Ensimmäinen kukka kirsikassa!

Prunus serrulata "Kiku-Shidare-Zakura".

Sain edellissyntymäpäivälahjakseni koristekirsikan, jota olin ihaillut puutarhamyymälässä. Vähän jännitti, miten tulee menestymään, ja sain kommentteja puutarhaihmisiltä, että ei tule menestymään näin kylmällä kasvuvyöhykkeellä, mm. ensimmäinen kunnon pakkastalvi tulee tappamaan puun. Kaksi talvea on ollut aika leutoa ja sää vaihtelevaa, mutta toisaalta rajuja lämpötilanvaihteluita kasveille.

Totesin viime keväänä, että kirsikka oli hengissä, mutta kukkimisen jätti pettymyksekseni väliin, ja ehdin jo miettimään, eikö viihdy kasvupaikallaan. Todennäköisesti kukinta jäi kuitenkin väliin juurtumisen vuoksi.

Tänä keväänä olen jännitykselllä seurannut, miten käy, saaadaanko kukintaa. Viime viikolla huomasimme puussa nuppuja ja maanantaina ensimmäinen kukka alkoi aueta. Edelleenkin kukkia on vasta yksi auki ja pari muuta aukeamassa. Nuppuja on vielä lisää. Joten saatan saada kirsikankukinnan tänä vuonna syntymäpäivälahjaksi. Kaunis on tämä vaaleanpunaisena kukkiva hattarapilvi.

Hyvää oloani ihanan aurinkoisten päivien lisäksi on myös lisännyt tiistaina käyty akupunktiohoito, jolla helpotettiin niska- ja yläselkäjumia, lonkkatulehdusta sekä reiden sivun kalvon kiristystä ja aukaistiin pitkästä aikaa poskionteloiden tiehyitä. Huomenna uudelleen.

Eilinen meni työhuonettani uudelleen järjestäessä ja täytyy sanoa, ettei uskoisi, että tässä vasta kahdeksisen vuotta ollaan asuttu! Oli sen verran (taas) turhaa tavaraa taas kertynyt "nurkkiin". Kaappitilan ollessa lähes täysi, kävin myös pikaisesti shoppaillemassa uusia sängynaluslaatikoita makuuhuoneemme sängyn alle, jonne sain sopimaan työhuoneellani säilytyksessä olleita varatyynyjä ja -peittoja.  Matkaan kaupoilta tarttui myös muuta tarpeellista säilytyskalustetta. Työhuoneeltani meille muu tarpeeton tavara ja vaate saa siirtyä kierrätykseen, ja myöhemmin mahdollisesti tarpeellinen, kuten laverisängyn alta löytyneet väliaikaissäilytykseen unohtuneet käytävämatot, siirtyvät autotallille.

Mieheni tuli aamulla töistä ja on nyt aamu-unilla, mutta tänään pääsemme ehkä jo hieman huonekaluja vaihtamaan paikalleen, jos ehdimme ennen hänen lähtöään iltaopiskeluun. Sänky saa siirtyä autotallille ja tilalle saapuu näin alkuun viime viikonloppuna pihakirppikseltä ostamani tukeva, puinen laatikosto ja lisäistumatilaksi keittiön vanha pöytä, ihan viikonloppuna vietetäviä synttäreitäni ajatellen. Toivisin viikonlopuksi aurinkoista säätä, jotta pääsisimme synttäreitäni juhlimaan ulos suurelle kotiterassillemme, mutta säästä kun ei tiedä, parempi varautua myös sadesäähän ja sisäsynttäreihin. Lauantaina on myös tiedossa ystäväperheessä YO-juhlat, jonne menemme herkuttelemaan ja iltaa istumaan hyvässä seurassa, joten olisihan tuo mukava, jos sade pysyisi tuolloinkin poissa.

Tänään jatkan kuitenkin vielä edelleen sekasorron vallassa olevan työhuoneeni järjestyksen uudistamista. Kunhan laatikoston saan paikalleen ja sinne siirrettyä pikkutavaraa liukuovisäilytyksen takaa, tilalle mahtuvat nyt säilytystilaa kaipaavat käsityötarvikkeet ja muu tällä hetkellä paikkaansa odottava tarpeellinen tavara. Kuvia laitan esille, kunhan saan työhuoneeni kuntoon.

