tiistai 30. syyskuuta 2014

Jättikurpitsa, rumia juurakoita ja haikeutta ilmassa


Syksy näkyy nyt puutarhassamme. Vielä on vähän hommia jäljellä, kasvimaa ja kasvihuone kaipaavat vielä tyhjennystä. Mutta jokasyksyinen perinteemme on nyt jo toteutunut. Mieheni haluaa aina antaa yhden kesäkurpitsan kasvaa. Sitten vasta kerätään pois, kun ensimmäiset pakkaset palelluttavat itse taimen lehtikompostin päällä. No, nyt tuli se aika vuodesta. Tätä ei ole punnittu, mutta arvelisin edellisten vuosien perusteella n. 6-7 kg painoiseksi. Eikä ole ontto sisältä, vaikka moni niin on yrittänyt väittääkin.

Lauantaina oli myös mieheni vapaapäivällä ja sää mitä sopivin pihatöihin. Maa oli ihmeen kuivaa, vaikka edellisenä iltana ja yönä satoi että kaatamalla, joten joriinit nostimme ylös ennen uusia pakkasöitä ja saimme aika hyvin rapsuteltua mullat mukuloiden välistä pois. Myös gladioluksen sipulit nostimme kuivumaan. Saivat kuivatella itseään takaterassillamme. Eilen töistä tultuani oli mieheni jo pakannut juurakot pahvilaatikoihin. Sipulit vielä nappasimme mukaan ja sitten hurautimme siskolleni. Heillä onneksi on iso, kuiva kellari talonsa alakerrassa ja olemme saaneet talvet säilyttää nämä ihanuudet siellä. Meillä on vain maakellari, joka on liian kostea näiden säilytykseen. Kuiva, viileä tila on sopivin ja pakkaselle ei säilytyspaikan lämpötila saa laskea. Kun kuvaa katsoo, niin eipä uskoisi, että jostain näin rumista kasvaa jotain niin uskomattoman kaunista.


Sunnuntaina ajelimme keskimmäisen kummityttömme ja hänen pikkuveljensä synttäreitä juhlimaan Salon seudulle. Suklaakakku hevosaiheisine koristeineen oli tytöllä teemana tämän vuoden kakussa ja upea kakku olikin. Vielä ei ollut tyttö minua pidempi, 0,5 cm voitin, mutta ei mene kauaa, kun jään jo toiseksi. Joskus sitä vaan miettii, miten aika kuluu nopeasti. Lapsena ei ikinä tuntunut siltä. Mahtaako olla joku  aikuisiän oireyhtymä, josta alkaa kärsimään iän karttuessa? Ehkä sitten vanhemmiten kaikki taas hidastuu...

torstai 25. syyskuuta 2014

Viimeinen...

Ennen tämän syksyn ensimmäistä pakkasyötä ehdin poimimaan sisälle turvaan tämän viimeisen kauniin gladioluksen, joka oli silloin vielä nupullaan. Nyt kukat aukeavat. Tämä on tämän syksyn viimeinen. Ensimmäisten gladiolusten auetessa tänä kesänä eli pelko jo kanssamme, pelko rakkaan ihmisen menetyksestä. Lähetin hänelle ensimmäisenä auenneen kirkkaan orasnssin kukan ja toivoin tuovan edes vähän valoa ja toivoa hänen elämäänsä. Ehkä sen tekikin.

Nyt kun viimeinen gladiolus on auennut, on hän poissa. Suru ja kyyneleet yllättävät aika ajoin ja tämä on niitä iltoja, kun ikävä on kova. Hänkin oli viimeinen, ainoa laatuaan minulle ja vielä täydessä kukassa. Kukaan ei voi korvata häntä.

