtien alla. Ja muutenkin työhuoneeni sai jo talviasun piristysvalosarjoineen. Tässä poikkeuksena kerrankin kuva työhuoneeltani aamuisen kirkasvalolampun hohteessa. 

Ja päivällä lähikuvaa tähdistäni. 

Perjantaina järjestettiin paikallinen valotapahtuma, jossa oli sekä lasten että aikuisten suunnittelemia ja valmistamia valoteoksia. Todella upea oli näitä iltahämärissä käydä ihastelemassa. Myös paikalliseen kirkkoon oli luotu tunnelmaa. Kuka uskoisi, että silkkipaperilla saadaan noinkin upea muutos ikkunoihin. Ja urkupillit olivat muuttuneet kuin jonkin suurkaupungin öiseksi siluetiksi. Tykkäsin kovasti. Kuvat puhukoon puolestaan.

Viimeisenä, muttei vähäisimpinä, siskontyttöni (8 v. ) tuotokset tapahtumaan, suloinen pingviini ja pinkki hiiri (jolla oli niiiin pitkä häntä, ettei meinannut kuvaan mahtua). 

Itse olen aloittanut nyt flunssasta toivuttuani kuntokuurin lenkkeilemällä ja kotijumppaamalla, ja se on tuonut paljon hyvää vointia itselleni tähän syksyyn, niin psyykkisesti kuin fyysisestikin. Mikä sen ihanampaa kuin lähteä iltakävelylle syksyn pimeyteen raikkaaseen ja happirikkaaseen ulkoilmaan.

Meinasi unohtui tärkein oman pihapiirin valaistus. Terassille jääpuikkovalot mieheni asensi paikalleen. Hyvä valoteho on ja kyllä tuosta on paljon piristystä meille itselle ja ohikulkijoille.

Toivottavasti te muutkin olette löytäneet valoa ja ilonaiheita syksyynne! 

Kotisohvan kulutusta

Terassikin sai lopulta kanervansa mieheni käytyä lopultakin nimpparilahjaostoksilla. Onhan tuo karu betonibunkkeri edelleen, mutta hieman viihtyisyyttä saa kanervilla ja lyhdyillä.

Viime viikonloppuna poikkesimme siskoni luona etukäteisnimppariljuhlimassa meitä molempia. Molemmilla nimipäivä osuu tälle viikolle. Samalla kävimme kannustamassa isäämme boccia-turnauksessa. Tosin kannustusjoukkoina pääsimme myös kirjuri- ja tuomarointihommiin sekä pallojakin keräämään. Hirveen huonoja olemme pysymään kannustusjoukoissa, kun pallopeleistä on kyse. 

Lupasin työkavereille omana nimipäivänäni tarjota porkkanakakkua ja viime viikonlopuksi tein siskolleni mukaan kokeiluversion itse mukaellulla ohjeella. Ja ohje toimi ja vieläpä kolme kertaa! Sen verran kakkuja kului nimppareita juhliessani. 

Gluteeniton, kananmunaton ja maidoton. Työkavereiden puolueeton näkemys oli, että kakku oli herkullinen. Eivätkä ikinä olisi arvanneet, että kyseessä oli erityisruokavalioisellekin sopiva herkku. Päällisen sekoitin vegaanisesta, kookospohjaisesta sulatejuustosta, vaniljajauheesta ja tomusokerista. Todella äklönmakea, mutta koska itse porkkanakakun tein vähäsokerisena, kakusta ei tullut liian äklönmakeaa.

Kakkuohjeen löytää nimellä Tervahovin erikoinen ja vaihdoin kanamunien tilalle vichyä ja No egg - kananmunakorviketta. Jauhoit vaihdoin luontaisesti gluteenittomiin, joista 1/3 oli täysjyväjauhoa, sekä lisäsin taikinaan 1 dl mantelirouhetta kuorineen rakennetta ja makua antamaan ja vaihdoin kanelin itselleni sopimattomana mausteena neilikkaan. 

Siskoltani sain valohimmelin kokoomisapuineen nimipäivälahjaksi ja nyt meillä on lopultakin jotain kaunista ripustaa olohuoneen ison ikkunan eteen talviaikaan. 

Ystäväperhe poikkesi itse nimipäivänäni iltakahville. Mieheltäni sain kanervien lisäksi samaan tyyliin kahvikupin ja ystäväperheeltä kauniin kimpun sekä jälkikäteislahjontana synttärilahjaksi uusimman muumimukin. Isäni poikkesi myös tuomassa ruukkukukan, mutta nyt täytyy todeta, etten tunnista, mikä tämän valkokukkaisen kaunottaren nimi on.