Luonnon omaa väriterapiaa

Viimeisen postauksen jälkeen voimat olivat vähissä. Vettä satoi ja oli harmaata ja kylmää. Ja vaikka aurinkokin alkoi vähitellen paistamaan, en jaksanut ulos lähteä siitä nautiskelemaan. Vähitellen olen rämpinyt taas ylös sohvan syövereistä ja hakenut voimia ystävien luota ja omasta kotipuutarhasta. Ja nyt lopultakin olen päässyt eteenpäin jaksamiseni kanssa ja päässyt avohoidon puolella jatkohoitopaikkaan, eli jatkuvampi psykoterapia pääsee alkamaan vähitellen. Pääsen käsittelemään saamiani arpia ja menetyksiäni ammattilaisen kanssa pitkäjänteisemmin. Se jo antaa voimaa ja uskoa tulevaisuuteen.

Eilen jaksoin lähteä paikkakuntamme markkinoille, koska kuulin, että olemme saaneet tänne uuden lankakauppiaan, joka oli markkinoilla myymässä tuotteitaan. Hän myy ekologisia kierrätyslankoja sekä luomulankoja. Matkaan tarttui tämä ihanan herkullisen karkkivärinen kierrätyssilkkilanka. Paljon muutakin ihanaa oli tarjolla. Mm. luomupuuvilla olisi ollut ihanan pehmeää. Jos kiinnostuit, katso lisää osoitteesta Neulovilla.

Lisäksi illemmalla poikkesimme tuttavan pihakirppikselle tekemässä löytöjä ja löysin ihanan laatikoston ja pienen puisen liukuovikaapin työhuoneelleni, johon teen muutosta eli lisää tilaa olisi tarkoitus saada huoneeseen luotua, koska on tällä hetkellä kovin ahdas. Lisäksi lisäsäilytystila olisi tarpeen. Rahipatjat jo vierasvaraksi on ostettuna nyt huoneessa olevan sivustavedettävän laverin tilalle. Laveri matkaa takaisin siskoni luokse varavuoteeksi. Mutta löydöistäni ja muutoksesta paremmin kuvia, kunhan saan työhuonettani uudistettua.

Väriterapiaa on myös puutarhassamme tarjolla runsaasti ja nyt on ensimmäinen kevät, kun sipulikukkailotulitus on kunnolla vauhdillaan pihassamme. Pikarililjatkin, jotka lykkivät viime vuonna vain jokusen lehdenkärjen näkyviin, kukkivat nyt urakalla ja kukinta jatkuu edelleen. Tämä sipulikukkabuumini on osittain anoppini ansiota. Hän kun lausui ostaessamme talon ja alkaessamme kunnostaa puutarhaa, että sipulikukat eivät tässä puutarhassa sitten menesty, koska maa on niin savista. Näin hänelle on sanottu. Minäpä sitten ajattelin, että sehän nähdään.

Ja kyllä, pihassamme kasvaa nyt erilaisia tulppaaneja ja narsisseja, pikarililjaa, helmililjaa ja erilaisia suurempia liljoja, ja kaikkea muutakin pientä on tullut lisättyä. Hyvin menestyvät jo toista kevättään. Ja edelliskeväänä istuttamani alliumit, jotka luulin mädäntyneiksi, ovat nyt nostaneet lehtiään parkkipaikan reunusmuurilla. Nyt jännittää, jaksavatko kukkia. Siskoltani sain myös lempi-iristäni, sitä sini-keltaista. Sen kukintaa myös kovasti odotan.