Ja kyllä, aina hoetaan, että onneksi on hyvät muistot. Onhan niitä, mutta eivät ne tuo häntä takaisin, vaikka kuinka muistelisin. Menetys on vielä liian tuore, jotta mikään lohduttaisi. Ehkä sitten myöhemmin, kun aikaa kuluu tarpeeksi...

tiistai 23. syyskuuta 2014

Tomaattipläjäys



Syksy saapui eilen illasta nurkkiin ujeltelemaan. Itse en lumisadetta tänään päivällä nähnyt, mutta kuulemma tälläkin seudulla tämän syksyn ensimmäiset lumihiutaleet olivat leijailleet maahan. Sään äkillinen muutos viileämpään tiesi tomaattien pelastamista kasvihuoneelta sisätiloihin. Ylemmässä kuvassa kypsät ja alemmassa ne, jotka pääsivät pahvilaatikkoon kypsymään. Mies kiittää, kun näkee millainen keko tomaatteja kotona odottaa. Itse en voi tomaattia syödä, mutta en näköjään poiskaan raaski heittää!

maanantai 22. syyskuuta 2014

Leivonta-apuna


Siskontyttöni 9-vuotissynttäreitä juhlittiin sunnuntaina ja samalla vietimme nuoremman neidin nimipäiviä. Teimme toisen siskoni kanssa tarjottavat. Minä sain kahdet pienet kädet avuksi lauantaina. 9-vuotias halusi leipoa mokkapaloja juhliinsa ja niitä teimme yhdessä mieheni nukuttaessa nuorempaa neitokaista päiväunille. Lisäksi tein itselleni kananmunattomasta muffinsitaikinasta kahvilla ja vadelmilla maustetun leivoslevyn, josta leikkelin sitten neliöitä. Kääretortun teimme sitten nuorimmaisen siskontytön kanssa hänen herättyään päiväunilta. Kääretorttu jäi ylitse juhlista, joten vein sen tänään työkavereille herkuteltavaksi töihin. Lisäksi mokkapaloja jäi myös töihin asti. Kääretorttuun laitoin täytteeksi itse tehtyä karviaishilloa ja vaniljakreemiä. Oli kuulemma hyvänmakuinen. Koristeet pursotin vaniljakreemistä. Kaikki leivonnaiset teimme gluteenittomina ja maidottomina.

Toinen siskoistani teki täytekakun, joka myös valmistettu maidottomana ja gluteenittomana. Koristeluhan se aina kakun kruunaa ja päivänsankarit olivat haltioissaan nähdessään täytekakkunsa.

Kääretorttu
4 kananmunaa
1 dl sokeria
5 rkl perunajauhoa
2 tl täysjyväriisijauhoa
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi, lisää varoen kuivat ainekset. Paista 225 C 6-8 minuuttia. Täytä ja rullaa lämpimänä ja laita jääkaappiin jäähtymään rullattuna leivinpaperin sisään tiukaksi rullaksi.
 Ps. helposti muunneltavissa unelmatortuksi, kun täysjyväriisijauhon tilalle vaihtaa 2 tl kaakaojauhetta. 


Mokkapalat
3 kananmunaa
4,5 dl sokeria
2 dl riisimaitoa
2,5 rkl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
225 sulatettua margariinia (jäähtyneenä)
3 tl leivinjauhetta
6 dl gluteenittomia jauhoja
(esim. täysjyväriisijauhoa 2 dl, 2 dl hienoa riisijauhoa ja 2 dl perunajauhoa)

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi, lisää riisimaito hitaasti valuttaen, lisää kuivat ainekset ja viimeiseksi sulatettu rasva. Taikina kaadetaan syvälle uuninpellillä leivinpaperin päälle. Paista keskitasolla uunissa 225 asteessa 10-15 minuuttia. Kuorruta lämpimänä!

Kuorrute
4 rkl sulatettua maidotonta margariinia (jäähtyneenä)
250 g tomusokeria
2 rkl kaakaojauhetta
3 rkl kylmää, vahvaa kahvia

Lisää tomusokeriin ja kaakaojauheeseen kylmä kahvi ja sulatettu rasva, sekoita niin, että rasva sekoittuu siihen ja kuorrute muuttuu tasaisen samettimaiseksi. Levitä kuorrute uunipellillä olevan paistetun pohjan päälle. Anna kovettua rauhassa, ettei repeile leikatessa paloihin.

