Ihana valkeus!

Lopultakin kaipaamaani lunta ja kunnon kerros. Ja kyllä, taas se ärsyttävä jokatalvinen nurina alkoi joidenkin osalta. Ensin niristään ja naristaan, kun sataa vettä ja on pimeää, ja nyt kun saatiin lunta, niin sekin en ihan tyhmää. Osan kohdalla ymmärrän asian. Kun sähköt katkeavat vuorokaudeksi ja edelleen senkin jälkeen pätkivät, niin kyllähän se elämää hankaloittaa. Itse selvisimme vajaan 8 tunnin katkolla ja sekin ajoittui suurimmilta osin nukkuma-aikaan, joten ei haitannut. Lisäksi jääkaappimme oli lähes tyhjä, joten sielläkään ei vahinkoja tullut. Pakastin ei tuossa ajassa ehdi kärsimään. Onneksi! Itse olen kuitenkin niin onnellinen pimeyden jälkeen, vaikka hikipäässä eilen kaivoinkin autojemme esiin yli 20 sentin märän ja painavan lumikerroksen alta.

Samoin puutarhamme kaipasi eilen pelastamista. Lumimassa oli niin painavaa, että jopa suuren katajamme latva taipui lumen painosta. Samoin etupihan timanttituijat olivat jakautuneet kahtia ja kaipasivat hieman ravistelua ottaakseen vanhan mallinsa takaisin. Norjanangervopensaat myös mystisesti katosivat perjantain ja lauantain välisenä yönä. Pienen kaivamisen ja ravistelun jälkeen ne löytyivät lumen alta. Ulkovalosarjamme, jonka suurimpaan norjanangervoomme aiemmin viritimme, olivat painuneet oksien mukana lumeen ja melkein jo maahan jääätyneet, kun eilen aamusta lähdin pelastusretkelleni pihallemme. Onneksi vain yksi oksa oli katkennut ja valotkin sain kiskottua takaisin pensasta valaisemaan.

Olen ihaillut maisemia eilisaamusta saakka. On niin ihanasti valoa. Tänään myös aurinko pilkisteli levätessäni migreenin kourissa makuuhuoneen sängyllä. Onneksi lääkitys alkoi tehota ja nautiskelin ikkunasta säteilevästä auringonvalosta. Parhaita hetkiä elämässä kevään saapumisen lisäksi on ensilumi ja joka vuosi siitä riemuitsee yhtä paljon.

Luminen viltti valahtamassa kellarin katolta.

Tammen oksat ja kesäinen perannapenkin tukinaru keräsivät itselleen valkoisen vaipan.

Pehmeät askelmat johtavat kahden lumisen kartiovalkokuusen luo.

Huomenna on paluu arkeen kolmen viikon lomailun jälkeen ja työ kutsuu. Pehmeä lasku, koska työviikko on iltapäivävuoroa eli aamusta saa nukkua. Koska olin lähes puoli vuotta sairauslomalla ja nyt teen lyhennettyä työpäivää, ei tämä lomailu kuukauden työputken jälkeen tällä kertaa tuntunut kovin erikoiselta. Kuitenkin kotona olen saanut olla ja tehdä asioita yksikseni ja ystävieni kanssa, joista nautin, joten sitä kutsuisin onnistuneeksi lomaksi. Lisäksi pysyin terveenä loman ajan, kunnes edellisiltana alkoi nokka valumaan ja kurkkua karhentamaan. Tehostetun vitamiinikuurin, allergialääkkeiden ja nenähuuhtelukannun avulla kuitenkin olo on jo huomattavasti parempi. Joten eiköhän tämä tauti alkuunsa selätetä. Kohta voi myös alkaa vaihtamaan asuntoonkin jouluverhoja ja muita ihanuuksia. Ei nyt ihan vielä, mutta ehkä jo viikon päästä. Päätin, että tänä vuonna en blogissani joulukalenteria pidä, vaan nautiskelen vain omista suklaakalentereistani ja kirjoittelen jaksaessani. Nautitaan valkeista maisemista sen hetken, kun ne kestävät!

Lomailua

Lomalleni en suunnitellut mitään, mutta kaikenlaista olen hieman ehtinyt tekemään. Leipomaan, viettämään aikaa mieheni kanssa, kyläilemään ystävillä, käymään elokuvissa, sukuloimaan, järjestelemään työhuonettani, lenkkeilemään raittiissa syyssäässä sekä nukkumaan hyvin.Viikonloppuna kävin myös kädentaitomessuilla ja osa jouluostoksistakin on jo tehty.

Halloweeniksi leivoin suklaa-turkinpippuri-saksanpähkinä -muffineita. Päällä Dammenbergin tummasuklaanappeja kurpitsan virkaa toimittamassa. Vuoat ostin jo aiemmin lähikaupasta, josta löytyy melkein mitä vain. Ostin sieltä myös metallisen kuppikakkutelineen, mutta nämä pahvivuoat ovat liian korkeita siihen. Matalammat muffinssit tulevat hyvin pääsemään edukseen siinä.