Edellispäivänä kävimme hakemassa siskollani talvisäilössä olleet joriininjuurakot ja gladioluksen sipulit ja ovat nyt jokavuotisessa kukkapenkissään turvassa mullan alla. Harso on vielä lisäämättä, koska yöhallaa ei ole nyt ollut tarjolla, kiitos sateisten säiden. Mielestäni joriinit juurakkoineen ovat erittäin helppohoitoisia moneen muuhun kesäkasviin verrattuna. Moni niitä karsastaa, koska ovat vaikeita? Kesällä annat vettä ja odotat, että kasvavat ja kukkivat. Talveksi leikkaat varret alas, kaivat juurakot ylös, kuivatat, puhdistat pahimmat mullat pois  ja nostat viileään, ilmavaan, kuivaan tilaan (tällainen tila onneksi löytyy isosiskoni taloudesta samalta paikkakunnalta) ja keväällä lyöt taas takaisin multiin kasvamaan. Ei mielestäni mitään rakettitiedettä! Gladiolukset ovat vieneet meidän molempien, mieheni ja minun sydämeni ja niitä vaan on pakko laittaa joka kesä kasvamaan. Nämä sipulit nostetaan myös syksyllä ylös ja viedään siskoni kellariin varsineen päivineen talven kylmyydeltä turvaan.

Puissa ja pensaissa alkaa olla nyt nuppuja. Tämä kevät on jotenkin nin hitaasti etenevä ja kaikki on myöhässä. Täysin vastakohta viime keväälle, jolloin taas kaikki kukkivat etuajassa. Luumupuumme aloittivat kukintansa eilen. Ja edelliskesänä lahjaksi saamani koristekirsikka, joka jätti viime vuonna kukinnan väliin, on nyt nupullaan, joten jokusen kauniin valeanpunaisen, pörheän kukan tulemme näkemään tänä keväänä. Ehdin jo ajatella, että puu ei viihdy valitsemallani paikalla, mutta onneksi erehdyin. Pensasmustikoissa näytti myös olevan jo ensimmäiset nuput. Ja tietenkin omenapuut ovat nupullaan ja näyttää tulevan komea kukinta tänä vuonna, ainakin valkeaankuulaaseen.

Ps. Kerrankin onnistuin valloittamaan ihanan keväisen valoisan tunnelman alla olevaan kuvaan.

Kivikkomaalla patjarikot innostuivat myös nyt kukkimaan. Nostin tänä keväänä mehitähdet, rikot ja maksaruohot ylös, koska näyttivät niin kärsineiltä. Kasvipenkissä oli kivireunus, jonka alla muurahaiset viihtyivät erinomaisen hyvin. Mehikasvit eivät yleensä pienistä itseensä ota, mutta patjarikot alkoivat nuutua, joten vaihdoimme kivireunuksen muoviseen sekä pohjalle uudet maaneristyskankaat, lisäsimme myös alimmaiseksi pohjalle sepeliä ja mehikasvit saivat myös uuden hiekkamullan. Vaihdoin myös patjarikkojen paikan penkin aurinkoisempaan reunaan. Nyt näyttävät siis viihtyvän ja ovat lähteneet kasvamaankin.

Ruusujuuren siirsin myös avarampaan kohtaan tunnistettuani sen ja on sen jälkeen kasvanut huimasti. Mietityttää, pitääköhän vieressä kasvava amerikanvuokko vielä siirtää hieman kaueammaksi. Siirtämäni tyyriän poikanen tuntuu viihtyvän uudella paikallaan ja kukkii itse asiassa jo aiemmin kuin emokasvinsa vanhalla paikallaan.

Pihamme toinen harvinaisuus on jalokiurunkannus, joka kukkii nyt parhaimmillaan. Pitkään etsin tietoa aikanaan, mikä kasvi mahtaa olla kyseessä, koska anoppinikaan ei sitä tiennyt. Isosiskoni onneksi sai selville ja tämä kaunis, vaatimaton (ihan missä vain kasvava) kasvi on edelleen on säilyttänyt paikkansa puutarhassamme monista kukkapenkkien mylläystoimistamme huolimatta.

Nyt on luvattu sään lämpiävän. Nautitaan siitä ja tästä ihanasta kevään valoisuudesta ja auringonpaahteesta. Toivotttavasti viikon päästä olisi jo niin lämmintä, että ulkona tarkenisi. Juhlia tiedossa tuplasti. Nyt minä jään nyt odottelemaan miesvierastani, jonka pitäisi saapua tänään traktoreineen kääntämään kasvimaamme kylvökuntoon. Ja ikkunoiden tärinästä päätellen hän saapuikin juuri!

Kuoleva ihminen - painajainen hyvinvointivaltiossamme!