Kananmunattomien muffinsien ohje löytyy aiemmin tästä blogista:
http://hetaiina.blogspot.fi/search/label/maidoton%20munaton%20luontaisesti%20gluteeniton

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Perunia ja muita herkkuja

Töissä ollessani on mieheni ätinsä kanssa täällä kotona ahertanut ja nyt on perunat nostettu ja siirretty maakellarin viileyteen. Kasvimaa alkaa olla tyhjillään. Sipulit jo jokunen viikko sitten nostettiin kuivumaan. Kylvökukkia ja tilliä sekä ruusupapua on vielä jäljellä. Niitä kävin ihailemassa.

Kellarin edustalla näkyy nyt edustavammin lumipalloheisi. Tietääköhän kukaan maistuuko rusakoille? Netissä aika moni väitti, ettei maistu, eikä tarvitse talvisuojausta. Mietin pitäisikö kuitenkin suojata varmuuden vuoksi, kun on niin tuoretta pientä oksaa täynnä?

Omenasato on tänä vuonna meillä ollut surkea. Mutta emme kuulemma ole ainoita! Valkea kuulas ei tehnyt yhtään omenaa ja punakanelikin alle 20 kappaletta. Heta sen sijaan teki 9 omenaa. Hyvä kaimani!

Kasvihuoneesta mainitsinkin jo aiemmin, että tomaatti tuottaa vielä satoa. Muistan, kun keväällä kävimme kasvihuoneelta tomaatin taimet ostamassa,  niin mieheni päätti kassalla jo ollessamme runkotomaatin taimen viime hetkellä vaihtaa. Ei ollut sitä mitä piti olla (myyjän mukaan). Mieheni halusi luumutomaattin ja kas kummaa, kyllä tuo pihvitomaatilta näyttää. Ei kuulu mieheni tomaattisuosikkeihin, mutta eiköhän nuo kuitenkin syötyä tule.

Kasvimaan takana on vielä yksi vihreä herkku kasvamassa lehtikompostin päällä eli kesäkurpitsa se vielä näyttää tekevän hedelmää. Hitaasti jo kasvattaa, mutta uskoisin, että jokunen kesäkurppa sieltä vielä saadaan.  

Tämän syksyn kohokohta on ollut joriinirivi, joka ei vielä aiemmin ole noin komeasti kukkinut. Joriininjuurakot perimme appivanhemmiltani ja tänä kesänä sää oli juuri sopiva syksyn kukintaa ajatellen.




maanantai 15. syyskuuta 2014

Huomenna tulee tasan kuukausi siitä, kun rakas ihminen poistui keskuudestamme. Aika kului hänen viimeisinä elinviikkoinaan liian hitaasti ja lopuksi aivan liian nopeasti, ja tuntuu, että edelleenkin aika kiitää ja päivät katoavat menneisyteen aivan liian kovalla vauhdilla. Toiset päiväni kuluvat edelleen kuin sumussa kahlaten eteenpäin, toiset jo iloisemmalla mielellä. Ajatus myös välillä karkaa, täytyypä soittaa ja kertoa tästä hyvästä uutisesta.... Ja samalla tajuaa, ettei hän enää ole kanssamme. Voi vain lähettää ajatuksissaan terveiset eteenpäin.

Jollakin tapaa lohduttavaa on ollut viime päivinä nyt syksyn viileyden tullessa se, että varaava takkamme on otettu taas käyttöön ja saan istua sen ääressä iltaisin lumoutuen oranssien liekkien kauneudesta ja takasta hehkuvasta lämmöstä. Ja muistellen sitä ihmistä, joka lisäkseni myös niin kovasti takkatulta rakasti, ja pyysi joskus talvi-iltaisin kyläillessään, voisiko takkaan laittaa tulen, koska piti niin kovasti myös liekkien kauneudesta ja takasta huokuvasta lämmöstä. Takan ääressä istuessani laskeutuu rauha, kuin hän olisi yhä vierelläni.