Ihastuin tuohon Tykkylumi-mukin Pikku Myyhyn oravan kera oksan alla värjöttelemässä. Onneksi sain mukin lahjaksi. Yksi muki lisää talvikäyttöön. Ja kyllä, meillä on mukeja monta ja käytämme kesä-ja talviaikaan mukeja niiden aiheiden mukaan, jotta kaikkia tulee käytettyä. 

Nimppareita seuraavana aamuna heräsin flunssaisena ja taudin pahennuttua jouduin luovuttamaan ja nyt makaan toista päivää kotisohvalla sairaslomalaisena. Moneen asiaan voi vaikuttaa, mutta sairastuminen ei ole yksi niistä. Se peruu puolestasi sovitut menot ja työnteonkin. Onneksi ehdin nimipäivät juhlimaan ennen flunssaa. 

Tämä ystävien tuoma räiskyvän värinen kimppu on kauneimpia ikinä saamiani kimppuja. Kuin vesiputous jossain aurinkoisella paratiisisaarella auringonlaskun aikaan. Juuri minun väriseni kukat.

Vaikka niin inhoankin tätä Suomen kosteaa, koleaa ja pimeää syksyä, nautin kuitenkin kynttilöiden tuomasta tunnelmasta. Tämän pöytälyhdyn sain myös ystäviltä vuosi sitten tuparilahjaksi.

Tunnelmallista syksyä teille muillekin! Yrittäkää pysyä terveenä, tämä räkäpäisyys ei ole myöskään lempitilani, mutta onneksi ulkonakaan ei ole nyt loistosää, joten ei harmita niin paljoa sisällä kökkiminen, sekä nuo nimipäiväksi saamani kukat tuovat väriä ja iloa syksyn tautiseen ankeuteen. 

Ruska ja muita elämän pieniä onnenhippusia

Vein vanhat, tummanvihreät Teema-kahvikuppini tasseineen myyntiin Iittalan myymälään. Iittala maksaa pienen korvauksen ja myyvät sitten astiat vintage-pöydässä eteenpäin. Saamallani korvauksella ostin lopultakin itselleni pitkään ihailemani siili-lautasen.

Lisäksi yllätin itseni ostamalla poolopuseron sinapinkeltasilla raidoilla. Ehkäpä totun vähitellen tuohonkin sävyyn, vaikka omakseni en sitä vieläkään ole kokenut.

Puutarhamme ei ole näin nuorena ja hyväravinteisena tarjonnut kunnon väriloistoa, mutta onneksi muu luonto on loistanut ihanissa, kirkkaissa syyssävyissä. Onneksi omassa puutarhassa silti on ollut kauniita yksityiskohtia edelleen, vaikka osan kasveista pakkanen on jo nuukauttanutkin. 

Olemme myös aloittaneet lintujen talviruokinnan. Ostin miehelleni jo aiemmin uuden lintulaudan ja viime viikonloppuna hän laittoi siemenet tarjolle. Lintulauta houkuttelee yllätykseksemme myös vähän isompia lintuja. Olisimme ihan mielellään tarkkailleet vain niitä pikkulintuja, mutta isommatkin näköjään haluavat apajille. Mieheni on jo vähän vihjaillut, että fasaanipaistikin voisi olla hyvää. Luulenpa vain, että ovat nopeampijalkaisempia kuin me.

Syysväsymys yrittää painaa päälle, mutta tänään työpäivän jälkeen poikkesin ostamaan jokusen kanervan, lisäsin kesäkukkien jäljiltä tyhjennettyihin ruukkuihin multaa ja betonirenkaaseen istutin jo kanervat. Täyttelin samalla puutarhasta kesäkukkien jäljeltä jääneitä koloja mullalla ja lisäsin kuorikatetta multaisiin kohtiin suojaksi. Vein vanhat lyhtymme suihkuun, puhdistin ne ja pääsivät entistä ehompana etupihaa somistamaan ja valaisemaani ltapimeyttä.

Nyt on tunnelmaa!

Viime viikonloppuna pesimme ja järjestimme talvikuntoon lasitetun terassimme. Joten puutarhan ja pihan syystyöt olisi nyt tehty. Tosin miehelläni selkä jumittui pahasti pariksi viikoksi ja hän joutui lepäilemään selkäänsä kuntoon, joten liuskekiveys on vielä pari neliötä kesken, mutta kun hän sen saa valmiiksi, pääsemme molemmat "talvilevolle". Mieheni pääsee urheilemaan vapaa-ajalla ja minä pääsen käsitöiden pariin rentoutumaan. Idea on jo joululahjoihin, vielä kun saisi suunniteltua loppuun ja aloitettua!