Viime päivinä ei ole Hetanaa huvittanut mikään, vaan otsikoksi olisi sopinut paremmin hu-alun poisto ja sen jälkeen jäävän 3. ja 4. kirjaimen toisto. On sen verran rankkaa tämä hyvä veli -systeemi Suomen terveydenhuollossa. Kirjaukset kun jättää tekemättä oikeassa kohdassa tai laatii paikkansapitämättömiä kirjauksia, selviää hoitovirheistään puhtain paperein, koska sana vastaan sana -tilanteessa omaiset/potilas aina häviää. Tekemäämme kantelua tarkastava taho ei voinut näiden kirjausten puutteiden vuoksi asiaa sen enempää tutkia, eikä virheitä siten ole tapahtunut. (Olisinpa tajunnut kysyä luvan nauhoittaa puhelut!) Muutenkin vastineessa vastattiin hieman aina asian vierestä. Joten vastine kanteluumme on saatu ja valittaa ei voi enää samalle taholle. Ei edes ylimalkaisesti laaditusta, asianvierestä "puhuvasta" vastineesta. Joten kuolevan ihmisen ja hänen läheistensä kohtelu on ala-arvoista nyky-yhteiskuntamme terveydenhuollon suurissa rattaissa.

Kyseessä on siis kuolevan ihmisen unohtaminen kotiin ja hoidon ja perusteellisimpien tutkimusten viivästyminen sitä kautta. Aamulehdessä oli viime viikon sunnuntaina etusivun juttu ja tarkempi kaksiaukeamainen kirjoitus koskien samaisen sairaalan hoitovirheen vuoksi kuolleen syöpäpotilaan hoitoa. Jutussa tämä suuri hoitolaitos kehui mm. kuinka tiedonkulkua on heti tämän edeltävän virheen jälkeen korjattu ja asiat ovat nyt kunnossa. Juttu koski vuoden 2013 tapahtumia...

Me elimme saman huonon tiedonkulun vuoksi aiheutuneita kärsimyksiä samaisen sairaalan hoidossa heinä-elokuussa 2014! Tästä johtuen äitimme ei saanut ajoissa tarvitsemaansa kivunhoitoa, koepalat otettiin luvattua myöhemmin ja sen jälkeen "hoito-ohje" oli odotella rauhassa kotosalla soittaessamme monasti hoitavalle osastolle. Tietoa emme saaneet, miksi mitään ei tapahdu, emmekä myöskään minkäänlaista jatkohoito- tai tutkimussuunnitelmaa. Hoitava lääkäri oli unohtanut kirjata jatkosuunnitelmat potilaskertomukseen, mutta sekään ei siis ollut kuin sairaalalle yleisen huomautuksen aiheuttava virhe. Sama kyseinen lääkäri myös lupasi äitimme kutsua viikon sisällä tutkimuksiin, mutta tämäkään ei tapahtunut luvatussa aikarajassa. (Ja tästä löytyy mustaa valkoisella.) Eikä tämä lääkäri vastineensa mukaan ole myöskään potilasta unohtanut. Kummallista kerrassaan, että mitään kirjauksia ei ole, mutta ei myöskään unohduksia ole selvitysten mukaan tapahtunut? Nykypäivän potilasjärjestelmä pitää lokia kaikista potilastiedoissa käyneistä ja jokaisesta käynnistä jää työntekijän sormenjälki tarkkoine ajankohtineen. Eikö täältä voitu tarkastaa, pitääkö hoitavan lääkärin puheet paikkansa? Oman paikkakunnan hoidot ja tutkimukset aloittaneen lääkärin kautta saimme tiedon, että kukaan ei ollut koepalojen oton jälkeen, patologia lukuun ottamatta, käynyt potilaan terveystiedoissa hänen juuri tapahtuvan käyntinsä lisäksi. Ja se oli muuten se suurin virhe, että meni kertomaan koepalojen alustavan tuloksen eli pahanlaatuisuuden. Rehellisyys ja suoruus lääkärinä on siis pahasta! (Suuri kiitos siitä hänelle!) Kirjausten puutteen ja äitini koepalatulosten tarkastamattomuuden vahvisti myös sairaalan osastolta hoitaja puhelimessa minulle soitettuani viimeisen kerran sinne äitini kotona pärjäämättömyyden ja kipujen vuoksi. Samainen hoitaja kehoitti myös tekemään huomautuksen/kantelun unohduksesta ja sitä kautta hoitovirheestä. Myöskin samaisen puhelun jälkeen äitini pääsi sairaalahoitoon ja hoitava lääkärikin soitti kiireisesti isälleni luvattua aikaisemmin. (Vaikka ei ollutkaan unohtanut potilasta!) Hoitajan tekemät kirjaukset käymästämme puhelusta ovat kuitenkin täysin jotain muuta, joten tämä on juurikin se yksi syy, miksi mitään hoitovirheitä ei myöhemmin tutkimusten mukaan tapahtunut, vaikka sillä hetkellä jopa hoitavasta yksiköstä tämä myönnettiin.