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Tänään on eilinen uurastus tasoitettu ja vietetty löhöpäivää käsitöiden ja television parissa. Ja ihailtu eilen puutarhasta sisälle haettua gladiolusta. Tässä punaisessa on niin kauniin samettinen pinta.  Gladiolukset eivät oikein tänä kesänä ole jaksaneet kukkia yhtä hyvin kuin aiempina kesinä. Olisiko tämän kesän lämpötilan ja kosteuden muutokset olleet niin valtaisat? Nyt on tuntunut jo normaalimmalta syksyltä, viileät aamut kosteine nurmikkoineen ja lämpimät aurinkoiset päivät.

Syksyn lähestyessä on myös alkanut meillä kasvihuone- ja kellari"ralli". Aamuisin kasvihuone aukaisemaan ja maakellarin ovi sulkemaan, ja illalla päinvastoin. Kasvihuoneella enää tomaatit kukoistavat,  mutta hoidetaan nyt vielä hetki niitä, kun tuntuvat viihtyvän. Kellaria taas viilennetään tulevaa talvea varten eli itse kasvatetut perunat ja porkkanat pääsevät sinne talvehtimaan. Talvella on mukava sieltä sitten noutaa ruuanlaittoon, koska tosiasia on se, että itse kasvatetut ovat niin paljon parempia maultaan, kuin kaupasta ostetut.


Kävinpä sentään autolla pienen lenkin heittämässä ja bongasin siskonmiehen tyttöjen ja koiruuden kanssa lenkillä, ja poikkesin heitä morjestamassa. Uusi automme sai myös hyväksynnän siskontytöiltä. Etupenkit on helppo saada makuuasentoon ja auto todettiin tätä myötä sopivaksi matkailuautoksi. Lasten suusta tulee totuus, vai miten se meni... Mukaani sain siskoni puutarhasta miehelleni luumuja herkuteltaviksi, itse en voi niitä syödä, mutta lisäksi karhunvatukoita tuli vähän kerättyä itselleni taherkutteluksi.

Ja olen niitä harvoja, jotka ovat onnistuneet karhunvatukan tappamaan. Istutin siskoltani saamani taimet pari syksyä sitten vanhan kasvihuoneen, nykyisen varaston, seinustalle ja vain yksi kuudesta taimesta lähti kasvamaan, ja sekään ei enää lähtenyt tänä kesänä kasvuun. Asiaa ihmetellesämme muistin, että joskus oli ollut puhetta että vanha kasvihuone on rakennettu vanhojen, puisten ratapölkkyjen päälle, eli löytyipähän syyllinen karhunvatukoiden kuolemaan. Joskus jatkossa, kun löydän aikaa ja sopivan tilavan, ja myöskin tuen mahdollistavan paikan avarasta puutarhastamme, niin karhunvatukkaa uudelleen laitan kyllä kasvamaan. Siskoni luona ihalin tänä kesänä karhunvatukoita tuettuna kasvamaan kaariportin päälle. Kukinnon aikana portti loisti valkoisenaan varjopuolella pihaa. Joten jos uutta pihavarastoa ei meille ensi kesien aikana saada hankittua/löydetä sopivaa, voisin tuota kaariportti-ideaakin hyödyntää...

lauantai 13. syyskuuta 2014

Koko viikon edestä...



Vielä löytyi kesän jäljiltä yllätyskukinto. Mustasilmäsusanna oli intoutunut vielä yhden tiilenpunaisen kukan aukaisemaan lämpimän takaterassimme suojaisimmalla kulmallla. Melkein kauniimpi nyt syksyaikaan.