Jättikokoinen lumisadepallo 2019

Ensimmäisenä vuonna lasikuvun alle pääsi peura, viime vuonna jääkarhut ja tänä vuonna jättilumisadepalloon pääsi pöllö. Tänä vuonna muutin valaisun ja ostin minivaloköyden. Siellä pöllömme nyt viettää tämän talven tarkkaavaisesti seuraten asuntomme tapahtumia. 

Mieheni kävi eilen ostamassa lisää liuskekiveä, jotta saamme tänä syksynä puutarhan valmiiksi. Eilen illasta harjasimme liuskekiveyksen saumoihin kivituhkaa. Tämä meidän piti tehdä vasta keväällä, mutta aiemmin asennuksesta väleihin jäänyt kivituhka tiivistyi niin nopeasti matalaksi, että pelkäsin veden jäätyvän talvella kivien väliin ja nostavan talvella niitä paikaltaan. Tämä ei ole lopullinen sauma ja kun tämä talven aikana taas tiivistyy, lisäämme keväällä sementtiseossauman.

Eilen illalla innostuin kuvaamaan taas puutarhaa ja sain parikin tunnelmallista kuvaa.

Kyllä tuota kelpaa ihailla!

Ja nyt on ollut jo kylmiä öitä ja pakkasellakin varmaan käyty viime yön tunteina. Joten, jos nuoret taimeni saavat syysvärin, pitäisi piakkoin puutarhamme loistaa kirkkaissa syksyn sävyissä - lopultakin! 

Hunajaa ja väriloistoa

Kotipaikkakuntani vietti hunajaviikkoa kaikkine tapahtumineen. Ensimmäinen viikonloppu meni minulla kotona flunssasta toipuessa, mutta viime viikonloppuna ehdin ostoksille Hunajatorille.

Kotiin matkasi hunajahankintojen isäksi auringonkukkia ja gladioluksia.

Uskomaton väriloisto!

Tänään kävimme mieheni kanssa siistimässä puutarhaamme ja lisäsin vielä sisälle tullessani syyshortensian valkoisen kukinnon sekä oman vaaleanpunaisen gladioluksen aiemmin ostettujen kukkien joukkoon. Ihanat karkkivärit. 

Tässä ei ole kaikki ostetut kukat, vaan veimme isäni ja isosiskojeni kanssa toisen kokoamani kimpun ajellessamme viime sunnuntaina kyläilemään edesmenneen mummumme siskon luo. En ollut nähnyt tuon puolen sukua, koska välit olivat poikki tätini valehdeltua aikanaan äidilleen ns. omaa nahkaa suojellakseen, onnistuen näin riitauttamaan siskosten välit.

No, mennyt on mennyttä ja pääasia, että mummumme ehti sopimaan välit pikkusiskonsa kanssa pari vuotta ennen kuolemaansa. Nyt pääsin minäkin kymmenien vuosien tauon jälkeen tapaamaan tätä sukuhaaraa ja vietimme mukavan päivän uudelleen tutustuen toisiimme.

Ja tässä ne ostokset, joiden vuoksi torille poikkesin. Työkaverillani on miehensä kanssa mehiläistarha ja kävin häneltä ostamaan ekologista "elmu-kelmua" eli mehiläisvahalla käsiteltyjä liinoja. Ostin myös yhden pienen, mutta sitäkin herkullisemman, purkin lakritsilla maustettua hunajaa. Putelillinen juoksevaa hunajaa ja miehelleni hunajatoffeeta myös tarttui matkaan. Kannatti käydä torilla!

Herkullista ja värikästä alkanutta viikkoa teille muillekin! 

Syystunnelmia

Syksy on virallisesti alkanut. Mihinköhän perustan väitteeni? Ulkona on ollut hellepäiviä, joista minä en tiennyt mitään. Nimittäin ensimmäinen syyslenssu sairastettu viime viikolla! Onneksi pahin helpotti 5 päivässä. Keuhkoputkien limakertymä muistuttaa vielä taudista, mutta enköhän pahimmasta ole nyt selvinnyt, koska enää ei hikoiluta pystyssä ollessa. Mieheni mukaan sohvaan muodostui kuitenkin pysyvä, hikinen monttu. 

Ja puutarha on todella lähtenyt nyt kasvuun öiden viilentyessä ja kasvit ovat kasvaneet sekä korkeutta että leveyttä huimaa vauhtia. Näkymä on runsastunut. Enää puuttuu ekat yöpakkaset, jotta puutarha räjähtää syysväreihinsä. Sitä odotan malttamattomana oranssin, pinkin ja punaisen rakastajana. 