Nyt tämä kyseinen suuri sairaala kiemurtelee edelleen eikä myönnä virheitään, ei myöskään selvästikään halua kehittyä palautteemme ja tekemisiensä virheiden pohjalta (viittaan aiemmin mainitsemaani Aamulehden kirjoitukseen). Me emme myöskään ole saaneet minkäänlaista anteeksipyyntöä. Nyt takertuvat pieniin muotoseikkoihin ja vyöryttävät syytä pienemmän paikkakunnan yksikön niskaan omasta epäonnistuneesta toiminnastaan. Eniten harmittaa, että yritetään mustamaalata juurikin sitä pienempää yksikköä, jossa potilaan sekä omaisten kohtelu oli inhimillistä ja potilaan sairauteen ja oireisiin oikeasti perehdyttiin, varmistettiin jatkohoidon kiireellisyyden laatu ja tutkimuksia suoritettiin oikeasti kiireellisellä aikataululla eikä odoteltu, että kyllä kuoleva sen kolme kuukautta voi odottaa, minkä laki määrittää. Ainoa virhe, minkä tämä pienempi yksikkö teki, oli se, että he luottivat jatkohoitopaikan lupaukseen kutsua potilas kiireellisesti viikon sisällä tutkimuksiin. Kutsua ei viikon sisään kuulunut, ja voin kertoa että odottavan, ja varsinkin kuolemaa odottavan elämässä, jokainen hukkaan heitetty päivä on liikaa, ja sairaus saa päivä päivältä lisää valtaa lisäten kipuja ja uupumusta.

Sairaalaahoitoonkin äitimme otettiin vastahakoisesti taisteltuamme asian puolesta puhelimessa toistuvasti äitimme yleistilan jo romahdettua ja siinä vaiheessa sairaalassa sitten todettiinkin, että kun nyt potilas on niin kovin heikossa kunnossa, ei enää kannata tutkia enempää. Siinä olemme täysin samaa mieltä. Tutkimukset olisi pitänyt suorittaa ajallaan eikä odotella, että potilas kotona heikkenee tutkimuksiin kelpaamattomaksi. No, säästyihän taas yhteiskunnan varoja tutkimukset välttämällä ja sairaalan tilastotkin pysyivät "kauniimpina", kun ei tullut yhtä kuolemaa lisää listoille. Saattohoito toteuttiin muualla, luojan kiitos! Ja olenkin niin onnellinen siitä, että äitimme pääsi omalle paikkakunnallemme saattohoitoon, eikä joutunut jäämään ko. "unohtelevan" ja hoitovirheitä suoltavan sairaalan hoitoon.