Lisäksi aiemmin ostamani  kauniit krysanteemit ovat aukaisseet syksyiset kukkansa ja nyt ovat kauneimmillaan. Edelleen olen pitänyt kukkapuron paikallaan, eivät ole siirtyneet, koska myös kesäkukat jaksavat vielä terasseillammme kukkia edelleen.
Lumipalloheisi pääsi tänään paikalleen sivupihalle tukiritelikön viereen, jossa on varjoa, mutta myös iltapäivästä ja illasta aurinkoa tarjolla. Ensi kesän alussa sitten näkee, saako noin pieni taimi vielä yhtään kauniin pallomaista, valkoista kukintoa aikaiseksi. Joskus myöhemmin, kun mieheni kanssa ehdimme, ritelikön viereen istutamme kasvamaan villiviiniä sekä jo aiemmin mainitsemani verivaahteran, josta olen myös pitkään haaveillut. Ja niitä ihania pitkään toivomiani syksyisin punaisena loistavia kasveja.

Yksi pitkäaikainen haaveni toteutui myös eilen ja sain perheeseemme auton, joka miellyttää minua. Vaateina oli ketterä, pienikokoinen ja värikäs. No, tällainen saapui meille eilen illalla. Ilokseni sen auringon laskiessa kotiin ajelin. Mieheni tänään tehopesi ja kiillotti auton ulkopinnat, tässä lopputulos.

Minä kiillotin tänään eri lasipintoja eli uurastin sisällä jonkinlaisen mielenhäiriön vallassa ja pesin osan asuntomme ikkuinoista. Inhokkihommiini kuuluu yleensä moinen, mutta pitkästä aikaa olen saanut iloa elämääni ja ilmeisesti purkautui energisyytenä. Hyvä niin!


Ps. Pahoittelut blogitauosta. Koska mieheni aloitti iltaopiskelut, on perheemme läppäri ollut hänellä illat. Niinpä tämä päivätyöläinen on joutunut seuraamaan nettiliikennettä muita reittejä ja blogiinkaan en ole päässyt kirjoittelemaan. Täytyy jatkosssa keksiä ratkaisu tähän ongelmaan...


maanantai 8. syyskuuta 2014

Äidiltäni vuosi sitten saamani suukkosuu kukkii ensimmäistä kertaa. Kasvin lahjoittaja ei tätä ihmettä enää ehtinyt näkemään, että sain lopultakin kasvini viihtymään. Aluksi oli hankaluuksia kastelun kanssa. Ensin pidin multaa liian kuivana, ja sen jälkeen onnistuin kasvin liottamaan totaalisesti, kunnes sain äidiltäni keväällä vinkkejä, joilla olen saanut suukkosuun paremmin menestymään ja kasvattamaan lisää versojakin. Kukinnon väri tuo vahvasti antajansa mieleen - rakkauden, voiman ja positiivisuuden.

lauantai 6. syyskuuta 2014

Syksyn sävyjä ja häivähdys pinkkiä

Kävimme viikolla mieheni kanssa Tampereella ostoksilla ja sieltä reissulta matkaan tarttui kolme krysanteemia, yksi lumipalloheisi ja sitruunankeltainen päivänlilja.

Ihmisen maku näemmä muuttuu iän karttuessa ja valitsemani ksysanteemit ovat minun valitsemakseni "oudon" värisiä, mutta sopivat mielestäni hyvin takaterassille tiiliseinää ja maalattua tummanruskeaa seinää vasten.

Lisäksi saviruukut eivät ole ikinä kuuluneet suosikkeihini, mutta nyt kaivoin vanhat ruukut esille varastolta ja kellarilta ja niihin nuo syksyn kaunokaiset nyt pääsivät. Rakensin jonkin sortin ryhmän, voisiko tuota kukkapuroksi sanoa?