Liuskekivet myös vähitellen hakeutuvat paikalleen mieheni puurtaessa aina ehtiessään asentamassa niitä. Ja älkää huoliko, tässä on ollut synttäreitä ja mieheni on käynyt golfaamassa ja tehnyt välillä sisällä pieniä remppahommia, joten ei yritä selkäänsä tappaa työllä. Mutta kuulemma alkaa jo liuskekivien asentaminen pursuta kylläkin korvista. Vielä viimeinen rypistys. Olisikohan noin 5 m2 vielä odottamassa yöllä kauniisti kuutamossa loistavaa kiveystä. Kyllä tuota päivälläkin kehtaa katsella. Meille tulee niin kaunis puutarha luonnonkivineen. 

Aloitimme ennen lenssuani pintakäsittelemään lauteita. Tämän työn mieheni hoiti sairastuttuani yksin loppuun. Ja voi, siitä tuli upea. Nyt myös minä harvoin saunoessani saan jalat ylemmäs lämpöön mieheni levennettyä tukea. Seinä sai myös selkätuen suojakseen. Löyly oli alunperin yksivärinen tervalepän värinen, ja jo ensimmäisen kerran nähtyämme löylyn totesimme, että sitten joskus kun ehdimme, lauteet saavat uuden värin. Nyt oli se hetki ja lauteet tulevat nyt myös kestämään käyttöä pidempään pintakäsittelyn jäljillä. Kyseessä on myös ekologinen tuote, joka on aina plussaa. Samaa tuotesarjaa käytetty ennenkin ja kestää hyvin pinta käyttöä ja kulutusta. 

Lisäksi mieheni otti viime perjantaina porakoneen käteensä ja siirsi vessan ja kylpyhuoneen pyyhekoukut lopultakin järkevämmille kohdille käyttöä ajatellen. Iskuporakoneen lainaan saatuamme, saimme lopultakin mieheni toimesta lukulamput makuuhuoneen kiviseinälle paikalleen. Tuli niin kauniit ja toimivat kuin toivoinkin ja hukkuvat osittain tapetin kuviointiin, joten eivät ole liian hallitsevat seinällään. 

Ja ei bloggausta meidän vuoden kiireisimpään juhla-aikaan ilman kakkukuvaa.

Olkaa hyvät! 

Erikoisen hyvää kehittämä sienikakkupohja toimi taas moitteetta ja sain kakun pakattua täyteen makua itse tehdyllä kirsikkahillolla ja päälle löysin juuri sopivan määrän pensasmustikoita omasta puutarhasta. Joskus joutuu imprivisoimaan. Irrottaessani kakkuvuokaa, päätti päältä kakun pintakerros irrota, joten kakun päälle aikomani maidottoman kinuskin tilalle tulikin mantelimassa. Kaunis tuokin pintana. Reunoilla on vaniljalla maustettu kookoskerma.

Ja jotta en päästäisi teitäkään liian helpolla, laitan ajatuksillenne mutusteltavaa. Tämä ei nyt koske minua henkilökohtaisesti, mutta viime aikoina olen törmännyt sivusta seuraajana ihmisiin, jotka aiheuttavat oman huonon henkisen olonsa vuoksi puheillaan ja käytöksellään pahaa mieltä ja ahdistusta läheisilleen. Kokevat elämänsä tällä hetkellä liian kuormittavaksi ja/tai tylsäksi, syyttävät siitä läheisiään ja aiheuttavat siten arvostelullaan, ilkeilyllään ja ajattelemattomalla käytöksellään kanssaeläjilleen pahaa mieltä kaikkien itse tehtyjen päätösten jälkeen kantamatta itse vastuuta polusta, jonka itse on valinnut.

Kun mikään ei riitä eikä mikään muutu, samaa paskaa päivästä toiseen.

Ja sen toisen osapuolen pitäisi muuttua, koska itsellähän tässä ei mitään

ongelmaa ole... Vai miten se nyt menikään? 

Itse olen tämän lauseen sisäistänyt aikanaan uupumuksesta kuntoutuessani ja tämä on minullekin hyvä muistute, joka löytyy tällä hetkellä työhuoneeni seinällä roikkuvasta kalenterista. Vielä 4 vuotta sitten olisin kokenut tämänhetkisen elämäntilanteeni työkiireineen, puutarhan perustamisineen ja kaikkien muiden arkiyllätysten keskellä todella stressaavaksi. No, en koe enää. Saan taputtaa itseäni olkapäälle. Olen kehun ansainnut. Ja kiitos Einstein!