Asiasta keskusteltuani muiden kanssa, olen törmännyt samanlaiseen kohteluun kuolevaan ja hänen lähiomaisiinsa kohdistuen. Törkeää hyväksikäyttöä ja luottoa siihen, että ei kukaan kuitenkaan jaksa valittaa. Harva vakavasti sairas jaksaa taistella hoitonsa ja tutkimuksiin pääsynsä vuoksi. Samoin omaiset ovat voimattomia, kun yrityksistä ja yhteydenotoista huolimatta mitään ei tapahdu. Lisäksi kun läheinen lopulta on saavuttanut rauhan ja saatettu lepoon, henkinen romahdus vie voimat ja harva jaksaa laatia huomautuksia ja kanteluita. Minä laadin niitä kolmin kappalein, itse sairaalaan huomautuksen, sairaalan välinpitämättömyyden jälkeen potilasvahinkovakuutuksen ilmoituksen, sekä Valviralle kantelun. Kaikki runsain kyynelein kasteltuina. Voimavarat olivat nollassa niitä laatiessa ja laatimisen jälkeen. Ja nollaan ne myös menevät joka kerta, kun vastineeksi saat pelkkää sanahelinää, ei tarvetta puuttua tapahtuneisiin asioihin eikä virheitä myönnetä. Tähän nämä suuret hoitolaitokset luottavat ja se mahdollistaa moisen epäimhimillisyyden toteuttamisen nyky-yhteiskunnassamme ja maatamme yleisesti kutsutaan myös hyvinvointivaltioksi. Näissä puitteissa tämä ei ainakaan toteudu. Lähinnä pahoinvointivaltio olisi sopivampi termi sairaan, kuolevan ihmisen huonoon kohteluun viitaten.

Jos nyt luet tämän ja läheisesi tai tuttavasi ovat samassa tilanteessa, olkaa niitä "hankalia omaisia", vaatikaa tietoa, vaatikaa hoitoa ja tutkimuksia ajoissa, pyytäkään lupa nauhoittaa ne puhelut ja keskustelut joita käytte, jotta ette jää myöhemmin alakynteen, jos kantelutilanteeseen hoitovirheiden vuoksi joudutte. Ja kerätkää ne viimeiset voimanne, jos hoitovirheitä tapahtuu ja tehkää ne huomautukset ja kantelut. Me emme äidillemme inhimillistä hoitoa saaneet ajoissa, koska luotimme tämä suuren sairaanhoitoyksikön ammattitaitoon ja jouduimme keskelle painajaista seuraamaan rakkaamme hidasta kuihtumista kotona ilman asianmukaista kivunhoitoa, joka olisi pitänyt sairaalassa toteuttaa. Viimeinen elinviikko pienen yksikön hyvässä hoidossa sujui hoidon kannalta ihmiselämää ja lähiomaisia kunnioittaen rauhaisasti ja kivutta. Varmistakaa, että kuoleva läheisenne saa ajoissa sen tarvittavan oireita helpottavan kipulääkityksen ja sairauden muita oireita helpottavan hoidon. Kaikkia emme voi pelastaa ja kuolema on luonnollinen osa ihmiselämää, mutta tärkeää on varmistaa, että kuoleva saa mahdollisimman hyvän ja kivuttomuuden mahdollistavan hoidon lyhyelle loppuelämälleen!

Asia ei meidän kohdallamme myöskään tule jäämään tähän. Itseämme omaisina voisimme tietenkin säästää ja jättää asian jo sikseen, mutta kesäinen/syksyinen painajaisemme oli sen verran rankkkaa koettavaa sekä itselle että koko suvulle, että minä ainakin koen että en voi jättää tätä tähän. Pieni toivo elää, että tämä pienikin ihminen voi vaikuttaa asioihin sitkeydellään tai ainakin saada julkisuutta kuolevan potilaan ja hänen lähiomaistensa epäinhimilliselle kohtelulle, ja tulevaisuudessa mahdollisesti estää muita saman asian kanssa painivia ja/tai samaa huonoa kohtelua saavia potilaita ja omaisia joutumasta kohtaamaan samoja vaikeuksia. Voimia sinulle, joka olet samaa kokenut tai juuri kokemassa. Niitä tulet tarvitsemaan "taistelussa tuulimyllyjä" vastaan.

Voimien keruuta

Viime aikoina on tuntunut, että päivät hukkuvat jonnekin. Muisti tekee tepposet ja ajantaju on hakusessa. Pitkästä aikaa kuitenkin viime päivinä on tuntunut, että voimani vähitellen alkavat palautua. Olen jopa käynyt jo yksin kävelylenkillä ja jaksanut hieman vahvistella kotijumpalla lihaksiakin. Muu lihasvahvistus on hoitunut sitten puutarhatöillä. Käsivarsista on löytynyt taas "uusia" lihaksia.