Kaunis on asetelma takaterassillamme ja piristää jo hieman ankeaksi päässyttä terassiamme sekä siinä sivussa talon asukkaita, ainakin minua. Nyt voi vain odotella, että kukat aukeavat ja krysanteemit puhkeavat väriloistoon tummansävyisellä terassillamme.
Jo vähän aikaa olen haaveillut pihalle lumipalloheisiä ja löysinkin nyt alennusmyynnistä taimen, jossa lehdet ovat nyt väritykseltään aivan uskomattoman kauniit. Syksy tulee eittämättä ja olen aina pitänyt syksyn punasävyisistä lehdistä.

Vielä kun keksisin pensaalle sopivan paikan. Sivu/etupihalle pääsee kasvamaan, mutta olen samalle alueelle suunnitellut myös verivaahteraa ja ilta-aurinkoon sijoittuvaa terassia, joten siksi on hieman hankala hahmottaa juuri nyt sopivaa paikkaa. Kauns kukinto olisi kuitenkin kiva kesällä näkyä etuovesta kulkiessamme...

Koska aiemmin Plantagenista oli kertynyt 5 sinistä kukkaruukkua, jotka palauttaessaan saa vaihtaa yhteen perennaan, kävimme katsomassa onko mitään perennoja enää jäljellä ja löysinkin tämän syyspäivänliljan, joka nimensä mukaan siis on sitruunankeltainen kukinnaltaan. Istutin jo aiemmin tänä kesänä siskoltani saamani oranssin päivänliljan viereen. Ensi kesänä sitten näkee, viihtyykö kasvi pihallamme ja pääsemmekö ihailemaan kukintaa.

Vielä on myös vanhastaan loppukesän kukintaa vielä jäljellä ja joriinit ovat nyt kukassa ja jokunen gladioluskin vielä kukkii.


Hauskan lisän on tehnyt terassillemme aidan raoista läpi kasvanut keijunmekko, joka pehmentää mukavasti tylsää puuaitaa. Tätä en ollut suunnitellut, mutta joskus luonto tekee omia päätöksiään. Kiitos siitä!

tiistai 2. syyskuuta 2014

Suru on kunniavieras

"Surua kyynelin kastella täytyy
Jotta se puhkeais kukkaan
Helli ja hoivaa varoen vaali
Ettei se menisi hukkaan

Pois älä oveltas käännytä koskaan
Suru jos koputtaa milloin
Pyydä se sisälle syötä ja juota
Tarjoa yösija silloin

Sitten kun kukkanen kesän on nähnyt
Hajoaa se maahan multaan
Näät sen silti kukkana aina
Muistot on kalleinta kultaa
Eikä sun vieraasi asumaan jäänyt
Lähti se muualle matkaan
Vielä se tulee mennäkseen jälleen
Lähemmäs kuin aavistatkaan

Se mitä kunniavieraasi kertoo
Kätke se sydämees tarkoin
Ei niitä oppeja kirjoista löydä
Ei ostaa voi miljoonin markoin

Itkuja varten on ihmisen silmät
Vierikää kyyneleet
Tuleehan tuolta se toinen päivä
Kun on kepeät askeleet"

Itse kappaleesta sovituksineen en pidä, mutta sanat ovat osuvat ja kauniit. Läheisten tuki on ollut valtava ja olen kiitollinen siitä. Surutyöhön kaiken keskellä ei ole ollut kuitenkaan aikaa, mutta nyt lopultakin on minun vuoroni tullut, suru ja paha mieli purkautuvat ulos. Viime viikkojen piinaavat tapahtumat alkavat vähitellen hahmottua, ja tulevaisuus ilman sitä läheisintä, joka minulle niin paljon elämänsä aikana antoi. Olen niin kiitollinen ajasta jonka hänen kanssaan sain viettää, mutta samalla surullinen, että hänet niin pian otettiin pois. Kun omat sanat eivät riitä, niin lainataan edelleen:

"Sitten kun kukkanen kesän on nähnyt, hajoaa se maahan multaan.
Näät sen silti kukkana aina, muistot on kalleinta kultaa."