Työhuoneeni on myös vähitellen saavuttanut uuden ilmeensä uusien verhojen, uuden järjestyksen ja uuden käsityöhyllyni myötä. Alkujaan suunnittelin huoneesta harmaa-hopea-punaista energistä työhuonetta. Kuitenkin tapetti, jonka tilasimme tutun kautta, olikin hopeanharmaan sijaan vaaleansini-hopeinen, enkä halunnut siihen kirkkaanpunaista sekoittaa, joten huone jäi pelkistetyn vaaleaksi. Nyt uudistuksen myötä huone on saanut lisäkseen vaaleanvihreän ja vaaleankeltaisen sävyjä alkaen kesällä ompelimistani tinttiverhoista. Kesällä möys ullakolta löytynyt vanha limenvihreä tuoli löysi paikkansa työhuoneeltani. Lattiatilan lisäännyttyä uuden järjestyksen myötä, kaivoin autotallillta aiemmin käytössä olleet mummuni minulle kutomat vaaleanvihreä-keltaiset matot esille ja ne pääsivät lattiatilaa peittämään ja lämmittämään.

Olemme nyt syksyn pimeyden saavuttua mieheni kanssa lisänneet pimeään pihaamme led-valoja. 70-luvun tyyliin ulkovalot ovat vain taka- ja etuterassien lautakattoon upotettuina. Appivanhemmat myöhemmin lisäsivät autotallin edustalle liikkeeseen reagoivan valon. Ja siinä ulkovalomme ovatkin. Tarkoitus olisi lisätä takapihan puolelle joskus kiinteämmätkin valot, jotta näkisi syksyisin kulkea puuliiterille ja maakellarillemme, mutta sitä odotellessa olen ratkaissut ongelman väliaikaisilla valosarjoilla. Aiemmin terassin kaiteella valoa tuonut pitkä, yli 200 valon led-sarja, alkaa olla aikansa elänyt ja välissä oli pätkiä, joista lamput olivat jo palaneet. Siirsimme sen norjanangervopensaaseen lintulaudan vierustalle, jossa se hyvin vielä valaisee puutoksistaan huolimatta ja kimaltaa ihanasti olohuoneen ikkunasta sisällekin näkyen. Kaiteelle ostimme uuden valosarjan, jossa on 240 lediä. Hieman harmittaa, kun emme löytäneet kuin lämpimän valkoisen sävyisen valosarjan. Itse pidän ulkona enemmän kirkaan valkoisen valosävyistä, mutta pääasia, että saamme nyt siitä valoa pimeälle seinustalle kulkemista varten. Lisäksi muovikuusen kokosimme jo takaterassille valoineen, mutta odotamme kuitenkin lähemmäs joulua, ennen kuin siihen valot sytytämme. Itse olen lisännyt sisälle valoa ikkunoihin. Työhuoneelle pääsivät tänä vuonna hevoset, makuuhuoneella on ihanat rautalankasydämet ja olohuoneen ikkunaa valaisee perinteisesti isompi valosydän. Kohta lisään myös appiukkoni ostaman valoenkelin mieheni työhuoneen ikkunaan etuoven vierustalle. Saa toivottaa vieraat tervetulleeksi. En niinkään uskonnollinen ole, mutta tuntuu kuin toisi taas edesmenneen rakkaan jouluksi luoksemme.

Eilen sain askarteluseurakseni siskontyttöni, jotka valitsivat tekniikakseen sormivärit ja leimasimet. Kortteja syntyi iso pino ja päivä sujui tytöillä ilman keskinäistä riitelyä. Joten ihmeitä tapahtuu sittenkin! Tämä täti tosin hieman joutui heti alkuun ääntään korottamaan nuoremmalle neitoselle, joka on hätäinen ja  supernopea liikkeissään, ja sormivärit meinasivat heti alkujaan päätyä ihan jonnekin muualle kuin paperille. Alkuärähdyksen jälkeen askartelu kuitenkin sujui hienosti ja tytötkin tuntuivat olevan tyytyväisiä askartelupäiväänsä. Nuoremman kanssa kävimme myös päiväunilla ja luimme Mauri Kunnaksen joulupukkikirjaa. Kovin tuntui edelleen olevan jännä ja moni asia mietitytti neitokaista lukemisen lomassa. Itse olen kirjan saanut kummitädiltäni joululahjaksi vuonna 1981. Siinä on ihanat kangaskannet ja kuvitus Kunnaksen tyyliin, eli joka kerta löytää kuvista jotain uutta, mitä ei ole aiemmin huomannut. Olisikohan Mauri Kunnaksen ensimmäisiä joulukorjoja? Äitini onneksemme piti hyvän huolen kirjoistamme ja suojeli niitä tuhoilta mahdollisuuksien mukaan, joten seuraava sukupolvi saa myös niistä nyt nauttia.

Viime viikolla rikoin perinteen (koska mieheni oli kotosalla ja hänen mielestään joulumusiikkia joutuu kuuntelemaan jo muutenkin ihan liikaa) ja aloitin joulukorttien askartelun ilman joulumusiikkia. Ajattelin korjata tilanteen tänään jatkamalla korttien viimeistelyä joulumusiikin tahdittamana. Eiköhän se joulutunnelma sieltä vähitellen löydy.