Sunnuntainen äitienpäivä ei vuosiin ole kuulunut lempijuhliini ensinnäkin tahattoman lapsettomuutemme vuoksi, ja tänä keväänä se oli myös ensimmäinen äitini kuoleman jälkeen, joten mielialani oli kohtuullisen matalalla. Kävimme kuitenkin mieheni ja anoppini kanssa ulkoruokinnassa äitienpäiväaterialla, koska halusin yrittää kuitenkin juhlistaa päivää läheisteni vuoksi. Migreeni kyllä nosti päätään, mutta onneksi pysyi kurissa hyvällä kotilääkityksellä.

Lauantai oli parempi päivä ja sain kuvassa olevan kauniin kukkakimpun siskoni perheeltä. Keskeisänä kimpussa nuoremman siskontytön mukaan "piano". Tahatonta huumoria oli myös ilmassa nelivuotiaan kimppua minulle ojentaessaan toivottaessa "Onneksi olkoon!" Onhan se onni, että pahimman yli olen lapsettomuuden hyväksymisen suhteen päässyt ja meille lapsettomille on oma päivä.

Vietimme myös viime viikolla isäni syntymäpäivää, oikeastaan kahteen kertaankin. Samalla minä näin kaikkia sisaruksiani ja ehdimme viettämään yhdessä aikaa perheeni kanssa. Äitini kuoleman jälkeen yhteiset tapaamiset tuntuvat entistä tärkeämmiltä.

Sain myös isosiskoltani juurakoita ja taimia jokusen lisää ja uusi perennamaa sai taas lisää kasveja. Uutena sinne siirtyi mm. jalostettuja iiriksiä, lime-vaaleanviolettia syysleimua ja neidonmaksaruohoa. Lisäksi muualta omasta puutarhasta siirsin sinne lisää sipulikukkia, mm. scillaa, krookuksia ja valkonarsissia. Saa nyt sitten nähdä miten lähtevät kasvamaan. Lisäksi juurakko, jota en aiemmin tunnistanut, paljastui kasvun alettua ruusujuureksi. Eikä ole anopin mukaan heidän perujaan, joten jostain maata kaivaessamme siis nousi esiin pala historiaa. Mielelläni otan ruusujuurta myös pihaani kasvamaan. Aikamoinen luettelo kertyi kasveja kasvikartan uudelleen piirtäessäni. Ja huom! Sain tällaisen kerrankin piirrettyä. Ensi keväänä on tiedossa mitä mistäkin nousee ja mikä jäi nousematta.

Eilen illalla toimin kuljettajana nuoremmalle siskontytölleni tanssiharjoituksiin. Tein myös omasta mielestäni hienon nutturakampauksen neidille, neidin mielestä ei-niin-hieno, mutta antoi sentään olla paikallaan illan ajan. Huteja sattuu tädeillekin makuasioissa. Lisäksi neiti pääsi meille illaksi isosiskon sairastaessa kotona ja pelasimme hieman jalkapallloa ja tietenkin saippuakuplat täytyi saada puhalteluun. Ja kielloistani huolimatta pihalle toimintaan nostettua suihkulähdettä piti käydä lotraamassa. Kerta riitti ja toteamus oli, että vesi oli k-y-l-m-ä-ä! Parhaita asioita oli myös, että pääsi lopultakin tädin punaisen auton kyytiin, jonne ei ole aiemmin päässyt. Kauheinta oli, että en hakenut jumpasta autolla, vaan joutui kävelemään meille ne 250 metriä. Lapsiparka...

Tänään aloitin aamun lempipuuhallani eli mankeloinnilla. Lapsena olin paljon äidin mukana pyykkituvalla ja pääsin avustamaan "isolla" mankelilla mankeloinnissa ja nautin suunnattomasti pyykkituvan puhtaan pyykin tuoksusta ja mankelin hypnoottisesta pyörimisliikkeestä ja siitä kuinka liinan sisään katosivat lakanat ja muut siliämistä kaipaavat tekstiilit ja sitten ilmestyivät taas esille. Lisäksi pääsi käyttämään oikeaa "sähkökonetta" äidin valvovan silmän alla aina ajoittain. Muutettuamme mieheni kanssa tähän taloon saimme perinnöksi anoppilan vanhan kotikokoisen Rosenlew-mankelin ja hyvin pyörii vieläkin. Liina oli ainoa, joka kaipasi vaihtoa ja se onnistuikin helposti itse ompelemalla. Inhokkipuuhaani on silittäminen, joten olen onnellinen mankelistamme, koska osan puhtaista pyykeistä saan sillä mankeloitua ja säästyn enemmältä silittämiseltä.

Aiemmin keväällä mietin, että taidan jättää väliin taimien omakasvatuksen, mutta harkinnan jälkeen päätin kuitenkin kylvää osan kesäkukista ja yrteistä itse. Ja ovat nyt tässä vaiheessa. Osa jo kerran mieheni avustuksella yhdessä koulittuna ja osa suuremmaksi kasvaneista jo siirrettynä minikasvihuoneeseen. Ajattelin, jos saamme hankittua tänä keväänä lopultakin kasvihuoneelle hyllykön, niin pienemmätkin taimet pärjäisivät jo aika pitkälle kohta öitäkin siellä, ainakin harsotettuna, jos kylmiä öitä esiintyy. Nyt olen lähinnä ulkoiluttanut aurinkoisina päivinä kasvinalkujani terassin pöydällä suojakupujen alla.

Elämä voittaa vähitellen. Ja onneksi elämme tällä hetkellä kevättä emmekä syksyä. Ihana värien ja valoisuuden lisääntyminen luonnossa auttaa suuresti jaksamistani ja toipumistani. Samoin puutarhaterapia, jota nyt riittää. Huonoja, jaksamattomia päiviä on vielä, mutta sairausloma on helpottanut oloani huomattavasti, ja tietenkin kunnon yöunet. Kärsivallisyyttä kaipaisin vielä lisää ja pitempää pinnaa aika ajoin, mutta muuten olo alkaa olla jo positiivisempi. Tämä kevät on ollut vaikeimpia elämässäni, mutta eteenpäin valoa kohden mennään!

Orvokkeja täälläkin!

Tänään kävin iltapäivästä asioilla ja poikkesin samalla reissulla isälläni ja siskollani toimittaen tavaroita suuntaan jos toiseenkin. Kotiin palattuani mieheni oli lähtenyt opiskelemaan ja oven takana odotti 3 orvokkia muovipussissa. Anoppini oli jokakeväiseen tyyliinsä tuonut hautausmaalta ylijääneet orvokit meille. Joten ensimmäiset taimet siis istutusvalmiina. Kauniita ovat, kuten aina talven jälkeen. Väriä tuovat etuterassille. Näyttäisivät olevan tummanvioletteja sävyltään.

Eilen huomasin, että myös isommat narsissit kiven vierustalla olivat lopultakin aukaisseet kukkansa. Samoin violetti kylmänkukka. Kellarin edustalla myös pikkunarsissit piristävät muuten keväisin niin harmaata seinustaa.

Unohdettuani kaupasta ostaa vapuksi simaa ja munkkeja, leivoin jo aiemmin mainitsemani mausteisen kuivakakun ja tässä siis lopputulos koristeltuna. Päällä pursotettuna pikakreemia eli margariinia ja tomusokeria. Hyvää oli, tänä aamuna söimme mieheni kanssa viimeiset palaset.

Lauantaina poikkesimme myös shoppailemassa minulle juhlavaatteita kevään ja kesän tuleviin juhliin. Ihme ja kumma löysinkin sopivat. Yleensä ei mitään löydä, jos lähtee varta vasten etsimään. Mukaan tarttui myös lopultakin ballerinat, joita en jalkaani sopivina olen tähän mennessä hausta huolimatta löytänyt. Nämä on perusballerinat, mutta ohuesti topatut, joten ovat todella pehmeät jalassa. Samoin Gaborin korkkarit. Ihanat! Ja puoleen hintaan, joten oli varaa ostaakin Desigualin puseron ja kukka-aiheisen kotelomekon lisäksi. Yllätin itseni haluamalla mahdollisimman värikästä ja kuviollista kuosia, aiemman hillityn juhlavaatetyylini sijaan. No, ainakin itse ajattelen niin.

Olo ei ole ollut viime aikoina niin kovin aurinkoinen, mutta korvatkoon kotitilamme tasapainoa nämä pienet auringot pihallamme. Keltainen on inhokkivärini edelleen, mutta nyt olen siitä onnellinen.